Kirjan toimittaja Kimmo Katajala ansaitsee kunnioittavan kiitoksen: tasokkaan yhteispohjoismaisen artikkelijulkaisun aikaansaaminen ei ole helppoa, mutta tässä on onnistuttu. Katajala itse on kirjoittanut varsin kattavan teoksen Suomalainen kapina. Nyt hän on ollut kokoamassa joukkoa saman aihepiirin tutkijoita eri pohjoismaista.

Julkaisukielenä englanti on hyvä valinta. Usein yhteispohjoismaisiin julkaisuihin valitaan “skandinaavinen kieli”, jolloin tanskalaiset ja norjalaiset katsovat voivansa kirjoittaa omalla kielellään. Ehkäpä kirja saavuttaa myös eurooppalaisessa tiedeyhteisössä kiinnostusta, eikä Skandinavia jää omaksi hiekkalaatikokseen vaan kytketään muuhun Eurooppaan. Vaikka kirjan käsittelemät Pohjoismaat nykyisin muodostavat viisi valtiota, keskiajalla ja uudella ajalla ne olivat yleensä kahden valtakunnan, Tanska-Norjan (johon kuului myös Islanti) ja Ruotsin alaisuudessa

Katajalan mukaan kirjan kolme keskeistä tarkasteltavaa ovat 1) poliittinen kulttuuri, 2) protestoinnin muodot ja 3) järjestäytymisen periaatteet. Hän painottaa että yksittäistä protestia on mahdollista ymmärtää vain selvittämällä kuinka kyseisen yhteisön poliittinen kulttuuri toimii. Mitä mahdollisuuksia talonpojilla oli vaikuttaa oloihinsa ja miten he saattoivat ottaa osaa päätöksentekoprosesseihin ja miten tämä vaihteli eri aikakausina ja eri alueilla?

Talonpoikaiskapinoinnin eri muotoja voidaan jakaa ryhmiin, lähinnä väkivaltaisuuden, organisoitumisasteen, hyökkäävyyden/ puolustuksellisuuden, aktiivisuuden /passiivisuuden sekä laillisuuden/laittomuuden mukaan. Näitä ryhmiä ovat talonpoikaissota, talonpoikaisnousu, talonpoikaiskapina, mellakka, talonpoikaislevottomuus ja talonpoikainen vastarinta. Viimeksi mainitusta Katajala erikseen huomauttaa, että sana vastarinta (resistance) ei käsitä pelkästään talonpoikien reaktiota esivallan toimenpiteeseen, vaan se pitää sisällään myös mahdollisuuden talonpoikien itsenäiseen polittiseen toimintaan.

Kirjassa käsitellään kaikkien Pohjoismaiden, myös Norjan ja Islannin, talonpoikaiskapinoinnin historiaa keskiajalta 1700-luvun lopulle. Kimmo Katajala on itse kirjoittanut esipuheen ja kokoavan loppuluvun. Nämä ovat paikallaan, sillä ne kokoavat artikkelit ja niissä käsiteltyjen asioiden ytimet hienosti. Niiden kautta pääsee hyvin sisälle aiheeseen. Teos on hyvin toimitettu, mikä näkyy artikkelien yhdenmukaisuudessa: ne eivät ole jääneet irrallisiksi. Myös Harald Gustafssonin artikkeli, jossa hän vertailee Pohjoismaiden poliittisia, taloudellisia ja kulttuurillisia piirteitä, niiden samankaltaisuuksia ja eroja, on kirjan avautumisen kannalta avainasemassa.

Kimmo Katajala itse on kirjoittanut varsinaisista artikkeleista kolme. Ensimmäinen käsittelee talonpoikaislevottomuuksia ja keskiajan skandinaavista poliittista kulttuuria. Toinen Katajalan artikkeleista keskittyy uuden ajan suomalaisiin talonpoikaiskapinoihin: Karjalan talonpoikaislevottomuuteen 1551-1553 ja nuijasotaan, sekä 1600-luvun paikallisiin levottomuuksiin Elimäellä, Jokioisissa, Pohjanmaalla ja Karjalassa. Kolmannessa artikkelissaan Katajala keskittyy 1700- luvun Ruotsin talonpoikaispolitiikkaan, lainsäädäntöön ja vuokraviljelijoihin, tosin niin , että esimerkit ovat suurelta osin Suomen puolelta kuten Jokioisten ja Joensuun kartanoista. Tämä tasapainottuu sillä että Karin Sennefelt on kirjoittanut artikkelin 1700-luvun ruotsalaisista talonpoikaiskapinoista.

Mia Korpiola käsittelee artikkelissaan Ruotsin keskiajan ja uuden ajan lainsäädäntöä suhteessa talonpoikien eriasteiseen kapinointiin. Artikkeli käsittelee laissa määrättyjä seurauksia, joita kansannoususta saattoi olla. Mielenkiintoinen on osuus jossa pohditaan miten suhtauduttiin väkivallattomiin protesteihin. Artikkeli tuo hyvän perustan ja taustan kapinoinnille ilmiönä ja on erittäin tärkeä osa julkaisua. Korpiolan tapa käsitella asiat on miellyttävän looginen ja hän etenee perusteellisesti mutta rönsyilemättä. Kenneth Johansson on kirjoittanut perinpohjaisesti Nils Dacken kesällä 1542 Smålannissa aloittamasta talonpoikaissodasta. Artikkeli tuo esiin paikallisen organisaation merkityksen ajalta ennen voimakasta valtiota. Siinä eräs keskeisimmistä aiheista on sopimusten tekeminen ja niiden merkitys.

Kirjassa on myös myös norjalaisen Magne Njåstadin ja islantilaisen Arni Daniel Juliussonin artikkelit Norjan ja Islannin talonpoikaiskapinoista. Nämä tuovat perspektiä ja alueellista laaja-alaisuutta, sillä hyvinusein jäädään tarkastelemaan vain Ruotsin ja Tanskan tapahtumia. Tietysti myös Suomi on kirjassa poikkeuksellisen hyvin edustettuna. Näitä artikkeleita voi suositella kaikille jotka haluavat saada hyvän kuvan islantilaisesta tai norjalaisesta keskiajan tai 1500-1700-luvun yhteiskunnasta. Poikkeuksellista ja siksi ilahduttavaa on juuri se että artikkelit ovatenglanninkielisiä.

Kirjassa Tanskan osuus jää hyvin pieneksi, eikä kirjoittajien joukossa ole yhtään tanskalaista tutkijaa. Katajala kertoo esipuheessa että tanskalaisen tutkijan Hans Henrik Appelin oli jostain syystä jättäydyttävä pois projektista eikä häneltä ole myöskään artikkelia julkaisussa. Tämä kertoo osaltaan vaikeuksista joihin yhteispohjoismaisen julkaisun toimittaja törmää. Teoksessa Tanskaa on tyydytty käsittelemään yleisemmin muiden artikkelien yhteydessä. Norjaa ja Islantia käsittelevät artikkelit kuin myös Harald Gustafssonin laaja-alainen artikkeli käsittelevät Tanskaakin, mutta lukija jää kaipaamaan kattavampaa käsittelyä Tanskasta.

Asiapuolelta teos on vastaansanomattoman vankkaa tavaraa alan asiantuntijoiden kirjoittamana. Itse teoksesta löytyy kuitenkin muutamia puutteita, joita korjaamalla lukukokemuksesta tulisi miellyttävämpi. Esimerkiksi tällaisessa useamman artikkelin kirjassa kirjoittajan nimi olisi käytännöllistä näkyä sivun yläreunassa joka aukeamalla. Nyt siellä on kyllä artikkelin otsikko, mutta saadakseen artikkelin kirjoittajan nimen selville täytyy selata sivuja taaksepäin artikkelin alkuun tai katsoa sisällysluettelosta.

Julkaisun lopussa oleva lähde- ja kirjallisuusluettelo on aihepiirin tutkijalle oiva apuväline ja erityisen käyttökelpoinen juuri skandinaavisten artikkeleiden ja lähdejulkaisujen löytämiseksi. Julkaisussa on myös henkilöluettelo ja paikannimiluettelo. Niitä enemmän olisin kaivannut karttaluetteloa, sillä karttoihin joutuu palaamaan lukiessaan. Itse merkitsin karttasivut muutaman epätoivoisen etsintäselailun jälkeen. Julkaisussa on vain viisi karttaa, niitä olisi voinut olla enemmänkin. Kartoista yksi kuvaa Pohjoismaita uuden ajan alussa, yksi Ruotsin maakuntia 1500-luvulla, yksi Smålannin Värendiä (Dacke-kapinaan liittyen), yksi Norjaa ja yksi Islantia. Vain kahdessa ensimmäisessä kartassa näkyy Suomi, mutta kummassakaan ei ole mainittu linnaläänejä tai voutikuntia nimeltä. Kuitenkin Katajalan artikkeleissa vilahtelevat niin Karjala kuin Satakuntakin, joiden sijainnin kartalla olisi voinut selventää. Samoin paikannimet kuten Kitee, Elimäki ja Jokioinen eivät näy kartalla, jossa on mainittu ainoastaan Turku, Helsinki, Viipuri ja Vaasa. Muista maista onkin maakunnat esittelevät kartat mikä helpottaa hahmottamista huomattavasti ja auttaa pysymään tekstissä mukana. Nämä puutteet ovat kuitenkin pieniä. Kirja on tutustumisen arvoinen ja olisi toivottavaa että vanhemman ajan Skandinavian tutkijat löytäisivat sen, niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa.