Ville Haapasalo (s.1972) lähti Leningradiin ja Neuvostoliittoon 19-vuotiaana. Pian neuvostoimperiumi hajosi kappaleiksi ja Leningradistakin tuli Pietari.

Haapasalo osui Pietariin aikana, jolloin elettiin kioskikapitalismin ja ankaran puutteen vuosia. Erään haastattelukirjan kertomuksen mukaan nuori näyttelijänalku näki nälkää ja asui kadulla kun ei osannut takaisin sen babushkan luokse, jolta oli vuokrannut kortteerin.

Into näyttelijäksi oli kuitenkin suuri. Maineikas opinahjo, Pietarin teatteriakatemia, otti venäjää osaamattoman ulkomaalaisen oppilaaksi paljolti siitä syystä, että tämä maksoi opinnoistaan selvää valuuttaa. Opintorahalla pärjäsi loppujen lopuksi aika hyvin. Tosin, vähän väliä Haapasalo joutui ryöstöjen ja pahoinpitelyjen kohteeksi, jolloin rahat ja passi hävisivät.

Aivan ilmeisesti Haapasalo oli myös sitkeä ja lahjakas oppilas. Siitä ei enää ollut epäilystäkään sen jälkeen kun hän oli saanut erään päärooleista huikeassa komediassa Kansallisen metsästyksen erityispiirteitä (1995). Haapasalo löi itsensä läpi kertaheitolla ja naama tuli tunnetuksi kautta laajan Venäjän. Tuo elokuva on yhä eräs katsotuimmista ja suosituimmista venäläisyleisön keskuudessa.

Suomessa Haapasaloa tuskin huomattiin. Esimerkiksi Mikkelin Räntää ja loskaa -festivaaleilla, 2000-luvun alussa, hän oli pienelle yleisölle täysin tuntematon suuruus. Tapasin silloin Haapasalon ensi kertaa – ja täytyy sanoa, että ikävä miehen seurassa ei aivan helposti tule. Ei ainakaan, jos et ole tosikko, vaan valmis uusiin seikkailuihin. Tapaaminen pakkasyönä päättyi siihen, että Ville eksyi outoon seuraan, hukkasi hotellin avaimensa ja joutui yöpymään kylmässä autossaan.

Tarinankertoja elementissään

Ville Haapasalo on synnynnäinen tarinankertoja, joka pärjäisi varmasti esimerkiksi Tarinaniskennän SM-kisoissa Kärsämäellä. Hänen taitonsa liioitella ja värittää onnettomia tai tragikoomisia sattumuksia vangitsee kuulijan. Kauko Röyhkä on onnistunut tavoittamaan ja kirjaamaan näyttelijän puheesta olennaisen myös haastattelukirjaan. Kirja on pikavauhdilla tehty, mutta silti pieni helmi, juuri  haastateltavan ansiosta. Se kasvattaa sopusuhtaisesti myyttistä legendaa nimeltä Haapasalo. Luultavasti venäjänkielinenkin painos on tulossa. Myös ammattivalokuvaaja Juha Metso on ollut tarkkana kameran kanssa: lähikuvat näyttelijän ilmeikkäistä kasvoista ovat monimerkityksellisiä kuten Venäjän murroshistoriaa, venäläisiä ihmisiä ja Moskovaa tallentavat katukuvatkin.

”Et kuitenkaan usko…” antaa rosoisen kuvan murrosajan Venäjästä. Tarinat liikkuvat alun ”kurjuuden” jälkeen paljolti oligarkkien ja superrikkaiden maailmassa, missä Haapasalo liikkuu liukkaasti mutta oman persoonansa ja sielunsa säilyttäen. Juuri tuo hyväuskoinen ”hölmö” ja Venäjää ihmettelevä ”suomalaisjuntti”  oli alunperin se roolihahmo, jolla näyttelijä löi itsensä läpi ensimmäisissä elokuvissa ohjaaja Aleksandr Rogožkinin ohjauksessa. Tosin elokuvamaailmaa ei haastatteluissa valitettavasti juurikaan käsitellä.

Haastattelukirjassa matkataan Venäjää laidasta laitaan, myös yhteiskunnan eri sfääreistä toiseen. Matka vie kuitenkin kohti eliittiä, kun päästään kuuluisan aforismin yli: ”Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy”. Ville Haapasalolle tämä on tarkoittanut sitä, että kalassa on käyty jopa presidentti Vladimir Putinin kanssa. Tosin tarkempia yksityiskohtia kalareissusta ei julkisuuteen sentään kerrota. Jossakin kulkee raja.

Jokaisella Haapasalon tavanneella on tarinansa. Kymmenkunta vuotta sitten olin mukana Arvo Tuomisen dokumentissa Vodkaturistit. Sen juonnot Pietarissa hoiti Ville Haapasalo. Erään kuvaussession päätteeksi kävelimme Europeiskajan baaritiskille.

Ville pyysi josko maksaisin vodkapaukut. Mikäpä siinä, tein työtä käskettyä ja nakkasin pari sataa tiskille. Kun poistuimme, Ville selitti:

”Ei muuten, mutta kun mulla ei ole kuin pari tonnin seteliä taskussa. Ei ne tämmöisessä paikassa anna julkkiksille takaisin tonnista kun ne kuvittelee, että mä kylven rahassa. Se olisi niiden omasta mielestä häpeäksi eli ne ajattelee mun puolesta…”