Turun romantiikka uudelleen tulkittuna

Tutkimus Turun romantiikaksi ristitystä 1810-lukuun liittyneestä ilmiöstä on ensimmäinen perusteellinen tieteellinen kuvaus aiheesta. Vaikka Turun romantiikka ilmiönä ja opiskelijaliikkeenä hiipui 1820-luvun alkuvuosien jälkeen, liikkeen vaikutus suomen kielen ja kulttuurintutkimuksessa romantiikan linjoilla jatkui pitkän tämän jälkeenkin. Ansiokas tutkimus avaa uuden näköalan suuriruhtinaskunnan alkuvuosiin esittäen samalla uuden tulkinnan aiemmin pienen piirin opiskelijaliikkeenä tunnetusta Turun romantiikasta.

Sarjala, Jukka: Turun romantiikka. Aatteita, lukuvimmaa ja yhteistoimintaa 1810-luvun Suomessa. SKS, 2020. 267 sivua. ISBN 978-951-858-196-6.

Turun yliopiston kulttuurihistorian dosentti Jukka Sarjalan uutta tutkimusta Turun romantiikasta verkostomaisena ilmiönä täytyy tervehtiä ilolla. Paitsi että Suomen suuriruhtinaskunnan alkuvaiheita koskeva tutkimus on yleisesti ottaen vähäistä, on 1810-lukuun liittynyt Turun romantiikaksi ristitty ilmiö syystä tai toisesta jäänyt ilmiönä kokonaisuudessaan tutkimatta – tähän asti.

Nyt on Turun romantiikka otettu suurennuslasin alle ja tutkittu verkoston jäseniä ja heidän toimintaansa perusteellisesti. Turun romantiikan keskushenkilöistä tunnetuin lienee varsin suorapuheinen Adolf Ivar Arwidsson, joka samalla on saanut maineen ensimmäisenä ”vallitsevien olojen” haastajana ja yhteiskuntakriitikkona, eräänlaisena 1840-luvulla toimintansa yhteiskuntakriitikkona aloittaneen suomalaiskansallisen herättäjän J. V. Snellmanin edeltäjänä.

Sarjalan teos pohjautuu kunnioitettavaan määrään arkistolähteitä, julkaistuja alkuperäiskirjoituksia ja tutkimuksia eikä lähteistöstä puutukaan yhtään relevanttia tutkimusta tai lähdekokonaisuutta. Silti olisi ollut mielenkiintoista lukea Sarjalan kommentit toisen turkulaisen tutkijan, Juhani Myllyn tuotannosta, jossa hän käsittelee osittain samoja teemoja kuin Sarjala, toki erilaisista tutkimuskysymyksistä lähtien. Kun Juhani Mylly on esimerkiksi sitä mieltä, että

”Paljon romantiikan kuohua pysyvämmän jäljen historiakirjoitukseen Arwidsson kumppaneineen jätti kiinnittämällä sen uuteen kansalliseen ajatteluun”[1],

todistaa Sarjalan tutkimus myös muusta. Samasta syystä olisin mielelläni nähnyt johdantoluvussa laajemmin esiteltävän sitä tutkimuskirjallisuutta, joka tavalla tai toisella liittyy Turun romantiikkaan tai romantikkoihin. Tätä kyllä tapahtuu tutkimuksen edetessä, mutta myös johdannossa aiemman tutkimuksen laajempi punnitseminen olisi ollut paikallaan.

Turun romantikkoja: Germund Aminoff, Adolf Ivar Arwidsson, Eric Gustaf Ehrström ja Carl Axel Gottlund.

Rakenteellisesti Sarjalan tutkimus koostuu viidestä laajasta pääluvusta, jotka johdannon ja yhteenvetoluvun lisäksi ovat Aikakauden mediat, Akateemisen elämän verkostoja ja Kapinoiva romantiikka. Näistä laajin, verkostoja käsittelevä luku on melkein sadan sivun mittainen. Tämä ratkaisu on epäilemättä perusteltu, kun keskeinen kirjaa kantava idea on juuri Turun romantiikaksi kutsutun ilmiön tutkiminen verkostona.

Ensimmäisessä aikakauden medioita käsittelevässä luvussa pohditaan kirjallisuuden kulkureittejä Suomeen, painotuotteiden saantimahdollisuuksia, sensuurin asemaa ja niin edelleen. Kun romantiikka yleiseurooppalaisena ilmiönä oli pitkälle kaunokirjallinen liike, jonka näkyvimmät edustajat olivat estetiikkaan ja filosofiaan erehtyneitä kirjailijoita, ei ole ihme, että Turun romantiikkaakin on aiemmin tarkasteltu lähinnä kirjallisena liikehdintänä; se ei kuitenkaan riitä antamaan kokonaiskuvaa ilmiöstä, johon sisältyi paljon muutakin kuin kirjallisia harrastuksia.

Luku Kapinoiva romantiikka puolestaan sisältää ehkä eniten tuttua ainesta kuten A. I. Arwidssonin ja C. G. Ottelinin väitöskirjojen hyväksymiseen liittyneet ongelmat, professori Israel Hwasserin murhayritys ja Pietarissakin huolestumista herättäneet ylioppilaslevottomuudet.

Teoksen lopussa on lisäksi keskushenkilöiden lyhyet biografiat, joista selviää heidän elämänkulkunsa Turun opiskeluvuosien jälkeen.

Turku ennen vuoden 1827 tulipaloa. Julien Vallou de Villeneuven litografia Carl von Kügelgenin seepialaveerauksesta.

Turun akatemia ”yleisen mielipiteen” foorumina

1800-luvun alun Suomi oli vähälukuinen asukasmäärältään, valtaosa väestöä sai elantonsa maanviljelystä ja puutavarakaupasta; länsirannikon kaupankäyntiyhteydet Ruotsiin olivat vilkkaat ja myös maailman merille purjehdittiin. Kaupungit olivat vähäisiä ja pieniä, jolloin Turun merkitys yliopistokaupunkina ja tieteellisen sivistyksen keskuksena korostui. Kuten emeritusprofessori Matti Klinge useissa tutkimuksissaan on osoittanut, yliopisto Turussa ja myöhemmin pitkään Helsingissä muodosti ainoan julkisen mielipiteen foorumin, jossa ylioppilaat ja yliopiston nuoret opettajat ja dosentit toimivat uusien ideoiden ja vaikutteiden vastaanottajina ja välittäjinä muualle yhteiskuntaan.

Ylirajaisesti ajassa liikkuvien ideoiden ja ajatusten, ”ajan hengen” ulottumisesta Pohjolan perille osoittaa myös se, että jo syksyllä 1816 Turussa ylioppilaiden yhteishenkeä ja -toimintaa vaalimaan perusteilla ollut ylioppilasklubi kertoo alustavasta Burschenschaft -hengestä, joka leimahti liekkiinsä saksalaisissa yliopistoissa vasta seuraavien vuosien aikana.

Vanhanaikainen, staattinen kuva 1800-luvun alkuvuosikymmenten ”valtioyöstä” on vähitellen alkanut hälvetä ja korvautua monipuolisemmalla näkemyksellä ajanjaksosta, johon sisältyi talous- ja yhteiskuntaelämän vilkastumisen lisäksi laajat henkiset ja tieteelliset yhteydet paitsi Ruotsiin myös Keski-Eurooppaan.

Kun useista vähäisistä 1800-luvun alkuvuosikymmeniä koskevista aiemmista tutkimuksista saa sen käsityksen, että suuriruhtinaskunta kärvisteli ankaran sensuurin, ajattelua ja kaikkea kehitystä kuristavien rajoitusten ja virkamiesten kourissa, muodostuu kuvasta  varsin yksipuolinen. Toki aiemminkin on muistettu huomauttaa, että sensuuria ja määräyksiä voitiin kiertää.

Keisarillinen Turun Akatemia.

Uppsala porttina Keski-Eurooppaan

Sarjalan tutkimuksessa osoitetaan Turun romantiikalle tärkeiden keski-eurooppalaisten uusien filosofioiden ja oppien siirtymisreitit Suomeen. Tällöin Uppsala, jonka yliopistossa suomalaisten opiskelijoiden ”siirtokunta” etenkin 1817 – 1818 oli suuri, oli merkittävä vaikutteiden välittäjä Suomen suuntaan: Sarjala osoittaa, että historiallis-kielitieteellisesti tärkeäksi arvioidun kansanrunouden keruutyön keskeiset vaikutteet tulivat suuriruhtinaskunnan ulkopuolelta Saksasta ja Ruotsista.

Finnische Runen oli saksalaisen H. R. Schröterin toimittama, mutta Turun romantikkojen ”Uppsalan siirtokunnan” suuresti avustama kansanrunokokoelma.

Paitsi kirjallisia harrastuksia kuten julkaisutoimintaa ja kansanrunojen keruuta, läntisen esimerkin mukaan myös Turussa jalkauduttiin kaduille laulamaan ja monin tavoin pyrittiin rakentamaan ylioppilaiden yhteishenkeä ja käsitystä yhtenäisestä ylioppilaskunnasta, mikä ei valtaapitäviä hallintovirkamiehiä miellyttänyt.

Vaikka Turun romantiikan liekki hiipui nopeasti sen eräiden johtomiesten siirtyessä pakotetusti (Arwidsson, C. G. Ottelin) tai vapaaehtoisesti (E. G. Ehrström) muualle, jotakin jäi ja säilyi. Kuten Sarjala kirjoittaa:

”Ylioppilasnuoret näkivät, että teollisen tuotannon, tiedonkulun ja politiikan muutoksia läpikäyvä maailma loi itseään alituisesti uudeksi, ja ihmisten osana oli kulkea mukana tässä suuressa kehityskulussa.”

Siten vaikka osa ylioppilaista ei kyseiseen ilmiöön liittyneisiin filosofisiin kiistoihin puuttunut eikä välttämättä romantiikan sankarirunoudesta tai kansanrunojen keruustakaan innostunut, olivat he ajan hengen ilmiöistä tietoisia ja valmiita puolustamaan opiskelijatovereitaan myös syntyneissä konflikteissa yliopistohallinnon ja keskushallinnon edustajien kanssa.

Sosiaalinen asema ja sukuperintö vaikutti kiinnostuksen kohteisiin

Edelliseen liittyvä kiinnostava kysymys on, miksi juuri tietyt henkilöt erityisellä tavalla kiinnostuivat jostakin ilmiöstä ja toiset saman sukupolven edustajat eivät. Epäilemättä tällöin on osaksi kysymys (ainakin 1800-luvun yhteiskunnassa, jossain määrin jopa nykyäänkin) sosiaalisesta asemasta ja sukuperinnöstä. Yhtenä esimerkkinä voitaneen ottaa Mäntsälän Frugårdin kartanossa syntynyt Nils Gustaf Nordenskiöld[2], joka oli samaa ikäluokkaa (syntynyt 1790-luvun alussa) Turun romantikkojen eräiden päähenkilöiden (Arwidsson, E. G. Ehrström, C. G. Ottelin, A. J. Sjögren) kanssa, myös käynyt Porvoon kymnaasia ja opiskellut Turun Akatemiassa samoina vuosina kuin he.

Erona edellä mainittuihin henkilöihin Nordenskiöldillä oli aatelistausta ja eräänlaisena sukuperintönä saatu kiinnostus luonnontieteisiin ja erityisesti kemiaan, mineralogiaan ja geologiaan. Minkäänlaista kiinnostusta Herderiin tai Schellingiin ei hänellä tiedetä olleen toisin kuin yllämainituilla, joista esimerkiksi Sjögrenin tiedetään Porvoon kymnaasivuosinaan lukeneen ja jäljentäneen kommentoiden Herderiä muistivihkoonsa yli 500 sivun verran!

Tiedon päivä- ja yöpuoli

Näistä eroista huolimatta myös nuori Nordenskiöld opintonsa päätettyään oli hyvinkin paljon ”ylirajainen”, liikkui paljon Ruotsissa, matkusti Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa ja myöhempinä vuosinaan myös Venäjällä. Tieteen ja teknologian viimeisimmät uutuudet, hänen oman alansa uudet keksinnöt ja teoriat siirtyivät laajojen tutkijakontaktien avulla ja kautta myös suuriruhtinaskuntaan. Kiinnostava yleisestä poikkeava yksityiskohta Nils Nordenskiöldissä on, että kaikesta ”luonnontieteellisyydestään” huolimatta Nordenskiöld oli koko elämänsä kiinnostunut ruotsalaisen tiedemies-filosofi-teologi-mystikko Emmanuel Swedenborgin uskontofilosofiasta. Nordenskiöldinkin tapauksessa kaikesta huolimatta tiede ja mystiikka lyövät kättä: ehkäpä tässä oli kysymys tiedon päivä- ja yöpuolesta, kuten Jenan romantikkofilosofit esittivät?

Vaikka Turun romantiikka ilmiönä ja opiskelijaliikkeenä hiipui 1820-luvun alkuvuosien jälkeen, liikkeen vaikutus suomen kielen ja kulttuurintutkimuksessa romantiikan linjoilla jatkui. Arwidsson Ruotsiin karkotettuna jatkoi Suomen historian ja kansanrunouden tutkimista, E. G. Ehrström[3] siirtyi Pietariin oltuaan ensin venäjän kielen lehtorina Turun akatemiassa, mutta koki asemansa vaikeaksi puolustettuaan sekä suomen että venäjän kielen osaamisen tärkeyttä. Kieleen liittyvät kysymykset kiinnostivat häntä hänen varhaiseen kuolemaansa (1835) saakka. Vaikka C. G. Ottelinin tieteellinen ura Sarjalan sanoin lannistettiin, menestyi hän kuitenkin elämässään hyvin ja uransa päätepisteenä nimitettiin Porvoon hiippakunnan piispaksi 1838. Ottelinin voi siten sanoa siirtyneen kannattamaan olevia yhteiskuntarakenteita.  A. J. Sjögren[4] loi merkittävän ja poikkeuksellisen uran, jonka kuluessa kohosi suutarinpojasta Pietarin tiedeakatemian suomalais-ugrilaisen kieli- ja kansatieteen akateemikoksi. Yhteiskunnassa oli siis mahdollista opillisen sivistyksen kautta nousta korkeampaan sosiaaliseen asemaan.

Porvoon piispa Carl Gustaf Ottelin (vas.), arkkipiispa Edvard Bergenheim (kesk.) ja Robert Valentin Frosterus (oik.) 1860-luvun alussa. Kuva Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Mihin Turun romantiikka jatkui?

Alussa mainitsemani Juhani Mylly on esittänyt mielenkiintoisen vaihtoehtoisen tulkinnan, jonka mukaan jatkumo Turun romantiikasta ei olisikaan Snellmanissa ja fennomaaneissa, jotka alkoivat vaatia Suomen täydellistä suomenkielistymistä ”yksi kieli, yksi mieli, yksi kansa” periaatteen mukaisesti, vaan esimerkiksi Runebergin ja Topeliuksen edustamissa ”svekomaaneissa”, joiden tavoitteena oli kaksikielinen Suomi.  Yleisesti ottaen Turun romantikot kannattivat kansankielen tutkimusta ja aseman parantamista, suomen kielen osaamisen lisäämistä, mutta ei heistä kukaan liene vaatinut maan yksinomaista suomenkielistymistä.

Lisäksi Arwidssonia lukuun ottamatta suurin osa Turun romantikoista oli politiikan suhteen (eli suhteessa keisariin ja Venäjään) maltillisia ja keisariuskollisia; heidän ”fennofiliansa” ei ollut poliittista vaan nimenomaan kulttuurista suomen kielen, kirjallisuuden ja historiantutkimuksen edistämiseen pyrkivää toimintaa. Vai oliko poliittisten (= Suomen suhde Venäjään) näkökantojen ja mielipiteiden häivyttäminen tietoista niin sanotuista reaalipoliittisista syistä?

Sarjalan Turun romantikkoihin lukema Alexander Blomqvistin ei voi sanoa olleen fennofiili eikä suhtautuneen kielteisesti suureen emämaahan. Hän kuului minun nähdäkseni Turun romantikkojen ulkokehälle siinä mielessä, että hän oli kyllä kiinnostunut romantiikan filosofiasta ja oli mukana yhteisessä opiskelijarintamassa levottomina vuosina 1816 – 1819, joita luvussa Kapinoiva romantiikka kuvataan, mutta suhteessa ”oleviin oloihin” ja Venäjään hän oli täysin toisella kannalla kuin Arwidsson. Lisäksi tieteellisen kiinnostuksen kohteet olivat muualla kuin fennistiikassa: yliopistossa Blomqvist opiskeli kreikan kirjallisuutta ja nykykieliä; monipuolinen kielitaito ja klassinen humanismi olivat hänelle tärkeitä. Blomqvistin fennofiliasta ja suomalaisesta kulttuurista ja kielestä kiinnostuneet toverit opiskelivat muun muassa suomen kieltä ja historiaa, jotka eivät Blomqvistia kiinnostaneet.

Blomqvistin tietoista tai tiedostamatonta pyrkimystä sosiaalisen aseman kohentamiseen kuvannee tässä yhteydessä se, että hän opiskelutoverinsa Carl Gustaf Mannerheimin välityksellä pääsi kreivi Carl Erik Mannerheimin nuorempien poikien kotiopettajaksi ja näiden siirryttyä 1819 opiskelemaan Turussa ohjasi heidän opintojaan myös siellä. Blomqvistin ja C. E. Mannerheimin kirjeenvaihto jatkui vuodesta 1819 vuoteen 1837 eli Mannerheimin kuolemaan saakka.[5] Tässä kirjeenvaihdossa käsiteltiin poikien opintojen ohjauksen lisäksi esimerkiksi kirjallisuuden hankintoja yliopiston kirjastoon, jossa Blomqvist toimi ylimääräisenä amanuenssina vuodesta 1820 lähtien. Siirryttyään 1826 Helsinkiin Blomqvist nimitettiin Helsingin yleisen kirjaston hoitajaksi ja kirjaston yhdistyttyä yliopiston kirjastoon yliopiston kirjaston varakirjastonhoitajaksi ja 1845 kirjastonhoitajaksi. Näitä tehtäviä Blomqvist hoiti virkansa (1838 oppihistorian professori) ohella sekä virallisen lehden Finlands Allmänna Tidningin toimittajuuden ohella. Nämä vastuulliset tehtävät huomioon ottaen ei ole ihme, että Blomqvist 1830-luvulla sitä mieltä, että

”Voimme olla tyytyväisiä siihen, mitä meillä on. Enpä juuri tiedä, mitä voittaisimme siitä, että saisimme meillekin tuoduksi sen perustuslaillisen melun, joka nyt teutaroi Ruotsissa”,

totesi hän eräässä kirjeessään Sjögrenille. Blomqvistin ystävyys Sjögreniin säilyi koko elämän ajan kuten myös kirjeenvaihtokin tämän kanssa. Samoin elinikäinen ystävyys- ja kirjeenvaihtosuhde Blomqvistilla oli sittemmin hyönteistieteilijänä tunnetun jo mainitun opiskelutoverinsa Carl Gustaf Mannerheimin kanssa.[6]

Dosentti Jukka Sarjalan ansiokas tutkimus Turun romantiikan nimellä tunnetusta ilmiöstä ja sen ympärille syntyneestä verkostosta tuo tärkeän lisän suuriruhtinaskunnan ajan alkuvaiheisiin ja saa vielä entistä enemmän toivomaan, että valtioyön käsite poistuisi näyttämöltä lopullisesti. Suomen suuriruhtinaskunta ei ollut totaalisesti suljettu, staattinen ja pelkästään takapajuinen maa ilman ulkoisia vaikutteita vaan tieto, ajatukset, ideat ja filosofiat liikkuivat ylirajaisesti myös Pohjolan perille ja löysivät sieltä hedelmällistä maata, jossa itää.

Arvostelu on ilmestynyt myös Bibliofilos-lehdessä 3/2020.

[1] Mylly Juhani, Miten Suomi sai oman historian? Teoksessa Taistelu autonomiasta. Perustuslait vai yksinvaltius. Edita, Helsinki 2009, 105.
[2] Kalleinen Kristiina, Nils Gustaf Nordenskiöld. Vuorimiehen ja tiedemiehen elämä. Suomen tiedeseura, Helsinki 2019.
[3] Ehrströmistä Wassholm Johanna, Svenskt, finskt ocah ryskt. Nationens, språkets och historiens dimensioner hos E. G. Ehrström 1808 – 1835. SLS Helsingfors 2014.
[4] Syksyllä 2020 Päivi Laine väittelee Tampereen yliopistossa A. J. Sjögrenin urasta ja toiminnasta Pietarin tiedeakatemiassa.
[5] C. E. Mannerheimin kirjeet Blomqvistille kansiossa Blomqvistiana Coll. 24.3. Kansalliskirjasto, Helsinki.
[6] Sit. Junnila Olavi, Ruotsiin muuttanut Adolf Ivar Arwidsson ja Suomi (1823 – 1858). Helsinki 1972, 145; Sjögrenin kirjekokoelma sijaitsee Kansalliskirjastossa, Coll, 209 samoin kuin A. Blomqvistin saamat kirjeet SLSA 135.

Yksi kommentti artikkeliin “Turun romantiikka uudelleen tulkittuna

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *