Tieteenfilosofian tutkijana FT Inkeri Koskinen on ja hyvin sopiva esittämään kysymyksen, mikä tekee tieteestä tiedettä.  Koskinen käsittelee kahdeksassa luvussa monenlaisia julkaistuja Suomen historiaan liittyviä esityksiä, joita tiedepiireissä pidetään näennäistieteellisinä ja ehkä kaunokirjallisina.

Näennäistiedettä ei voi määritellä kattavasti. Koskinen lähtee liikkeelle tieteenfilosofi Sven Ove Hanssonin kuvailevasta määritelmästä, jonka mukaan näennäistiede ensinnäkin käsittelee sellaisia asioita, joita jokin tieteenala tutkii. Toiseksi se on epäluotettavaa. Kolmanneksi näennäistiede muodostaa opin, jonka edustajat antavat ymmärtää tuottavansa kyseisestä aihepiiristä luotettavinta mahdollista tietoa. Näennäistiede voi olla epäluotettavaa monella eri tavalla.

Jokaisessa luvussa on mukana myös oikea tutkija, jolta kirjoittaja on kysynyt, miten kyseistä aihetta oikeasti tutkitaan tai voitaisiin tutkia tai miksi joku aihe ei ole tieteen kannalta relevantti tutkimuskohde. Tutkijakeskusteluissa ovat mukana Ilkka Niiniluoto, Kaisa Häkkinen, Matti Sintonen, Seppo Knuuttila, Vesa-Pekka Herva, Petri Ylikoski, Marjatta Hietala, Uskali Mäki ja S. Albert Kivinen.

Salattuja totuuksia

Tunnetuimpiin ”villin historian” esittäjiin kuuluu epäilemättä Sigurd Wettenhovi-Aspa (1870−1946). Koskinen esittelee perusteellisesti sekä Wettenhovi-Aspan että hänen seuraajiensa ideoita. Wettenhovi-Aspa pyrki todistamaan suomen kielen kielistä vanhimmaksi; kieleksi, jota puhuttiin ennen kielten sekoittumista Baabelissa. Tämän todistivat Aspan mukaan monet sanayhtäläisyydet. Esimerkiksi Egypti, kreikaksi Aiguptos eli Äijäkupittaa oli muinaiselta nimeltään Kemi.  Alkusuomalaiset pystyttivät myös pyramidit eli pyhät raamit.

Suomalaisten alkukotina on nähty milloin Malaka (jossa maa lakkaa), milloin Egypti tai jopa Atlantis. Suomalaisten tiedettiin polveutuvan Raamatussa mainituista kantaisistä. Myös etruskeja ja heruleita on arveltu suomalaisten esi-isiksi ja kielisukulaisiksi.  Wettenhovi-Aspa julkaisi ensimmäisen kirjansa jo vuonna 1915, mutta hänen ajatuksiinsa pohjautuvia teorioita suomalaisten alkuperästä on esitetty vielä 2000-luvulla.

Vuonna 1931 Eetu Vuorio julkaisi kirjan Suomalaiset Välimeren auringon alla, jonka mukaan Kalevalan sankarit seikkailivat aikanaan Välimerellä ja suomaisten kreetalaiset esi-isät hallitsivat koko Välimeren aluetta. Koskinen lainaa Eetu Vuorion tekstiä:

”Mitä sillä on väliä, vaikka kaikki maailman ammattioppineet julistaisivatkin näkyni harhaksi, kunhan vain itse uskon siihen mitä kirjoitan ja kunhan on muutamiakin ihmisiä, jotka elävät näissä vaiheissa mukanani ja haltioituvat kanssani.”

 

Kuva: Akseli Gallen-Kallela ja Sigurd Wettenhovi-Aspa Porvoon Jokikadun varrella, 1922. (Haloo Akseli-sivusto)

Ruotsalaisten salaliitto

Vuorio ja monet muut näennäistieteilijät ovat arvelleet, että tutkijat eivät ota vakavasti tutkijapiirien ulkopuolelta tulevia ajatuksia. Esimerkiksi historiantutkijat eivät kuitenkaan ilman muuta väheksy amatöörien tutkimuksia, sillä monet harrastajahistorioitsijat ovat tehneet pätevää ja vakavasti otettavaa työtä kotiseutunsa menneisyyden kartoittamisessa, Koskinen toteaa.

Jotkut näennäistieteilijät ovat uskoneet tutkijoiden salaliittoon, mutta jotkut ovat arvelleet, että salaliitossa onkin kysymys ruotsalaisten pyrkimyksestä kätkeä suomalaisten mahtava menneisyys ja ottaa suomalaisten saavutukset omiin nimiinsä. Tämä tulkinta liittyy joskus myös ns. pakkoruotsipuheeseen.

Koskinen toteaakin, että historiaa on käytetty myös poliittisten pyrkimysten oikeuttajana. Juuri itsenäistyneessä Suomessa rakennettiin Suomelle uljasta muinaisuutta, sodan aikana oikeutettiin historialla itäisiä aluevaatimuksia, Suur-Suomen rakentamista. Moniin ideologioihin liittyy jonkinlaista näennäistutkimusta aiheesta.

Mitä uskoa?

Näennäistieteelliset tulkinnat Suomen ja suomalaisten historiasta ja monista muista ilmiöistä eivät suinkaan ole vain menneisyyden hairahduksia, vaan vanhoihin ideoihin pohjautuvia teorioita esitetään internetissä hyvin tosissaan tänäkin päivänä. Mediassakin nousee silloin tällöin otsikoihin henkilö, joka ”haastaa” tieteellisen tutkimuksen jonkin yksittäisen idean tai henkilökohtaisen kokemuksen perusteella tai koska se hänestä itsestään ei vain tunnu uskottavalta.

Siinä missä tieteellinen tutkimus pohjautuu tavallisesti varsin vahvasti aikaisempaan tutkimukseen ja teorioihin (myös niitä haastaen), pseudotutkimus nojaa yksittäisiin ideoihin ja havaintoihin eikä ota huomioon mahdollisuutta, että jokin jännittävältä vaikuttava havainto olisikin pelkkää sattumaa. Muut seikat sovitetaan tukemaan näkemystä ja mahdolliset vastakkaiset havainnot ja kritiikki jätetään huomiotta tai selitetään koulukuntaeroilla.

DNA todistaa

Mukaan nykykeskusteluun on tuotu uusia todisteita, mm. sukututkijoiden DNA-testit, Koskisen sanoin ”haploryhmäpuhe”. Tässä kohtaa olisikin ollut kiinnostavaa lukea aiheesta hiukan enemmän, koska vähän väliä kuulee tällä tavoin tulleen todistetuksi mm. sukulaisuussuhteita kruunupäitten kanssa.

Varhaisissakin toisinajattelijoissa oli sellaisia, jotka ehkä eivät esittäneet teorioitaan aivan tosissaan, mutta nykyisten verkkokeskustelujen aikana on melkein mahdoton tietää, kuka yrittää tosissaan julistaa uutta ideaansa, kuka parodioi.

Koskisen Villi Suomen historia on ansiokas kuvaus monenlaisista erikoisista näkökulmista Suomen ja suomalaisten historiaan. Huolelliset lähdeviitteet ja lähdeluettelo antavat mahdollisuuden paneutua vielä tarkemmin kiinnostavaan asiaan ja henkilöhakemiston avulla löytää tekstin henkilömaininnat. Vaikka Koskinen käsittelee pääasiassa Suomen ja suomalaisten historiaan liittyviä esimerkkejä, hän kuvailee selkeästi erilaisia näennäistieteellisiä lähestymistapoja ja niiden ongelmia, joten tekstiä on helppo käyttää apuna tunnistettaessa muutakin näennäistiedettä.