Atso Haapanen on vuonna 1963 syntynyt kirjailija, joka on sekä romaaneissaan että tietokirjoissaan käsitellyt Suomen ilmailu- ja sotahistoriaa. Uusimmassa teoksessaan Haapanen kääntää katseensa kovia kokeneeseen vähemmistökansaan, juutalaisiin.

Neljään osaan jakautuvassa teoksessa Haapanen käsittelee niin juutalaisen diasporan alkuvaiheita ja sitä seurannutta antisemitismiä Euroopassa ja muualla maailmassa, juutalaisten saapumista Suomeen, Suomesta Saksaan toisen maailmansodan aikaan luovutettuja juutalaisia, ja lopuksi lyhyemmin suomalaisten SS-miesten osuutta juutalaisten surmaamiseen sekä Suomen ottamien sotavankien joukossa olleiden juutalaisten kohtaloa. Haapanen käyttää kirjassaan aikalaislähteinä 1800- ja 1900-lukujen sanomalehtiä, sekä arkistolähteitä, kuten sotapäiväkirjoja. Hän tukeutuu myös aihetta koskevaan kirjallisuuteen, niin tutkimukseen kuin elämänkertoihinkin.

Juutalaisten historia ja saapuminen Eurooppaan

Haapanen aloittaa kirjansa valaisemalla kansan varhaisempaa historiaa, ja syitä heidän saapumiselleen Eurooppaan. Jo ennen ajanlaskun alkua Palestiinan alue, jossa juutalainen kansa asui, oli näyttämönä monille levottomuuksille ja valtataisteluille, joissa juutalaiset joutuivat usein kärsimään. Levottomuudet kärjistyivät juutalaissotiin ja kansan hajaantumiseen muualle Lähi-Itään ja lopulta keskiajan tuntumassa Eurooppaan asti.

Juutalaiset ja eurooppalainen valtaväestö tulivat aluksi pääosin hyvin toimeen keskenään, vaikka tulokkaat saattoivatkin saada ulkopuolisina helposti vihat niskoilleen esimerkiksi kulkutaudeista. Juutalaisvastaisia selkkauksia alkoi kuitenkin ilmetä Euroopassakin, ja Haapasen mukaan esimerkiksi ristiretkeläiset surmasivat suuren määrän juutalaisia vääräuskoisina. Juutalaisia myös määrättiin jo keskiajalla asumaan omille asuinalueille, muista erilleen. Keskiajan lopulla heihin kohdistui joissain päin Eurooppaa myös vaatimuksia erottautua pukeutumisellaan muusta väestöstä, pitämällä esimerkiksi keltaista kangaspalaa tai Daavidin tähteä rinnuksissaan. Heitä myös karkotettiin monista Euroopan maista, ja esimerkiksi Englanti suljettiin kokonaan juutalaisilta 1290.

Haapasen teos tuo hyvin näkyviin sen, miten toisen maailmansodan aikaan täyteen liekkiin erityisesti Saksassa leimahtanut juutalaisviha oli kytenyt Euroopassa jo keskiajalta alkaen, ja monet Natsi-Saksaan liitetyt käytännöt, kuten juutalaisten määrääminen ghettoihin ja merkitseminen erilleen muista, ovat olleet paikoin käytössä jo paljon ennen Hitlerin valtaannousua.

Juutalaisviha Euroopassa 1800- ja 1900-luvuilla

1800- ja 1900-luvulla juutalaisvihamielisyys jatkui rajoitustoimenpiteinä ja karkotuksina, sekä myös suorana väkivaltana monissa Euroopan maissa. Haapanen kertoo erityisesti Venäjällä tapahtuneista verisistä selkkauksista, joissa runsaasti juutalaisia kuoli. Venäjän tilanteesta mielenkiintoisen tekee se, että juutalaisia oli Haapasen mukaan vainosta huolimatta runsain määrin hyväpalkkaisissa viroissa ja myös päättävissä elimissä. Joka tapauksessa sekä Venäjällä että muualla Euroopassa runsaasti juutalaisia kääntyi kristinuskoon välttääkseen huonon kohtelun, ja heitä myös muutti pois Euroopasta, pääasiassa Yhdysvaltoihin ja Etelä-Afrikkaan.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa juutalaisvastaiset mellakat jatkuivat, ja kansallissosialistisen puolueen perustaminen kiihdytti niitä entisestään. Puolueen valtaannousun jälkeen vaino muuttui pian yksittäisistä, spontaaneista kahakoista järjestelmälliseksi ja valtion ylläpitämäksi. Juutalaisia alettiin aluksi sulkea täysin yhteiskunnan ulkopuolelle, eikä kauaakaan, kun eristäminen muuttui etniseksi puhdistukseksi.

Lukijalle herää teoksen aikana useaan otteeseen kysymys siitä, miksi juuri juutalaiset joutuivat niin laajamittaisen vainon kohteeksi. Kirja vastaa kysymykseen antamalla kuvan, että monissa maissa juutalaisia pidettiin ahneina ja viekkaina, ja heidän pelättiin nousevan valtaan ja syrjäyttävän valtaväestön. He vaikuttivat vaikeuksistaan huolimatta olevan sitkeitä ja taitavia rahan kanssa, mikä ehkä edelleen lisäsi kateutta ja epäluuloisuutta. Juutalaiset olivat myös oman kotimaan puutteessa joka paikassa ulkopuolisia ja vieraita, ja joutuivat siksi herkästi syntipukiksi monenlaisiin ongelmiin.

Juutalaisten vaiheet Suomessa

Suomeen keskiajalla saapuneet juutalaiset oli kirjan mukaan käännytetty kristinuskoon, mutta 1800-luvulla Suomen alueelle alkoi saapua Venäjältä juutalaisia asevelvollisia. Heidän sallittiin asua vain tietyissä kaupungeissa, heidän elinkeinojaan rajoitettiin, ja 1800-luvun lopulla heitä alettiin myös karkottaa maasta.

Vuonna 1917 tapahtui edistysaskel, kun juutalaisille myönnettiin Suomessa kansalaisoikeudet, mutta juutalaisvihamielisyyttä esiintyi Suomessa edelleen. Haapanen mainitsee useita sanomalehtiartikkeleita, joissa juutalaisia syytettiin mm. keinottelusta ja pyrkimyksistä elinkeinoelämän valtaamiseen, ja lehdet osoittivat ymmärrystä esimerkiksi Saksassa tapahtuneille antisemitistiselle liikehdinnälle.

Toisen maailmansodan kynnyksellä alkoi Suomeen saapua juutalaisia pakolaisina Keski-Euroopasta, aluksi etenkin Itävallasta. Kun pakolaisten määrä kasvoi, alettiin heidän maahan pääsyään rajoittaa, ja osa käännytettiin takaisin. Perusteena oli muun muassa se, että itärajan takaa odotettiin suomensukuisia pakolaisia, ja haluttiin säästää resursseja heidän auttamisekseen, ennemmin kuin ”vieraiden” kansojen.

Maahan päässeet juutalaispakolaiset siirrettiin asumaan pääasiassa maaseudulle, ja myöhemmin heidät määrättiin työvelvollisiksi muiden asevelvollisuuden ulkopuolelle jääneiden kanssa. Heitä siirrettiin ympäri Suomen Valtiollisen poliisin toimesta työskentelemään mm. linnoitus- ja maantienrakennustöissä. Tämä ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, ja juutalaisten ja työnjohtajien välille syntyi jännitteitä. Osin siksi heitä pompoteltiinkin sodan aikana ympäri Suomea eri työtehtäviin.

Sodan aikana saksalaiset Suomen aseveljinä alkoivat painostaa suomalaisia luovuttamaan maassa oleskelevia juutalaisia Saksaan. Kirjassa kuvataan tarkasti monimutkainen tapahtumaketju, joka valitettavasti johti kahdeksan ihmisen luovutukseen. Kirjan nimen viittaus Auschwitzin keskitysleiriin tulee tässä kohtaa karulla tavalla ymmärrettäväksi, kun Suomesta Saksalle luovutettujen juutalaisten lopullinen kohtalo paljastuu. Haapanen kuvaa kuitenkin myös useiden poliitikkojen vastustaneen tiukasti luovutusta, ja luultavasti heidän ponnistuksensa vuoksi luovutettujen määrä jäi niin vähäiseksi.

Kirjan lopulla käsitellään verrattain lyhyesti suomalaisten SS-miesten osuutta juutalaisten surmaamiseen, juutalaisten sotavankien kohtelua, sekä Suomen armeijassa palvelleita juutalaisia. Erityisesti Suomen armeijassa Saksan rinnalla palvelleista juutalaisista olisin kaivannut lisää tietoa. Kirja kertoi kuitenkin muutaman esimerkin suomenjuutalaisista, jotka Saksa halusi palkita Rautaristillä, Saksan armeijan korkeimmalla kunniamerkillä, mutta jotka kieltäytyivät kunniasta hyvinkin jyrkästi.

Lukukokemuksena työläs, mutta informatiivinen

Teos valottaa laajasti ja informatiivisesti Euroopan juutalaisvihan syitä ja seurauksia, mutta etenee välillä liiankin yksityiskohtaisesti ja poukkoilee aiheen ulkopuolelle. Kirjoittaja käyttää usein lähteenään erilaisia tilastoja ja numeromuotoisia rekistereitä, ja runsas erilaisten lukumäärien luettelu puuduttaa lukijaa.

Etenkin kirjan alkupuolella lähteenä käytetään usein 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalaisia sanomalehtiä, mikä toisaalta tuo hyvin näkyville suomalaisten juutalaisia koskevaa negatiivista asenneilmapiiriä, mutta etenkin Suomen ulkopuolisten tapahtumien lähteenä niiden asema on vähintään hieman kyseenalainen. Haapanen itsekin mainitsee muutamaan otteeseen, että lehtien uutisoimat väitteet tuskin pitivät paikkaansa, mutta siitä huolimatta lehdille annetaan teoksessa painoarvoa historiallisten tapahtumien kuvaajana.

Kirjan kiinnostavin osuus koskee Suomeen pakolaisina saapuneiden juutalaisten kohtelua ja vaiheita, sekä sitä, mitkä seikat johtivat pienen joukon luovuttamiseen saksalaisten käsiin. Kirja kuvaa näitä muun muassa viranomaisraporttien, kirjeenvaihdon sekä sodanjälkeisen oikeuden pöytäkirjojen avulla. Näiden tiedot ovat kuitenkin usein myös ristiriidassa keskenään, mikä vaikeuttaa selkeän kokonaiskuvan luomista. Vaikka lähteitä käytetään muuten monipuolisesti, olisin lukijana odottanut kirjalta lisää Suomen juutalaisten omaa ääntä kertomaan heidän tarinaansa, sillä mahdollisimman todenmukaisen kuvan luomiseen heidän olosuhteistaan tarvitaan molempien osapuolten näkemys.