Petri Laukan kirja K. J. Ståhlbergin armoton matka kuuluu tarinallisen tietokirjallisuuden genreen, koska siinä käsitellään historiallista ilmiötä fiktiolle tyypillisin kerronnan keinoin.

Kirjassa vuorottelee kaksi eri aikatasoihin sijoittuvaa kertomusta. Tummemmalle paperille painettu kertomus on tyyliltään kaunokirjallinen. Siinä kuvataan Suomen entisen presidentin K. J. Ståhlbergin ja hänen vaimonsa Esterin matkaa lapuanliikkeen muilutusauton takapenkillä kohti tuntematonta määränpäätä syksyllä 1930. Käytän tästä kertomuksesta nimitystä sieppausmatkatarina.

Vaaleammalle paperille painettu kertomus kuvaa Ståhlbergin elämää, jota hän ikään kuin pala palalta muistelee sieppausmatkansa aikana. Ståhlbergin elämästä rakennettu kertomus ei perustu alkuperäislähteisiin vaan aikaisempiin tutkimuksiin ja lehtikirjoituksiin. Käytän siitä nimitystä elämäkertatarina.

Takakannen esittelyteksti on ainoa selväsanainen tulkintaohje lukijalle. Sieltä selviää, että kirjan tekijä Petri Laukka on filosofian tohtori, kulttuurihistorioitsija, toimittaja ja tietokirjailija, joka on julkaissut jo aikaisemmin useita tietokirjoja. Fiktion keinoihin viittaa se, että kirjan sanotaan etenevän ”jännitysnäytelmän lailla”.

Sieppausmatkatarinan kerronnan keinot

Ståhlbergien sieppaus sopii hyvin kirjan aiheeksi, sillä konflikti ja päähenkilön joutuminen pinteeseen kuuluvat oleellisesti tarinallisen tietokirjallisuuden luonteeseen. Sieppausmatkakertomuksessa historiallinen tapahtuma esitetään preesensissä paraikaa tapahtuvana. Kertojana toimii minämuodossa puhuva Ståhlberg.

Sieppausmatkatarinaan muodostuu selkeä vastakohta-asetelma samastuttavan päähenkilöparin ja pahojen roistojen välille. Sivistyneesti ja rauhallisesti mutta päättäväisesti käyttäytyvien Ståhlbergien kanssa samassa ahtaassa auton sisätilassa on aluksi neljä, myöhemmin kolme rahvaanomaisesti puhuvaa ja kiroilevaa sieppaajaa, jotka on kuvattu jo ulkomuodoltaankin epämiellyttäviksi.

Sieppaajien aseenheiluttelu ja jatkuva väkivallalla uhkailu rakentavat sieppausmatkatarinaan vaaran tunnetta ja jännitystä. Kirjan nimessä ”armoton matka” vihjaa sellaiseen väkivaltaan, jota ei onneksi todellisuudessa tapahtunut. Kannen ja etuliepeen kuvat näyttävät kukitetun päähenkilöparin ja kertovat siten jo etukäteen matkan onnellisesta päätöksestä.

Kirjassa esitetään ideologista vastakkainasettelua äärioikeistolaisten sieppaajien ja liberaalin Ståhlbergin välillä. Kyyditsijöiden aatemaailma tulee esiin sieppausmatkatarinan puitteissa heidän jyrkissä, demokratian vastaisissa puheissaan ja siinä tavassa, jolla he solvaavat Ståhlbergiä. Kyytiin siepatun pariskunnan aatemaailma, heidän suhtautumisensa isänmaallisuuteen ja sitoutumisensa liberaaliin, edustukselliseen demokratiaan tuodaan esiin elämäkertatarinassa.

Kahden eri aikatasoon sijoittuvan tarinan vuorottelulla käsitellään kysymystä siitä, miksi Ståhlberg oli päätynyt muilutusauton kyytiin. Tarinat on sidottu toisiinsa siten, että sieppausmatkatarinassa pohjustetaan aina jollain tavoin seuraavaa elämäkertatarinassa käsiteltävää osuutta ja luodaan siten lukijalle odotushorisonttia Ståhlbergin elämään.

Kirjan lopussa tarinoiden aikatasot risteävät siten, sillä sieppausmatkatarina jatkuu vielä, vaikka elämäkertatarinassa puhutaan jo sitä myöhemmistä ajoita. Ratkaisu vesittää kirjan alussa esitetyn ajatuksen siitä, että elämäkertatarina kuvaisi Ståhlbergin muistoja omasta elämästään.

Elämäkertatarinan kerronnan keinot

Sieppausmatkatarinan ensimmäisessä osassa Ståhlberg sanoo ryhtyvänsä historian kirjuriksi. Minäkertojan sijaan elämäkertatarinan kerronnalliseksi keinoksi on kuitenkin valittu ulkopuolinen kertoja, joka kuvaa Ståhlbergiä kolmannessa persoonassa.

Kertoja kertoo Ståhlbergin elämästä meidän ajassamme, eli sellaisesta perspektiivistä, jota päähenkilöllä itsellään ei vielä ollut. Kertoja pysyttelee tarinan taustalla, mutta pyrkii pitämään lukijan tietoisena siitä, mikä tarinassa perustuu kirjallisiin lähteisiin ja mikä tekijän päättelyyn. Huomaamaton tapa kertoa lähteistä on punottu taitavasti kertomukseen kulkuun.

Elämäkertatarinan kieli on erittäin ilmaisuvoimaista, etten sanoisi runollista. Tähän tapaan tiivistetään esimerkiksi nuoren Ståhlbergin kesänvieton tunnelma ylioppilaaksi tulon jälkeen: ”Almanakan sivujen kääntyessä eteenpäin oli tartuttava ajatukseen Helsinkiin muuttamisesta ja yliopisto-opintojen aloittamisesta.” Toisessa esimerkissä 1910-luvun näennäisdemokraattiset poliittiset olot kuvataan sattuvasti lauseella: ”Demokratiaa pelattiin venäläisten merkitsemin kortein.”

Petri Laukan ytimekäs, ilmeikäs kieli on tehokas myös kontekstin luomisessa: ajankuvan rakentamiseen ei tarvita pitkiä selityksiä, vaan esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan mutkikas, Euroopan laajuinen asetelma selitetään täysin ymmärrettävästi yhdessä tiiviissä kappaleessa. Kokonaisuutena elämäkertatarina etenee jouhevasti selkein, lyhyin lausein.

Sankarillinen, kaikkitietävä Ståhlberg

Elämäkertatarina käy perinteisten elämäkertojen tapaan läpi päähenkilön elämänvaiheet lapsuudesta vanhuuteen. Näkökulmana on Ståhlbergin perustuslaillinen nuorsuomalaisuus ja liberaali demokratia, joihin elämäkertatarinan kertojakin on sitoutunut. Kirja ei tuo kohteestaan esiin mitään olennaisesti uutta, ja se puhuukin enemmän muodollaan kuin sisällöllään.

Elämäkertatarinassa päähenkilöstä piirtyy kuva lähes erehtymättömänä ja esikuvallisena ihmisenä. Pohdin, onko kuva mahdollisesti liian ihannoitu. Kyseessä on kuitenkin poliitikko, joka toimi sisällissotaan johtaneella aikakaudella, ja käsittääkseni sisällissodan taustalla on aina politiikan epäonnistuminen. Joka tapauksessa kuva Ståhlbergistä on luotu toteutuneen historian perusteella meidän ajastamme ja arvoistamme käsin.

Kirjan perusteella lukija voi tehdä päätelmiään siitä, mistä äärioikeiston viha Ståhlbergiä kohtaan johtui. Välittömäksi muilutukseen syyksi tarjotaan sitä, että hän oli aktivoitunut taas poliittisesti pitkään jatkuneen hiljaiselon jälkeen. Tekijän mukaan äärioikeistossa herätti pelkoa se, että eduskuntaan valitusta Ståhlbergistä kaavailtaisiin seuraavaa presidenttiä.

Tarinat ja todellisuus

Tarinallisia tietokirjoja lukiessa nousee helposti esiin kysymys niiden ja todellisuuden välisestä suhteesta. Lähtökohtaisesti tietokirjallisuudelta on oikeus odottaa totuudenmukaisuutta, mutta Laukan kirjaa lukiessa joutuu pohtimaan, tahtooko se olla varsinaisesti tietokirja vai jotakin muuta?

Tietokirjallisuuteen viittaa se, että lopusta löytyy kirjallisuusluettelo, luettelo käytetyistä lehtiartikkelista ja henkilöhakemisto. Toisaalta kirjan alkuun ei sisälly minkäänlaista johdantoa, jossa avattaisiin teoksen tarkoitusta tai lähteiden käyttöä. Lähdeviitteitä ei käytetä, mutta sehän ei ole tietokirjoissa mitenkään harvinaista.

Lukija joutuu itse päättämään, luottaako siihen, mitä tekijä kirjassaan esittää. Oman historiakäsitykseni valossa kerronta vaikuttaa uskottavalta, joskin Ståhlbergin kielteinen kanta kieltolain säätämisessä oli pakko tarkistaa muista lähteistä, sillä olin pitänyt lain kannatusta jokseenkin rikkumattomana ainakin suomenkielisellä puolella. Oikein Laukka asian kertoi.

Jokin kirjassa kuitenkin epäilyttää. Mielestäni sitä ei voi verrata perinteiseen historiantutkimukseen, jossa menneisyyden ihmisiä pyritään ymmärtämään heidän omassa ajassaan, vaikka aineistolle esitetyt kysymykset nousevatkin tästä päivästä. Siihen kirjan näkökulma on liian yksipuolinen ja kerrontatapa mustavalkoinen. Ennemminkin lukiessa nousi mieleen viime syksynä Kansallisteatterissa esitetty näytelmä Ensimmäinen tasavalta, joka sekin perustui Ståhlbergistä tehtyyn taustatutkimukseen.

Saattaa olla, että tavallista tietokirjoittajaa selvästi lahjakkaamman Laukan tavoitteena on ollutkin luoda ennen muuta taiteellinen vaikutelma. Jos tavoitteena oli tietokirja, tarinallinen osuus olisi voinut päättyä Ståhlbergien sieppausdraaman loppuselvittelyihin. Loput päähenkilöiden elämästä olisi voinut käsitellä selvemmin ilmaistulla tekijän äänellä ja avata samalla lähteiden käyttöä. Kaipasin myös sitä, että Ståhlbergin sieppaus ja elämä olisi yhdistetty laajempaan temaattiseen ja eettiseen pohdintaan. Nyt ilmaan jää kysymys: miksi Ståhlberg on niin pinnalla juuri nyt?