John Naishin kirjan Riittää jo – Irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa tyylilaji on haastava: saarnata ei saisi, mutta sanoma olisi saatava perille. Ihmisiin vaikutetaan tarinoilla. Toimittajana Naish tietää tämän ja kertoo sympaattisen tarinan Wallace & Gromit -elokuvassa esiintyvästä juustolasta, jonka omistaja viis veisaa myynnin kasvusta: ”Jos palkkaisimme juustolaan vielä jonkun, mihin hän pysäköisi autonsa? Olen tyytyväinen siihen, mitä minulla on tällä hetkellä. Voin pitää vain yhtä pukua kerrallaan ja ajaa vain yhtä autoa.”

Säästäväisyys on opittu ominaisuus ihmisessä, niin myös Naishilla. Mutta entä toisenlaiseen elämäntapaan tottuneet? Sodan kokeneiden vanhempien lapset viettivät teini-ikänsä tyystin erilaisessa kulttuurissa kuin tämän hetken nuoret, joiden aivoihin saattaa syntyä elinikäisiä kytkentöjä, jotka vaativat toistuvaa jännitystä ja ostohetken hurmiota. Ehkä 61-vuotiaan juustolan omistajan onkin helppo kieltäytyä myynnin kasvusta, mutta mitä vaaditaan elämän houkutuksia vastaan taistelevalta nuorelta?

Lukujen Johdanto sekä Lähteet ja huomautukset lisäksi Naishin kirjassa on kahdeksan lukua: Riittävästi informaatiota, Riittävästi ruokaa, Riittävästi tavaraa, Riittävästi työtä, Riittävästi valinnanvaraa, Riittävästi onnea ja Riittävästi kasvua. Kahdeksas luku kertoo, mitä asioita elämässä kannattaa tuhlata.

Naish on media-alan ammattilainen. Informaatiota käsittelevä jakso onkin kirjan antoisimpia. Naish viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan jo puolen tunnin päivittäinen uutisannos voi aiheuttaa masennusta. Uutisia katsoessamme tai lukiessamme koemme helposti asioiden tapahtuvan lähiympäristössämme. Historian saatossa uusia teknologioita on tavattu syyttää yhteiskunnan ongelmista. Amerikkalainen kirjailija Steven Johnson puolustaa kuitenkin massakulttuuria ja pitää sitä älyllisesti paljon aikaisempaa vaativampana. Eikä Johnson ole ajatuksineen yksin.

Neuromarkkinoinnin isän David Lewisin kehittämien laitteiden sähköisillä mittauksilla saadaan tietoa aivojen reaktiosta esimerkiksi erilaisiin pesuainepakkauksiin. Aukoton tämäkään tekniikka ei, onneksi, ole. Meillä saattaa olla aivan erilaisia tuntemuksia, vaikka aivojemme tilanne näyttäisi päällisin puolin samalta. Joillakin meistä on esimerkiksi ollut menneisyydessä kokemuksia, jotka saavat meidät kavahtamaan toisten ihmisten rakastamia värejä, tuoksuja ja muotoja.

Kärsiikö sielu roinan puutteesta?

Lapsipsykologi Bruno Bettelheim on tutkinut israelilaisen kibbutsin lapsia ja todennut näillä olleen voimakas omistamisen tarve. Bettelheimin mukaan henkilökohtaisen omaisuuden puute tuhosi kibbutsin asukkaiden kyvyn syviin ihmissuhteisiin. Tieteelliset todisteet näyttävät tukevan Bettelheimia. Neoliittisen kauden aikaisista haudoista on löydetty miljoonittain käsikirveitä, aikansa huipputeknologiaa edustavia luksusluokan design-tuotteita.

Ihmisten alati lisääntyvästä omaisuuden hallinnoinnista on nykyaikana kehittynyt pienoinen elinkeinonhaara, joka myy meille tavaroita, jotka auttavat meitä selviytymään aiemmin ostamistamme tavaroista. Yhä useammin ratkaisuna on maksullinen varasto. Naish sanoo lyhytikäisten tavaroiden ostamisen olevan myrkkyä henkilökohtaiselle ekologiallemme. Se pistää meidät tekemään enemmän työtä, murehtimaan enemmän ja tahtomaan enemmän.

Muuttumisen mahdottomuus?

Naishin mukaan terveen ihmisen persoonallisuus ei tavallisesti juuri muutu 25:nnen ikävuoden jälkeen. Tutkimusten mukaan mieliala palautuu entiselle tasolleen vuoden kuluttua lottovoiton saamisen tai liikuntakyvyn menettämisen jälkeen. ”Siksi meidän pitää yksilöinä totutella tyytymään itsellemme ominaiseen onnellisuuden tasoon”, Naish sanoo.

Olemme vaarassa menettää yhteytemme ihmiskunnan rikkaaseen hengelliseen perintöön pitämällä kaikenlaista uskonnollisuutta vanhanaikaisena. Tämän myötä katkeaa myös yhteytemme aikaisempien aikojen ihmisiin, jotka olivat aivan samanlaisia kuin me ja jotka myös ihmettelivät elämää ja kyselivät sen tarkoitusta.

Elämänlaatua parantavat hengelliset harjoitukset eivät yleensä pysy mukavuuden kapeissa rajoissa: ne ovat saaneet alkunsa sellaisina aikoina ja sellaisissa paikoissa, että ne olivat suurin piirtein ainoa tarjolla oleva mahdollisuus selviytyä.

Meitä vaivaa myös infoähky: kun liiallinen informaatio hämmentää, etsimme lisää tietoa selvitäksemme. ”Entisaikaan tällaiset tyypit olisivat täyttäneet kotinsa sanomalehdillä ja hautautuneet sisälle lukemaan niitä.”

Naish puhuu läntisen maailman luksusluokan kriisistä ja sanoo, että meidän on tajuttava ”tulleemme perille”. Hän sanoo riittävyyden filosofian olevan käännekohta, jonka jälkeen minkä tahansa eneneminen pikemmin huonontaa kuin parantaa elämäämme. Vaistomme ”antavat vanhoja vastauksia uusiin haasteisiin”. Meidät tehtiin etsimään ruokaa ja turvaa, mutta silloin ei otettu huomioon tilannetta, missä kaikkea tarvitsemaamme on tarjolla koko ajan, Naish sanoo.

Tutkimusten mukaan tuoreen ruoan kulutuksemme on vähentynyt, vaikka meille annetaan terveellisestä ravinnosta tietoa enemmän kuin koskaan. Se johtuu osittain siitä, että olemme liian kiireisiä innostuaksemme ja nauttiaksemme kokkaamisen suomista yksinkertaisista iloista. Keräämme niin innoissamme tietoa, ettemme usein enää jaksa hyödyntää sitä, Naish toteaa.

Miksi luulemme uusien vaihtoehtojen tarjoavat meille jotain uutta? Ehkä siksi että ne tarjoavat meille vielä yhden mahdollisuuden eksistentiaaliseen peukalonimemiseen, tilaisuuden väistää sitä ikävää totuutta, että meidän todelliset vaihtoehtomme tässä kulttuurissa ovat paljon rajallisemmat kuin tahtoisimme kuvitella, Naish vastaa.

Tärkein keinomme selviytyä vaihtoehtojen viidakossa on sulkea silmämme eri vaihtoehtoja koskevalta informaatiolta. Valitettavasti me muutumme usein sokeiksi silloinkin kun meidän olisi syytä pitää silmämme auki. Meistä tuntuu liian rasittavalta tutustua vielä elintarvikkeiden ravintoainemerkintöihinkin sen jälkeen kun olemme valinneet ruokapakkauksemme. Loppujen lopuksi lupaus loputtomasta valinnanvarasta edistää kulttuuria, jossa vältellään vastuuta. Riittävyyshenkinen vastaus näihin ongelmiin on vastustaa valintoja rakentavasti siten, että altistamme itsemme rajalliselle mutta palkitsevalle määrälle vaihtoehtoja. Tämä vaatii itseluottamusta, itsetuntemusta ja määrätietoisuutta.

Ennen kuin me kaikki poltamme omaisuutemme ja lähdemme purjehtimaan kohti autuasta köyhyyttä, meidän on syytä todeta, ettei köyhyys itsessään tee ihmistä tyytyväiseksi. Ansioiden paraneminen riittävyyteen asti voi tehdä ihmisen tyytyväisemmäksi. Naish vielä muistuttaa.

Riittävyysfilosofian teemaa mukaillen vähempikin sivumäärä olisi saattanut tässä kirjassa riittää. Nyt vaikutelma on sirpalemainen ja tekstin saarnaava sävy ärsyttää. Joissain kohdin suomennos jättää toivomisen varaa. Viitseliäälle lukijalle kirjassa on kuitenkin paljon kiinnostavaa tietoa.