Zacharias Topelius Skrifter – hankkeellaan Svenska litteratursällskapet i Finland on tekemässä valtaisaa kulttuuritekoa julkaisemalla Topeliuksen kirjallisia teoksia ja muuta kirjallista jäämistöä kattavasti. Hankkeessa pyritään mahdollisimman täydelliseen editioon, johon sisällytetään Topeliuksen tunnettujen historiallisten romaanien, runojen, virsien, satujen ja koulukirjojen ohella myös hänen päiväkirjansa, kirjeensä, luentonsa ja sanomalehtikirjoituksensa. Kaiken aineiston julkaiseminen on kuitenkin käytännössä mahdotonta, sillä Topelius eli 80-vuotiaaksi ja kirjoitti päivittäin noin 70 vuoden ajan. Pelkästään julkaistut teokset koostuvat yhteensä noin 15 700 painetusta sivusta. Teokset julkaistaan vapaasti saatavana digitaalisena editiona Internetissä  ja monet osat ilmestyvät myös painettuina.

Kuva: Bernhard Reinhold, Utsigt af Wiborg från nord-ost, En Resa i Finland, SLS.

Olin saanut arvosteltavaksi sarjassa neljäntenä painettuna teoksena ilmestyneen En Resa i Finland, joka ilmestyi alunperin 1872-1873 kahtenatoista vihkona, jossa jokaisessa oli kolme maamme eturivin taiteilijoiden teosta varten tekemiin maalauksiin perustuvaa teräskaiverrusta ja yhdestä viiteen Topeliuksen kirjoittamaa lukua. Käsillä oleva kirja alkaa parinkymmenen sivun taustoituksella, jossa käydään läpi teoksen tausta seikkaperäisesti alkaen sen asemasta Topeliuksen tuotannon joukossa, hänen vaikutteistaan ja tavoitteestaan valistaa maanmiehiään näkemään Suomen luonnon ja kansan arvoa sekä ymmärtämään Suomen roolia historiassa.

Kirjahankkeen syntyä ja julkaisemisesta kertovasta osiosta käy ilmi, miten kaksiosaiseksi tarkoitettu sarja supistui yhteen Etelä-Suomea esittelevään osaan kustannusten ylittäessä tulot. Pohjois-Suomea esittelevä osa jäi tekemättä, samoin kuin useimmat suunnitellut käännökset. Saamme vielä selostuksen varsin vaihtelevasta aikalaiskritiikistä ja teoksen sivuuttamisesta nykytutkimuksessa. Omasta mielestäni mielenkiintoisinta antia on kuitenkin johdannon lopussa oleva selostus kirjan kuvituksen synnystä suomalaisen maalaustaiteen murrosvaiheessa, jossa ranskalainen ulkoilmamaalaus on syrjäyttämässä Düsseldorf-koulukunnan mukaista ateljeemaalausta. Teräspiirrosten pohjana toimineiden öljyvärimaalausten tekijät esitellään vielä erikseen koko teoksen lopussa.

Kuva: Adolf von Becker, Landtfolk från Wasa trakten, En Resa i Finland, SLS.

Perusteellinen taustoitus auttaa ymmärtämään alkuperäisen teoksen johdannon aloittamista tarulla siitä, kuinka ruhtinatar Eurooppa antoi tyttärelleen Suomelle lahjaksi yöttömän yön, kun muut lahjat olivat jo menneet muille tyttärille. Samanlainen kevyt ote säilyy läpi kirjan, sillä taustoituksen mukaan Topelius käytti kirjassa kaunokirjallista ja maalailevaa tyyliä tavoittaakseen laajaa lukijakuntaa. Höyrylaiva puskee läpi tarujen ja Pohjanmereltä kohti Suomen rannikkoa, samalla Topelius pääsee esittelemään kuinka suolaisuus vähenee ja lajisto supistuu. Tekstin välityksellä lukija saa tietää miten käyttää havumetsiä kompassina, välähdyksiä Suomen historiasta ja maantieteestä. Taruja lukuun ottamatta Topelius pyrki kuitenkin tieteelliseen tarkkuuteen, vaikka maankohoamisen syytä selostaessaan hän tukeutuu edelleen vulkanistisen teoriaan, jonka mukaan maankohoaminen perustuu maankuoren epätasaiseen jäähtymiseen maanalaisten tulenvuorenpurkausten jälkeen. Tämä on tosin täysin ymmärrettävää, sillä Agassizin jääkausiteoria sai kansainvälisen läpimurtonsa vasta kirjan ilmestymisen aikoihin.

Alkuperäisen vihkomuodon vaikutus rakenteeseen

Nykypäivän lukijankin kannalta lukukelpoisuutensa säilyttäneen johdannon jälkeen kirjoitusten taso muuttuu ailahtelevammaksi. Yksi pääongelmista on jo aikalaisten kritisoima kirjan jäsennys oikukkaaksi uneksi, jossa laskeudutaan kotkan tavoin satunnaisesti huomionarvoisiin paikkoihin. Roineen rannoilta ei siirrytä suoraan Tampereelle, vaan käydään välissä salapolttajien luona Loviisan saaristossa, ja Imatran koskella käydään moneen otteeseen. Rakenne johtunee siitä, että teos ilmestyi alunperin erillisinä vihkoina. Valitettavasti sama satunnaisuus on myös tekstin tasossa, välillä teksti liitää ylväästi kuin kotka, välillä kuin siipirikkoinen sotka, Topeliuksen tyytyessä kirjoituspalkkionsa eteen vain mekaanisesti kuvailemaan sen mitä taulustakin näkee. Omien kirjoitustensa kanssa tuskailevalle kirjoittajalle se, ettei Topeliuskaan aina kirjoittanut ”kuin ruuneperi” tuo jonkinlaista lohtua.

Jälkiviisaasti voidaan todeta, että näiden tekstien suurin merkitys on se, että Runeberg kierrätti ja laajensi suurta osaa taulujen lyhyistä kuvailuista vuonna 1876 ilmestyneeseen Maamme kirjaan (Boken om vårt land, 1875). Se onkin useimmille lukijoille tutumpi, koska sitä luettiin kouluissa 1950-luvulle saakka. Kierrättämisessä ei ollut Runebergille mitään uutta, sillä vastaavasti hän oli kierrättänyt vanhoja tekstejään myös En resa i Finland -kirjaan. Siihen aikaan ei käyty keskustelua itseplagioinnista.

Kirjan varsinaisen tekstiosion päättää Tilastollisen päätoimiston johtaja K. E. F. Ignatiuksen lyhyt ja edelleen käyttökelpoinen tilastollinen katsaus Suomesta 1870-luvulla. Tämän jälkeen seuraa kaikki 38 teräskaiverrusta laadukkaasti yhdelle puolelle paperia painettuina kokosivukuvina. Topeliuksen tekstien ja kuvien liittyessä niin kiinteästi yhteen, olisi tehnyt mieli repäistä kuvat irti ja pitää niitä edessäni samalla kuin luin tekstiä, jatkuvan edestakaisen selaamisen sijasta. Sivistyneempikin ratkaisu on olemassa, sillä teoksen voi ladata luettavakseen myös netistä ja katsoa kuvat kirjasta, tai toisinpäin.

Ideaalikuvauksia Suomesta

Kuvien jälkeen alkuperäismaalausten tekijöitä esitellään lyhyesti. Samalla olisin suonut, että myös teoksia olisi esitelty tarkemmin. Missä määrin teoksia voi pitää luotettavina kuvauksina siitä miltä maalausten kohteet näyttivät todellisuudessa, tai missä määrin niitä olisi pikemminkin syytä tarkastella ideaalikuvauksina suomalaisista maisemista ja ihmisistä askareissaan. Miten uskollisesti kirjan kuvituksena käytetyt teräskaiverrukset toistavat alkuperäismaalauksia?

Kuva:Berndt Lindholm, Salapolttimo Loviisan saaristossa. 1873. Öljy kankaalle.  Berndt Adolf Lindholm, Lönnbränneri. Scène från Lovisa skärgård, stålstick, En Resa i Finland, SLS.

Käsillä olevan teoksen päättävät puolentoista sivun tekstikriittinen selostus, ja tusinan sivun pituinen seikkaperäinen tekstikommentaari, jossa mm. avataan vanhat mittayksiköt ja vaikeimmat vanhat sanat nykylukijalle, kerrotaan Topeliuksen lähteistä ja hänen muista teoksista joissa kerrotaan samoista asioista. Teoksen julkaisijana on Katarina Pihlflyckt, joka on kirjoittanut teoksen johdannon ja kommentaareja. Rainer Knapas esittelee teoksessa 1800-luvun maisema- ja genremaalausta.

Zacharias Topelius Skrifter –hanke julkaisee kaikki parikymmentä osaa myös digitaalisena versioina, joita on ilmestynyt vuodesta 2010 lähtien kuusi.