Aila Meriluodon kirjailijanura alkoi vuonna 1943 menestyneestä runokokoelmasta Lasimaalaus, joka muistetaan ehkä turhankin hyvin muun tuotannon kustannuksella. Meriluoto on paitsi runoilija, myös suomentaja, prosaisti ja lastenkirjailija. Omaelämäkerrallinen kirjeromaani Peter-Peter (Erään rakkauden asiapaperit) aiheutti omana aikanaan (1971) kirjallisen skandaalin. Päiväkirjat ovat myös tärkeä osa Meriluodon tuotantoa, ja hän onkin itse sanonut, ettei niitä ehkä tulisi lukea ilman runoja – ja päinvastoin, sillä ne tukevat toisiaan.  

Aila Meriluodon päiväkirjateos Tältä kohtaa: Päiväkirja vuosilta 1975–2004 on suoraa jatkoa vuonna 1996 ilmestyneelle päiväkirjalle Vaarallista kokea (WSOY), joka kattaa vuodet 1953–1975. Tältä kohtaa eroaa edellisistä julkaistuista päiväkirjoista siinä, että teos on toimitettu yhteistyössä kustannustoimittaja Anna-Liisa Haavikon kanssa. Nämä kaksi teosta kohtaavat toisensa merkinnöissä, joissa kirjailija kertoo juuri editoivansa päiväkirjojaan Vaarallista kokea – teosta varten. Esimerkiksi 30.7.1995 hän kirjoittaa: ”Olen kaivannut editointityötä, se taitaa sopia tähän ikäkauteen: elämänsä (”talonsa”) järjestelyä ennen muuttoa! Mutta ei se noin yksioikoista ole. Pikemminkin jonkinlaista psykologista tutkimusta: ai tuollainen ihminen, tuollainen tapa kokea. ”

Tällainen ”psykologinen tutkimus” juuri tekee tämän päiväkirjan lukijallekin mielenkiintoiseksi, sillä kyseessä ei ole paljastuskirja, vaikka suomalaisia kulttuurielämän vaikuttajia ja Meriluodon teräviäkin kommentteja heistä kirjassa viliseekin. Tältä kohtaa täyttää nimenomaan päiväkirjan tehtävää kirjailijalle itselleen, eikä sitä ole kirjoitettu ainoastaan – ehkei alun perin lainkaan – julkaisemista tai lukijoita ajatellen. Hän pelästyy välillä itsekin kuvaa, jonka läheisistään, etenkin viimeisimmästä aviomiehestään Jouko Paakkasesta antaa. Hän toteaa kuitenkin päiväkirjan olevan terapiaa, johon purkaudutaan silloin, kun siihen on tarvetta: onnellisista tapahtumista tai ajanjaksoista ei yksinkertaisesti aina tarvitse kirjoittaa.

Mielestäni osoittaakin todellista rohkeutta, ettei kirjasta ole poistettu arkaluonteisia asioita esimerkiksi puolison alkoholismista ja sen aiheuttamista ongelmista. Myös ikääntyminen ja sen mukanaan tuomat ongelmat, sairaudet ja kivut ovat enenevässä määrin mukana päiväkirjamerkinnöissä, mitä lähemmäs 2000-lukua tullaan. Arkipäivän toimet, lasten vierailut ja lastenlasten syntymät ja muut ilonaiheet saavat toki myös osansa. Tältä kohtaa ei vakavista aiheistaan huolimatta ole pelkästään synkkä kirja: sen näkökulma asioihin ja huumori riemastuttavat lukijaa, kuten vuodelta 1995 oleva kuvaus Linnan juhlista. Lopuksi Meriluoto toteaa: ”Tulipa sekin koetuksi. ’Paska reissu mutta tulipahan tehtyä.’”

Päiväkirjanteoksen vahvuuksia ovat juuri sen elävyys ja värikkyys: Meriluodon kertomistapa tuovat kirjailijan lähelle lukijaansa. Ajattelu säilyy kirkkaana ja merkinnät selkeinä, vaikka kirjailija itse sitä välillä epäileekin.  Rehellisyys ja muistot tai muistamattomuus, muistojen uudelleen löytäminen tekevät päiväkirjasta aidon. Kirjailijan mukana lukijakin voi eläytyä tapahtumiin, jotka ovat hänelle vieraita. Tämäkin teos keskustelee mielestäni jännittävällä tavalla Meriluodon muun tuotannon kanssa, ja saa innostumaan sen uudelleen lukemisesta.

Vaikka kirja on hyvin toimitettu ja teoksen lopussa on luettelo siinä esiintyvistä henkilöistä ja heidän suhteestaan Aila Meriluotoon, välillä päiväkirjan ”aitous” myös uuvuttaa. On välillä vaikea pysyä mukana siinä, keitä etu- tai lempinimillä kutsutut teoksessa esiintyvät henkilöt ovat, varsinkin kun tekstiä on paljon ja osa heistä mainitaan vain muutamia kertoja. Teos on laaja, ja päiväkirjalle tyypilliseen tapaan tietyt asiat toistuvat usein.

Meriluodon teosten kohdalla usein esiin nostettu erotiikka ja erityisesti tässä teoksessa iäkkäiden ihmisten seksuaalisuus on asia, jonka merkitystä itselleen hän ei kiistä ja josta hän haluaa kirjoittaa. Teoksen alussa hän on vasta vähän yli viisikymmenvuotias, mutta  kaipaa ja hakee rinnalleen toista ihmistä ja heittäytyy myös satunnaisiin seksisuhteisiin. Seksuaalisuus ei kuitenkaan ole teoksen hallitseva teema, vaikka monet Meriluodon elämän miehistä, kuten Lauri Viita, ovatkin kirjassa vahvasti läsnä.

Loppua kohti kirjan sävy synkkenee: puoliso Jouko Paakkasen ja kirjailijan oma terveydentila heikkenevät, yksinäisyys ja erilaiset vaivat sekä kirjailijaa alati vaivaavat rahapula ja epävarmuus tulevaisuudesta masentavat. Tältä kohtaa päättyy puolison kuolemaan, mutta Meriluodon elämä on jatkunut sekä kirjailijana että toivottavasti myös päiväkirjan kirjoittajana edelleen.