Ylönen, Matti & Mannevuo, Mona & Kari, Niina: Politiikan uudet pelurit – Viestintätoimistojen valta. Vastapaino, 2022. 265 sivua. ISBN 978-951-768-988-5.
Matti Ylösen, Mona Mannevuon ja Niina Karin kirjoittamassa Politiikan uudet pelurit – Viestintätoimistojen valta -kirjan viimeisessä luvussa kirjoittajat pohtivat miten rahalla saa vaikutusvaltaa ja miten viestintätoimistot käyttävät hyväksi politiikassa ja mediassa kouliintunutta hyvin verkostoitunutta eliittiä. Nämä eliitit ovat kulkeneet pyöröovien kautta poliitikosta, politiikan avustajasta ja journalistista viestintätoimistojen palkkalistoille. 2010-luku oli viestintätoimiston räjähdysmäisen kasvun aikaa. Aiempina vuosikymmeninä asioita ajettiin puolueiden kautta, vanhanaikaisten järjestöpuolueiden hiipuessa mukaan tulivat (yhdenasiain)liikkeet ja nyt ovat vauhdissa sosiaalinen media ja viestintätoimistot. Viestintätoimistot vaikuttavat juuri siihen puolueiden osaan, joka niistä on jäljellä, nimittäin kansanedustajiin, ministereihin ja heitä ympäröiviin poliittisia asiakysymyksiä valmisteleviin avustajiin ja virkamiehiin.
Kirjassa kerrotaan esimerkkejä siitä, miten viestintätoimistot toimivat. Lapissa viestintätoimistoon turvautuminen sai alkunsa, kun saamelaiskäräjät pyrkivät estämään vuoden 2019 eduskuntavaalien alla Jäämeren radan rakentamisen, niinpä käräjät päätti palkata konsultin ja tämän seurauksena se ajautui viestintätoimisto Pohjoisrannan asiakkaaksi. Saamelaisasiat etenivät ja mm. Saamelaisasiain totuus- ja sovintokomissio sai alkunsa. Vaikuttamiseen tarvittiin kolmea asiaa: viestintätaitoja, substanssiosaamista ja verkostoja. Saamelaiskäräjillä oli rahaa päinvastoin kuin monella muulla instituutiolla, järjestöllä tai liikkeellä, jotka joutuvat ajamaan asioitaan vapaaehtoisvoimin.
Vaikuttamisen muuttuneet tavat
Politiikan tutkija Bernhardt Maninin mukaan demokratia on kehittynyt kolmivaiheisesti. Alussa oli eliittidemokratia, sen jälkeen puoluedemokratia, nykyinen kehityksen vaihe on yleisödemokratia. (Manin 1997.) Viestintätoimistojen valta kirjan mukaan Eric Louw on kutsunut uusinta kehitysvaihetta markkinointiviestinnällistyneeksi politiikaksi. Tähän saumaan kehittyivät viestintätoimistot. Eliittidemokratiassa kansalaiset ja poliitikot kohtasivat toisensa vain ennen vaaleja. Puoluedemokratiassa suuri vapaaehtoisten joukko teki puoluetyötä, yleisödemokratian oloissa Suomessakin puolueiden jäsenmäärät puolittuivat, vaikka aikuisten määrä kasvoi. Nykyisin poliitikko tapaa kansalaiset vain välillisesti tai satunnaisesti toriteltalla. Kirjassa kiinnitetään paljon huomiota perinteisten järjestöpuolueiden hiipumiseen, vaikka ilmiötä nimitetään kummallisesti termillä ”puolueiden hajaannus”. Viestintätoimistojen väki ei ole puolueiden kehityksestä huolissaan, vaan he jopa iloitsevat siitä, että vanhakantaiset puolueet tyhjentyvät väestä.
Pystyvätkö viestintätoimistot tarjoamaan jotain parempaa kuihtuneiden puolueiden tilalle. Tosiasia on, että viestintätoimistoissa rahalla saa vaikutusvaltaa. Tämän tosiasian viestintätoimistot pyrkivät peittämään tekemällä satunnaisesti työtä jonkun vapaaehtoisjärjestön hyväksi, kuten vaikkapa tasa-arvoisen avioliittolain aikaansaamiseksi. Viestintätoimistot ovat ajatuksiltaan vapaamielisiä, haluavat olla avoimia sekä yrittävät vakuuttaa, että niissä tehdään töitä intohimosta eikä aistikkaasti sisustetuissa toimistoissa ole lainkaan hierarkiaa. Näyttää siltä, että toimistot tekevät paljon töitä oman maineensa eteen. Ne kavahtavat sanaa lobbaaminen, kertovat tosin, että ”meidän viestintätoimisto ei sitä tee, mutta muut tekevät”. Oman olemisensa oikeuttamisesta kertoo myös se, että viestintätoimistot muuttavat alati määritelmiään, esimerkiksi Ellun kanoista tuli jokin aika sitten ”muutostoimisto”.
Viestintätoimistojen anatomia
Viestintätoimistojen pääoma on siellä työskentelevissä ihmisissä. Viestintää ja jonkin alan substanssiosaamista taitavat työntekijät tuovat taloon tulleessaan myös politiikassa ja lehdistössä hankkimansa verkostot. Mieleen tulee, että joutuvatko politiikan ja journalismin pyöröovien kautta viestintätoimistoihin töihin tulevat miettimään omaa eetostaan. Politiikassa ollaan pyyteettömästi ajamassa yhteistä hyvää, kun journalismin eetos on pyrkiä totuuteen ja olemaan neutraali. Kun viestintätoimistossa toimeksiantaja maksaa toteuttajalle oman intressinsä edistämiseksi joutuu viestintätoimiston työntekijä – entinen poliitikko tai journalisti – tanssimaan toimeksiantajan pillin mukaisesti, ehkä omaa (entistä) eetosta vastaan.
Viestintätoimistoja on monenlaisia. Suurin niistä on Miltton. Ellun Kanat on entisten kokoomuspoliitikkojen Taru Tujusen ja Kirsi Pihan perustama ja johtama. Sen leivissä on viime vuosina ollut toki myös ”valtakunnan anarkisti” Suvi Auvinen. Pohjoisranta on perustettu jo 1995, sille on työtä tehnyt nykyinen vihreä Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Fatim Diarra. Tekir tekee kriisiviestintää, se joutui huomion kohteeksi, kun Katri Kulmunin avustaja oli tilannut siltä 50 000 euron esiintymistaitokoulutuksen ministeriön piikkiin. Rud Pedersen ja Blic ovat kansainvälisessä omistuksessa olevia vaikuttajaviestintätoimistoja. Viestintätoimistojen väki on koottu monesta eri puolueesta, esimerkiksi Rud Pedersenissä työskentelee demari, keskustan ja RKP:n vaikuttaja. Kreabin toimitusjohtaja on entinen YLE:n johtaja ja SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner.
Samaan aikaan kun, puoluedemokratia vaihtui yleisödemokratiaksi, alkoivat erilaiset osallistuvan demokratian teoriat kehittyä. Näitä eri demokratian lajeja on kutsuttu vahvaksi -, deliberatiiviseksi – ja radikaalidemokratiaksi. (Setälä 2003.) Näille uusille demokratian innovaatioille on ominaista kaikkien asianosaisten mukaan ottaminen, politiikan teon paikkojen lisääminen sekä toisia kunnioittava kuunteleva ja puntaroiva keskustelu. Ylösen, Mannevuon ja Karin kirjassa ei ole mitään mainintaa vaikuttajaviestintätoimistojen suhteesta näihin ajatuksiin. Toisaalta miksi olisikaan, toimistojen tie kun vie eri suuntaan kuin 1900-luvun lopulta alkunsa saaneet demokratiainnovaatiot. Viestintätoimistot eivät pyrikään tarjoamaan tasa-arvoista vaikutusvaltaa kaikille, vaan ainoastaan niille, joilla on varaa maksaa. Voisiko olla mahdollista, että jokin voittoa tavoittelematon instituutio järjestäisi inklusiivisia ja punnitsevia deliberatiivisen demokratian mukaisia kansalaisraateja pohtimaan tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Politiikan uudet pelurit – Viestintätoimistojen valta – kirja on perusteellinen tutkimus todella ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta. Kirjaa varten on tehty paljon tutkimusta, muun muassa haastateltu yli viittäkymmentä viestintätoimistojen nykyistä ja entistä työntekijää. Tutkimustyössä on tutustuttu toimintakertomuksiin, tilinpäätöksiin, pöytäkirjoihin, toimeksiantotarjouksiin ja – sopimuksiin. Aineistoina ovat olleet lisäksi, toimistojen verkkosivut, blogit ja sanomalehtiartikkelit. Tästä kirja-arviostakin näkee, että hyvän kirjan tavoin se herättää paljon kysymyksiä viestintätoimistojen roolista ja demokratian tilasta. Itse kirja on kirjoitettu tasapuolisesti kunnioittaen tutkimuskohdetta.