Marraskuun lopulla Joensuun yliopistossa tohtoriksi väitelleen Olga Davydovan perivenäläisen sukunimen takaa löytyvät suomalaiset juuret. Hän tuli Suomeen Petroskoista18 vuotta sitten paluumuuttajana – teki tilapäistöitä tulkkina, opettajana ja sittemmin maahanmuuton valmennuskurssien koordinaattorina. Yliopiston jatko-opiskelijaksi hän siirtyi työtoverien ja ystävien innoittamana 2000-luvun alussa. Lahjakas nainen oli monissa kansalaisriennoissa mukana ja hänet  oli ehditty panna merkille jo muuallakin kuin Joensuun pienissä kulttuuri- ja tiedepiireissä. Silti pätkätyö ja epävarma rahoitus on ollut arkipäivää koko tähänastisen tutkimusuran ajan.

Väitöskirjassa liikutaankin venäläisyyden ja suomalaisuuden sisä-ulko- ja yläpuolellakin. Maahanmuuttoa toki katsotaan sisältäpäin, mutta väitöskirjan teksti on ihan muuta kuin integraation tai ns. kotoutumisen historiaa. Davydova itse määrittelee nykyidentiteettinsä häilyvän jossakin ”kolmannella tasolla”. Hän suhtautuu identiteettipeleihin ja ”ikuisen maahanmuuttajan” rooliinsa miltei huumorilla eikä ota identiteettikäsitettä ollenkaan ikiajaksi annettuna leimana, joka ei muuntuisi tai vaihtelisi. Myös tutkijan identiteetti on ollut hakusessa ja koetuksella, koska osa väitöskirjan aineistosta muodostuu Davydovan omaelämäkerrasta, itsereflektoinnista ja itsensä alttiiksi asettamisesta. Pääosin hän tietää jo kantapään kautta mistä ilmiöistä puhuu, mutta hakee pätevän tutkijan ammattitaidolla todistusaineistoa kymmenistä syvähaastatteluista, joihin väitöskirja – Suomalaisena, venäläisenä ja kolmantena. Etnisyysdiskursseja transnationaalissa tilassa – pohjautuu. Se on artikkeliväitöskirja ja suomenkielinen lukuun ottamatta yhtä venäjänkielistä ja kahta englanninkielistä artikkelia.

”Transnationaalisen tilan” suomalaisvastine on eräänlainen ”ylirajaisuus”, mikä tarkoittaa maastamuuttajan / maahanmuuttajan kulttuurisen aseman häilyvyyttä ja monenlaisten, sosiaalistenkin rajojen pohtimista lähtöpisteen ja määrämaan välillä. Niinpä Suomalaisena, venäläisenä ja kolmantena on muuttoliikkeen kulttuurista tutkimusta parhaimmillaan. Samalla kun Davydova esittelee alkuluvuissa tutkimuksen kulkua, hän tulee väistämättä kertoneeksi myös oman tiensä Venäjältä Suomeen, sen sivupolut ja päätien, jolla nyt kulkee osallistuvana tutkijana itseä ja ympäristöä tulkiten. Stuart Hall ja Mihail Bahtin ovat tärkeitä auktoriteetteja, mutta myös naistutkimus ja venäläiset lähteet nousevat kiitettävästi esiin. Samoin se näkemys, että tutkijan on otettava kantaa, katsottava ympärilleen ja toteutettava myös ns. yliopiston kolmatta tehtävää osallistumalla yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja rientoihin, pitämällä silmät auki ja  vähintäänkin toinen jalka arkielämässä.

Kun osallistuu, on vaikea olla ihan puolueeton ”rajatilassa”. Davydova myöntääkin tämän vastatessaan kysymykseeni:

”Ilmeisesti en pysty olemaan täysin objektiivinen, koska oma asemani on niin ”kolmas”, ”siltä väliltä”. Ja muutenkin kirjoitan objektiivisuuden mahdottomuudesta ja sen jatkuvasta tavoittelusta tutkimuksen tekemisen (normatiivisena = maskuliinisena) ideaalina. Kirjoituksistani olen pyrkinyt häivyttämään todelliset haastateltavat, tai muuten tunnistettavat ihmiset, puhun puhetavoista, joita käytetään puhuttaessa etnisyydestä tai identiteetistä. Tämä on ollut yksi tapani toimia tilanteessa, missä ”kaikki tuntevat kaikki”.

Tässä on myös pienen kritiikin paikka. Väitöskirjassa haastateltavat häipyvät jotenkin näkymättömiin eikä edes sukupuolijakautuma oikein selviä. Eikö maahanmuuttajan sukupuolella ole väliä, eikö puhetapa miehillä ja naisilla eroa ja vaikuta kotoutumiseenkin, identiteettipeleihin? Väitöskirjan suuri ansio on kuitenkin tutkijan läsnäolo, osallistuminen. Esimerkiksi luvut, joissa käsitellään hautajaisia ja Suomen venäjänkielisten nettikeskusteluja todistavat vahvasti sen kuinka läheltä asioita on seurattu ja analysoitu. Ihan jokainen akatemiatutkija ei näin lähelle kohdettaan pääse ikimaailmassa!

Olga Davydovalla on ollut myös aina innostusta tutkimustensa tulosten esiintuomiseen, osallistumiseen yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän on kysytty luennoitsija, esiintyjä, jolla on taito kiteyttää sanottavansa. Vuosi sitten hänet valittiin aktiivisesti toimivan Joensuun monikulttuurisen yhdistyksen varapuheenjohtajaksi. Se on tehnyt lyhyessä ajassa paljon Joensuussa asuvien ulkomaalaisten harrastus- ja kansalaistoiminnan alueella.

(Arvostelun lyhempi versio julkaistiin: Kansan Uutisten Viikkolehdessä 18.12.2009)