Airo oli viime sotiemme aikaan päämajan päämajoitusmestari, Mannerheimin
oikea käsi. Turtolan tarkoituksena on kuitenkin ollut kirjoittaa Aksel
Airon koko elämästä eikä vain sotavuosista ja välittömästi sen jälkeisestä
ajasta. Saamme tietää, että Airolla oli suomenkielinen proletaarinen tausta
eikä hän ollut jääkäri. Tämä oli keskeisten sotilaiden keskuudessa
poikkeuksellista itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä.

Airo on ollut sangen kiistelty hahmo. Hänen toimintojaan on ensinnäkin
arvosteltu kevään ja kesän 1944 sodan ratkaisuvaiheessa. Vähättelikö Airo
tuolloin venäläisten hyökkäyssuunnitelmia? Vaikka tästä on paljon
kirjoitettu, ei Turtolakaan siihen oikein osaa vastata. Tuskin siihen
koskaan voidaankaan lopullisesti vastata. Sen verran sekava tilanne
tuolloin oli. Joka tapauksessa kirjan kiistatta mielenkiintoisimmat jaksot
ovat ne, jotka liittyvät marsalkan ja kenraalien keskinäisiin vääntöihin
sotien aikana.

Mutta Airosta tuli ilmeisesti paljon kuuluisampi asekätkennästä epäiltynä
kuin päämajan päämajoitusmestarina. Hän joutui olemaan vuosikaudet
vankilassa. Päteviä todisteita ei löydetty eikä Airo tunnustanut. Monet
pitivät häntä marttyyrina. Toinen Airoon liittyvä suuri kysymys onkin
seuraava: Oliko hän syyllinen? Turtola kuitenkin ohittaa asekätkennän
suorastaan yllättävän niukalla huomiolla.

Airolle kävi niin kuin monelle muulle suomalaiselle sotien ajan
kenraalille. He joutuivat jättämään sotilasuransa jo viisikymppisinä. He
saattoivat päästä sotien jälkeen muodollisesti verraten korkeisiinkiin
asemiin erityisesti liike-elämässä, mutta kipinä oli hiipunut ja
yhteiskunta muuttunut. Heistä ei enää tullut mitään hahmoja. Airokin pääsi
jopa eduskuntaan Kokoomuksen ehdokkaana vuonna 1958, mutta hän jäi
rivijäseneksi. Airo eli pitkään eli kuoli vasta vuonna 1985 87-vuotiaana.

Turtolan yksi ongelma on se, että ”vaikenevaksi kenraaliksi” luonnehdittu
Airo ei jättänyt kovin paljon aineistoa itsestään, ei päiväkirjamerkintöjä,
ei kirjeitä eikä paljon muutakaan. Niinpä Turtola on joutunut tutkimaan
varsinkin sodan jälkeistä Airoa vain muutamaan dokumenttiin tukeutuen.
Turtola väittää kuitenkin olleensa kirjeenvaihdossa Airon kanssa. Ei
tekstissä eikä lähde- ja kirjallisuusluettelossa ei ole tällaiseen
kirjeenvaihtoon viittausta.

Turtolalla on tiettyä taipumusta päähenkilönsä kaunomaalaukseen ja muiden
mustamaalaukseen. Oliko Airo nyt huippuälykäs (9)? Koulutodistuksen
perusteella ei. Parempi olisi sanoa: melko lahjakas. Toisaalta tiedämme
esimerkiksi nykyisin jo Airon oman tunnustuksenkin perusteella, että syytön
hän ei asekätkentäjutussa ollut, minkä Turtolakin tuo selkeästi esiin.
Mutta miksi siloitella asiaa? Miksi Turtola ei tuo esiin Paasikiven monia
asiaan liittyviä päiväkirjamerkintöjä? Otetaan niistä vain kaksi
esimerkiksi. Paasikivi kirjoitti 23.9. 46 päiväkirjaansa: ”Eversti
Savonjouselle: Minä vastasin, että uskon kyllä, että upseerit ovat olleet
hyvässä luulossa, mutta koko tämä asia, joka on ollut kovin vahingollinen
maalle, osoittaa suurta ammatillistakin ymmärtämättömyyttä, sillä upseerien
olisi pitänyt ymmärtää, että ei tällaisilla aseilla ja järjestelyillä voida
nykyaikana sodassa ja aseellisessa taistelussa mitään saavuttaa. Se on
ollut lapsellista ja ajattelemattomuutta.” Paasikivi kirjoitti 28.1.48 taas
näin: ”Tämä oli ei ainoastaan säälittävä asia, vaan suorastaan rikos”.
Näitä arvioita ei voi nykyäänkään paljon kyseenalaistaa. Mahtoivatko Airo
ja kumppanit ollenkaan laskelmoida, mihin vaaraan he sodassa hävinneen
maansa toiminnallaan saattoivat?

Turtola mainitsee Sihvon tulleen nimitetyksi puolustusvoimain komentajaksi
alun alkaen ”selvästi poliittisin perustein” (299). Tällainen lausuma ilman
muita selityksiä heittää aivan tarpeettoman varjon Sihvon ammattitaidon
päälle. Kuten äskettäin ilmestyneen Vesa Saarikosken väitöskirjan mukaan
tiedämme, voidaan aivan hyvin todeta Sihvoa aikaisemmin syrjityn
poliittisin perustein. Mutta kyllä Aironkin pääosa joskus horjuu: Turtola
kertoo Airon nuoruudesta siten, että pääosassa hän yhtä paljon Turtolan
suku kuin A. Airo.

Mainitsen vielä pikkuasian, joka turkulaisena minua ärsytti. Turtola
mainitsee Airon lapsuudenkodin sijainneen Itäisen Pitkäkadun ja Itäisen
Linjakadun välillä. Näillä koordinaateilla lapuudenkodin paikkaa on
mahdoton löytää. Tekijä ei ensinnäkään mainitse, missä tällainen ”Itäinen
Linjakatu” on ollut. Katu on nykyinen Kupittaankatu. Toiseksi, nämä kadut
kulkevat rinnakkain yli 2 km. Siis tiedoksi kaikille: Airon lapsuudenkoti
on sijainnut Itäisellä Pitkäkadulla Tähtitorninkadun ja Uudenmaankadun
välissä satamasta tultaessa oikealla puolella. Airon talon tilalle
rakennetun talon seinällä on myös A. F. Airon muistolaatta.

Toki Turtolan kirjaa lukee yllä olevista kommenteista huolimatta
mielellään. Turtola tekee esimerkiksi hauskoja ja osuvia huomioita. Hän
mainitsee mm. Airolla olleen laajan ystäväpiirin. Syyksi tähän hän arvelee
Airon alkoholinkäytön. Näinhän se varmaan on: kyllä alan hallitsevilla
ryyppymiehillä yleensä on enemmän ystäviä kuin hilpeistä seuroista
kieltäytyvillä absolutisteilla. Ja Turtola osaa kirjoittaa kiinnostavasti
ja sujuvasti.

Aksel Airon syntymästä tulee muuten helmikuun 14. päivänä kuluvaa vuotta
100 vuotta. Kirja siis on ilmestynyt juuri sopivasti. On mielenkiintoista
nähdä, miten Airoa muistetaan.