Otavassa yli 30 vuotta työskennellyt kirjailija-toimittaja Martti Anhava oli Arto Mellerin läheinen ystävä. Hänellä on ollut aitiopaikka suhteessa Yksinäisen tähden harhailijan yksityiselämään. Ystävyys näkyy ja kuuluu elämäkerrassa. Romua rakkauden valtatiellä sisältää erittäin paljon ylipitkiäkin haastatteluotteita Mellerin lähipiiriltä. Äänessä ovat Mellerin veljet, ensimmäinen vaimo Kaija Kangas ja yhteiset tyttäret – sekä erityisesti teatterikoulun 1970-lukulaiset ystävät. Kaikista läheisimmistä ”todistajista” puuttuu vain toinen vaimo, jo edesmennyt Nadja Pyykkö. Elokuvan monitaituri Pyykkö on Anhavan kirjassa kyllä keskeisesti mukana, mutta melko selkeästi niin sanotun pahiksen roolissa.

Vaikka Melleri oli ilmeisen lyhytjännitteinen ihminen, hän suhtautui kirjoittamiseensa äärimmäisen vakavasti. Hän näki varhain kutsumuksensa, kirjoitti ja luki valtavasti jo nuorukaisena. Juuri tähän kutsumukseensa, kirjoittamisen opiskeluun hän suhtautuikin elämässään yllättävän pitkäjännitteisesti.

Työpäiväkirjojen ja runouden ammattilainen

Martti Anhavan monet sitaatit lukuisista säilyneistä päiväkirjoista todistavat vääjäämättä sen, millä päättäväisyydellä Arto Melleri harjoitti runoilijan ammattiaan. Hän kirjoitti niin sanottuja työpäiväkirjoja herkeämättä. Se oli keskeinen osa hänen työtään ja juuri jälkeen jääneitä vihkosia Anhava hyödyntää tehokkaasti, ilman tirkistelyä. Monet intiimit asiat tulevat kyllä ilmi, mutta esimerkiksi seksielämän muistiinpanoja elämäkerta ei juuri sisällä. Ja tarvittaisiinko niitä? Kirjoittiko Melleri yleensä lukuisista naisistaan ja seksistä ”millerimäiseen” tyyliin päiväkirjoihinsa, sitä en tiedä…

Runojen, proosan ja näytelmien aihiot olivat kuitenkin työpäiväkirjoissa usein esillä ja kehitteillä eri versioina. Keskeneräisiä suunnitelmia ja teemoja riitti loputtomiin. Ilmestyneet runokokoelmat olivat sitten varsin ohuita, mutta pääsääntöisesti laadukkaita. Melleri näki itsensä Eino Leinon ja Pentti Saarikosken viitoittamalla tiellä – eikä ihan syyttä. Valitettavasti Anhavan tiiliskivielämäkerta sisältää aika vähän syvällisempiä arvioita Mellerin tuotannosta. Anhava tähän pystyisi taatusti, mutta yllättäen hän tyytyy enemmän lehdistökritiikin referointiin.

Elävien kirjoissa

Mellerin yksityiselämä ja perheriidat erityisesti Nadja Pyykön kanssa olivat 1990-luvulla kaikkien tiedossa. Runoilijasta tuli julkisuudessa pitkälle tragikoominen hahmo, joka alkoi näytellä rooliaan liiankin uskottavasti. Keltainen lehdistö piti tästä katu-uskottavuudesta hyvin huolen – tulihan Melleristä lopulta myös Elävien kirjoissa -kokoelmasta (1991) Finlandia-palkittu runoilija – mutta kyllä pariskunta sen verran hurjaa elämää oikeastikin vietti, että puhetta piisasi. Anhavan elämäkerran viimeiset sata sivua ovat tässä mielessä aika piinaavan paljastavaa luettavaa.

Sen sijaan Mellerin ensimmäinen avioliitto ja sittemmin eroprosessi Kaija Kankaan kanssa esitellään viileämmin. Kangas on osannut ja voinut ottaa etäisyyttä ja hänen harkittuja mietteitään lukee kunnioituksella. Myös aikuistuneet lapset ovat äänessä – ja antavat elämäkerralle ihan uutta näkövinkkeliä.

Melkoisia sattumia boheemirunoilijan elämään mahtui monia. Sattumaa oli sekin että pääkaupunkiin ja teatterikouluun käsikirjoittajalinjalle päätynyt lestadiolaisperheen poika Arto Melleri löysi teatterikoululaisista vaimokseen körttiläisperheen kaunottaren, näyttelijä Kaija Kankaan Ylivieskasta. Parille syntyi kaksi tytärtä ja aivan ilmeisesti yhdessä vietettiin monta onnellista hetkeä, ehkä vuosiakin – kunnes alkoholi, maine ja huumeet veivät miehen. Hurja elämä tuotti eron ja oudon Bonnie and Clyde -kumppanuuden Nadja Pyykön kanssa. Päihteet kaatoivat Mellerin myös auton alle. Seurasi rankka aivovaurio, jota täydensi muutaman vuoden kuluttua kaatuminen portaissa. Seurauksena kooma ja kuolema alle 50-vuotiaana. Toisen onnettomuutensa jälkeisessä lääkärintarkastuksessa veressä oli alkoholia yli 5 promillea. Se tappaa amatöörin jo yhdellä iskulla.

Lapsinero

En ole lukenut aikoihin mitään yhtä vaikuttavan piinaavaa elämäkertaa ja niin kohteensa äärelle rehellisellä kunnioituksella kurkottavaa teosta kuin on Romua rakkauden valtatiellä. Martti Anhava osaa hahmotella ylipitkistäkin haastatteluistaan syvällisen polyfonisen kuvan anarkistisen Arto Mellerin poukkoilevasta elämästä ja runoilijan työmetodista. Siitä, miten Lappajärven lestadiolaisperheestä poispyristelevä, miltei äiditön ja isätön harhailija ja ikuinen etsijä valloitti Helsingin kapakat ja teatterikoulun, 1970-luvun kulttuurielämän välillä niin omahyväisetkin ”taistolaisympyrät”. Siitä, miten aito boheemirunoilija sivalsi näytelmäkirjailijanakin – ja räjäytti pankin Pete Q:n käsikirjoituksellaan. (Muistan näytelmän nostattaman kohun ja vaikutelman ja yhä myös itse esityksen. Elävästi, vielä nytkin, yli 30 vuoden aikajanalla!).

Arto Melleri oli myös lapsinero, joka kirjoitti kirjallisuuskritiikkiä jo 12–15-vuotiaana ja oli siihen mennessä lukenut enemmän kuin keskiverto suomalainen elämässään. Ensimmäisen kirja-arvionsa saatekirjeeksi Vaasa-lehteen hän kirjoitti juuri 12-vuotiaana itseironisesti näin:

”Arvoisa toimitus, tarjoan lehdellenne julkaistavaksi ohessa seuraavaa kirjoitusta, joka käsittelee erästä syksyn aikana ilmestynyttä nuortenkirjaa. Kirjoitin sen kehnolle paperille mahdollista paperikoria silmälläpitäen. Kunnioittaen. Arto Melleri. Lappajärvi”