David Warnessin teos Venäjän tsaarit on visuaalisesti näyttävä hakuteos Venäjän yksittäisistä tsaareista ja tsaarilaitoksesta yleensä aina Rurikin suvusta Venäjän vuoden 1917 vallankumoukseen saakka. Teoksen kertomustyyli on keveää, hyvin etenevää ja helposti luettavaa. Pääpaino on yksittäisten tsaarien elämäkerrallisissa tarinoissa. Huomiota saa erityisesti kunkin tsaarin arveltu tai todellinen luonne, tavat ja tottumukset. Warness koettaa tasapainotella mehevien juorujen, jännittävien juonenkäänteiden ja toisaalta vakavan historiantutkimuksen välimaastoissa. Välillä Warness suhtautuu aineistoihinsa aidon lähdekriittisesti, välillä ”antaa mennä” tyyliin: ”ei tästä nyt oikein tiedä, lieneekö totta vai ei, mutta kerrotaan nyt kuitenkin, kun on niin hyvä juttu…”. Tuloksena on lukijalle mielenkiintoinen, populaari historiateos, josta kovin syvälle meneviä suuntalinjoja ja pohdintoja on turha hakea.

Keveyden vastapainona teoksessa on onneksi myös jonkin verran pohdintaa Venäjän historian suurista linjoista, muutoksista ja jatkumoista. Warness kuvaa Venäjän kehitystä pienestä ruhtinaskunnasta kohti valtavaa keisarikuntaa, joka ulottuu Euroopan laidoilta Tyynellemerelle asti. Hän pohtii myös ortodoksisen kirkon merkitystä Venäjällä eri aikakausina. Kirkon valta ja voima näyttäytyy tsaarien rinnalla suurmahtina, jonka tahdon edessä tsaarien on monesti taivuttava. Teoksessa yritetään myös valottaa niitä tekijöitä, jotka johtivat Venäjän lännestä poikkeavaan poliittisten ja yhteiskunnallisten instituutioiden muodostumiseen.

Teoksen rakenne on selkeä. Kuvat ja kuvatekstit ovat informatiivisia. Sisällysluettelo vaikuttaa aluksi hieman sekavalta, mutta tarkemmin tarkasteltuna osoittautuu toimivaksi. Lukujen sisällä olevat ”erikoisartikkeleiksi” nimetyt tekstinpätkät, syventymiset johonkin aiheeseen tai teemaan, on sisällysluettelossa mainittu erikseen omalla sivunumerollaan. Näin löytää helposti haluamansa erikoisartikkelin. Artikkelit tosin ovat tilan hyvin rajallisesta koosta johtuen hyvinkin pintapuolisia, joskin viihdyttäviä ja valaisevat päätekstin aiheita hyvin. Yksi mielenkiintoinen esimerkki erikoisartikkelista on sivulla 91 oleva kuvaus Pietari Suuren urasta hammaslääkärinä. Sivulla 56 puolestaan paneudutaan Dmitri Ivanovitsin (Iivana Julman poika) mahdolliseen murhaan. Tarinan totuudellisuuden jäljille pyritään pääsemään dekkarimaisella rakenteella, jossa pohditaan muun muassa teon mahdollisia motiiveja ja syylliseksi epäiltyjen alibeja.

Teoksessa on muutamia hyviä oivalluksia. Alussa esimerkiksi esitellään jonkin verran venäläisiä historioitsijoita, joiden teoksia tullaan myöhemmin kirjassa siteeraamaan. Tämän kuvauksen olisi suonut menevän hieman alkuoireita pidemmälle, sillä harvalle syntyperäiset Venäjän historian kirjoittajat ovat läpeensä tuttuja. Ja vielä useammin heihin kyllä viitataan, mutta henkilö viittauksen takana jää huomiota vaille.

Toinen hyvä huomio on tsaarien nimien kirjoittaminen myös kyrillisin kirjaimin. Venäjän historiaan alkuperäiskielellä paneutuvan lienee syytä osata hallitsijat myös näillä kirjaimilla tietoa etsiessään. Jokaisen luvun alussa olevat tärkeimpien tapahtumien ja eri hallitsijoiden valtakausien aikajanat jäsentävät kertomusta ja auttavat näkemään myös jatkuvuuksia katkosten ja muutosten täyttämässä teoksessa. Jokaisen hallitsijan kohdalla on myös selvitys hänen suvustaan. Näin on mahdollista tavoittaa joskus hyvinkin sekasotkuisten sukulaisuussuhteiden takaa kytköksiä edeltävien ja tulevien hallitsijoiden välillä. Jokaisesta tsaarista on myös oma erityinen tietolaatikkonsa, josta selviää synnyin ja kuolinaika, kuolinsyy(!), puolisot, lapset ja näiden syntymävuodet. Ilman näitä laatikoita etenkin naispuoliset jälkeläiset hukkuisivat kokonaan pois yleisestä kuvasta.

Vaikka teos kaiken kaikkiaan on tyypillistä hallitsijoiden historiaa, on kertomatyylissä ja erillisissä tietolaatikoissa nähtävissä myös lasten ja naisten läsnäolo, vaikkakin se jää usein sivujuonteeksi. Naiset näkyvät lähinnä perillisten äiteinä muutamaa tsaaritarta lukuun ottamatta. Erityisesti panee merkille, että vain Katariina II:n rakastajat on oikein erikseen omana tietolaatikkonaan lueteltu ja heidän merkitystään pohdittu. Yhdenkään miespuolisen tsaarin rakastajattarista ei moista listaa ole tehty. Liekö lista liian pitkä? Vai oletetaanko, etteivät rakastajattaret sukujensa ja asemansa kautta voineet vaikuttaa politiikkaan samalla tavoin kuin Katariina II:n rakastajien katsotaan tehneen?

Teoksessa selvitetään myös monien venäjänkielisten sanojen alkuperää ja merkitystä. Näitä ovat esimerkiksi kreml ja pajarit. Tekstin sivussa olevat aikalaiskuvaukset piristävät tekstiä, tuovat mukanaan tuulahduksen kyseiseltä aikakaudelta ja ovat hyvin valittuja. Näiden aikalaiskuvausten todellisuutta, motiiveja ja kytköksiä kyseessä olevaan aiheeseen ei kuitenkaan ruodita. Näin kuvausten merkitys kutistuu lähinnä lukuelämyksen ja viihteen tehtäviin. Teoksen lähdeluettelo on vaikuttava ja tarkka. Sen avulla Venäjän historiasta kiinnostunut pääsee käsiksi suureen valikoimaan eritasoista ja eriaikaista historiantutkimusta.

Kaiken kaikkiaan Warnessin teos Venäjän tsaarit on hyödyllinen käsikirja ja johdatus Venäjän tsaarilaitokseen. Vaikka teosta vaivaa populaarin historiateoksen painolasti, ei se estä lukijaa oppimasta jotain uutta naapurimaamme menneistä hallitsijoista. Idän eksotiikan liiallinen korostaminen ja idän tapojen erilaisuuden alleviivaaminen on ajoittain häiritsevää, mutta teos ei kuitenkaan syyllisty suoraan arvottamiseen. Naapurin tunteminen on aina hyödyllistä. Historiallisten muutosten ja suuntaviivojen avulla voi pyrkiä paremmin ymmärtämään nykyistä Venäjää, sen luonnetta ja tekoja. Tähän kokonaisuuden kankaaseen Venäjän tsaarit antaa yhden pienen loimilangan lisää.

Teosta voi suositella perusteokseksi Venäjän tsaareista kiinnostuneille. Kattavan lähdeluettelon avulla on mahdollista syventyä aiheeseen. Teos on erinomainen mielenkiinnon herättäjä. Ulkomuodoltaan kirja on korumaisen kaunis kirjahyllyn täyttäjä, eikä tätäkään näkökohtaa sovi aliarvioida…