Vuoden 2010 yliopistouudistuksen tarkoitus oli lisätä autonomiaa, mutta toisin kävi. Lopulta nimittäin ns. kasvottomat markkinat alkoivat “puhua” kampuksilla entistä avoimemmin. Monien Fantastisen yliopistouudistuksen kirjoittajien mielestä sellaiset termit kuten “huippuyliopistot”, “huippututkimus”,“projektityö”, “rekrytointi” ja “pisteytys” arkipäiväistyivät ensin kielenkäytössä, sitten käytännössä: ne sirpaloivat tutkimuksen ja opetuksen, koko akateemisen maailman.

Varsinkin Arto Nevala ja Jukka Korpela ovat (ainakin joensuulaisessa julkisuudessa) kirjoittaneet asiasta paljon ennenkin – toteuttaen kriittisinä äänitorvina myös menneinä vuosikymmeninä paljon mainostettua yliopiston “kolmatta tehtävää” (tutkimuksen ja opetuksen lisäksi): vaikuttamista yhteiskuntaan. Fantastinen yliopistouudistus jatkaa tätä tehtävää, vaikka itse termi ei juuri teksteissä näykään. Sivistysyliopistosta puhutaan sitäkin enemmän.

Yliopistot matkalla sivistyslaitoksista markkinoille

Yliopistojen alkusysäys saattoivat olla yläluokan joutilaiden, mutta oppineiden miesten keskustelukerhot keskiaikaisissa kaupunkivaltioissa. Niissä pohdittiin filosofisia kysymyksiä ja tietysti elämän tarkoitusta kaikenlaista totuutta etsiskellen. Hyötyä ei tavoiteltu, mutta kritiikin ääni saattoi joskus kuulua vallanpitäjienkin korviin. Jukka Korpelan avauspuheenvuoro alkaa kaukaa ja käsittelee juuri ns. hyödytöntä tietoa sekä 1100-luvun yliopistovallankumousta. Pian keskiajalla kirkko, ruhtinaat ja kaupunkien eliitit alkoivat ymmärtää kuinka hyödyllistä oli hankkia oppineiden avulla valtaa, alistaa ja ohjata kansalaisia.

Alunperin yliopistot syntyivät kriittisestä ajattelusta ja paljolti kapinallisista mietteistä. Monen mielestä tuo kriittisyys, epäily, kyseenalaistaminen ja toisinajattelu sekä sivistystehtävä ovat nyt vaarassa, kun kaupallisuus jyllää kampuksillakin. Korpelan alkuteksti ei päästä helpolla. Se vaatii melkoisia tietoja keskiajan historiasta, mitä tunnetusti harrastaa yhä harvempi sivistyneenäkin itseään pitävä henkilö. Juuri Korpela on tuottanut kosolti tutkimusta erityisesti Venäjän historiasta, alkaen Kiovan Rusista päätyen pohdintoihin “nykyputinismin” alkulähteistä.

Fantastisen yliopistouudistuksen artikkelit ovat osin hieman irrallisia ja vähän hajanaisiakin ja laadullisesti eri tasoisia, mikä kriittisenä huomiona sanottakoon, mutta silti yliopistollinen sivistys yleisteemana yhdistää niitä. Teoksessa on mukana kolme eri yliopistoissa vaikuttanutta, nyt jo täysin palvellutta emeritusprofessoria: Risto Rinne, Kari Uusikylä ja Jussi Välimaa. Heillä on varaa puhua suunsa puhtaaksi ja siksi tekstejä lukee mieluusti. Jo Uusikylän esipuhe on kriittisyydessään loistava ja päättyy toivomukseen siitä, että sivistysyliopisto olisi toistaiseksi vain “valekuollut”, mutta vielä joskus elvytettäisiin henkiin. Välimaa pohtii yliopistojen ja sivistyksen suhdetta 1600-luvulta nykypäiviin ja Rinne avaa julkisen hallinnon ja “markkinadoktriinin” aikakautta kampuksilla – nojautuen eri yliopistojen rehtorien avaus- ym.puheenvuoroihin viime vuosikymmeninä. Kolmen konkarin kokonaisuus jäntevöittää tietoteoksen historiallista sanomaa .

Korkeakoulukeskustelut “Kekkoslovakiassa”

Suomessa on käyty keskustelua yliopistojen ja muidenkin korkeakoulujen roolista ja tehtävistä myös 1900-luvun jälkipuoliskolla. Fantastinen yliopistouudistus palauttaa mieleen nämä miltei unohduksiin painuneet ja paljolti UKK:n, presidentti Urho Kaleva Kekkosen valtakauteen liittyneet akateemiset väittelyt.

Simo Häyrynen käsittelee Suomen alueellista sivistysstrategiaa kysymällä: Onko maallamme malttia sivistyä? Hän pyörittelee sivistys -termin ulottuvuuksia, sivilisaatioprosessia ja myös Antonio Gramscin hegemonia -teorioita ja käsittelee eri puolilta aluepolitiikkaa painottaen Urho Kekkosen ja Kustaa Vilkunan merkitystä 1950-60-lukujen “sivistysloikassa”. Maaseudun sivistämiseenhän liittyi keskeisesti myös ns. maaseutuyliopistojen ja korkeakoulujen perustaminen. Joensuun kampuksen perustaminen oli yksi keskeinen tulos noista keskusteluista.

Alina Kuusisto jatkaa sivistysyliopisto-teemaa analysoimalla 1970-80-lukujen vaihteen korkeakoulukeskusteluja. Silloinhan koulutusta ja tutkimusta nidottiin tiukemmin yhteiskuntakehitykseen – ja myös politiikkaan. Lähdeaineistona Kuusisto käyttää ajankohdan tiedelehtiä, mistä syystä ehkä 1970-luvun opiskelijaliikkeen mielenkiintoiset kuohuntavuodet jäävät vähemmälle. Tosin ns. taistolaisuuden “vaaran vuosista” on kyllä kirjoitettu viime aikoina riittämiin myös liioitellun skandaalintäytteisiä muistelmia ja lehtijuttuja.

2000-luvun akateeminen arki

Ismo Björn, Pirjo Pöllänen ja Jarmo Saarti ovat pätevöityneet monilla kriittisillä puheenvuoroilla 2000-luvun yliopistojen murroksesta ja varsinkin Itä-Suomen yliopiston (UEF) Joensuun kampuksen arkielämästä. Heitä voidaan hyvällä syyllä nimittää myös harvoiksi akateemisiksi toisinajattelijoiksi Joensuussa (Jukka Korpelan ja Arto Nevalan ohella).

Nyt kolmikon artikkelin keskiössä on “muutos sivistysyliopistosta innovaatiyliopistoksi” (Fantastinen yliopistouudistus, s. 119) Tekijät avaavat esimerkiksi seuraavia käsitteitä: “huippututkimus ja -yksiköt”, “rekrytointi”, “prekarisaatio”,”projektityö”, “tulosvastuu”, “arviointi”, “pisteytys”. Vuoden 2010 jälkeen juuri talousajatttelu on voittanut lisäalaa kaikessa yliopistojen arjessa. Tästä Joensuun kampuksen “lakkokenraali” ja ay-aktivisti Ismo Björn on kirjoittanut kriittisesti ja väsymättömästi jo useampana vuosikymmenenä!

Mielenkiintoinen on myös eri kuviteltujen ja tekijöiden haastatteluista koottujen johtajatyyppien , “Jarkon” ja “Sirken” näkemykset uudenlaisesta johtamisesta 2010-luvulla. Jarkko ja Sirke esittävät hyvin erilaisia yliopistojohtajia, joiden kaltaisia kampuksilta taatusti löytyy. Haastattelujen ja haastatelluiden mietteiden eri vivahteita olisi mieluusti lukenut enemmänkin. Tulee mieleen, että kysymyksessä voi hyvinkin olla paljonpuhuttu, joskus väheksyttykin, sukupolvien ristiriita, kun esimerkiksi yliopistojen uuden henkilökunnan rekrytoinnissa pääosaa ovat alkaneet (nuoremmilla päättäjillä) näytellä kyky verkostoitua ja sopeutuva hanakkuus hankkia omalle projektille rahaa muodikkailla tutkimusteemoilla?

Fantastisen yliopistouudistuksen loppuepilogissa kirjan toimittajat antavat pientä toivoa siitä, että yliopistolla on kyllä voimavaroja selviytyä, jopa markkinatalouden syövereissä – ja palata lopulta myös keskeiseen tehtäväänsä, aidoksi sivistysyliopistoksi. Aika näyttää, mutta nykyisten leikkausten aikakutena tulevaisuus näyttää aika synkältä yliopistomaailmassakin.