Silvia Hosseinin Kirjallisuuden kiihottava historia on yhdistelmä lähteistettyä kirjallisuushistoriaa ja referaatteja erotiikan klassikoista. Esseistin vapaudella historiikki hypähtelee lähdemaininnasta ja kohteesta toiseen, kuten kuningatar Margareetan Heptaméronista (1558) Pietro Aretinon kurtisaanisatiiriin Ragionamenti (1534–1536). Kumpikaan teos ei ole nykypäivänä tunnettu muutoin kuin epookkinsa ja kutkuttelevan lajityyppinsä edustajana, mutta Hosseini havainnollistaa miten ne edustavat aikansa suvaittua tai siedettyä seksikulttuuria. […]
Olen seurannut Anneli Heliön uurastusta läheltä, aina 1980-luvun lopulta. Kohtasimme silloin sattumalta Imatra-festivaaleilla 1988, Neuvostoliiton toisinajattelija-taiteilijoiden saapuessa joukolla Suomeen, Mihail Gorbatshovin glasnost ja perestroika-ajan vanavedessä. Imatra-festivaalin organisaattori oli elokuvaohjaaja Anssi Mänttäri – hän oli myös Sodankylän elokuvajuhlien merkittävä takapiru paria vuotta aikaisemmin – mutta ei suomalaisyleisö tuolloin vielä löytänyt vaihtoehtoista venäläiskulttuuria, vaikka ohjelmisto oli Imatrankosken […]
Antiikin roomalaisia tragedioita on säilynyt kovin vähän, lähinnä vain filosofina tunnetun Senecan kahdeksan mytologisaiheista näytelmää. Senecan kirjoittamana on pidetty myös keisari Neron aikaan sijoittuvaa Octaviaa, joka antiikin luokitteluissa oli ns. fabula praetexta, roomalaisaiheinen näytelmä. Maija-Leena Kallelan ja Antti T. Oikarisen aikaisemmin suomentamien Senecan Medeian, Thyesteen, Faidran ja Oidipuksen rinnalla Octavia on mielenkiintoinen lisä suomeksi ilmestyneiden […]
Huonokin romaani pärjää pitkälle hyvällä aloituksella, mutta hyvänkin romaanin voi pilata keskinkertaisella lopetuksella. Loppuratkaisusta voi arvioida, onko kirjailija tähdännyt taiteelliseen sulkeumaan vai tyytynyt kaavamaiseen loppuselvittelyyn. Koska romaanista on muotoutunut synonyymi koko sanataiteelle, voi kertomuksista puhua romaanin mittaisina maailmoina, joihin lukija sulkeutuu vieraisiin henkilöhahmoihin tutustuakseen. Miten lukijaa autetaan sekä hyvästelemään että muistamaan näitä romaanin mittaisia maailmoja, […]
Arvostelu
Yleensä kirjallisuushistoriassa kaksi vuosikymmentä riittää mullistamaan historiankirjoituksen näkökulmat. Rikoskirjallisuus on kuitenkin niin läpensä konservatiivista, että mitään todella tuoretta ei näytä ilmaantuneen uusien kirjoittajien lisäksi. Rikoksetkin palautuvat aina siihen perimmäiseen kysymykseen, jota pidetään dekkaritarinoiden synonyyminä: ”whodunit”. Dekkari- eli salapoliisitarina edustaa rikoskirjallisuuden kovaa ydintä. Dekkarivariaatioiden ulkopuolelle jää vain ns. poliisiromaani. Kun dekkareiden pääpaino on rikoksen tutkimuksessa ja […]
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran historian kirjoittamisen aloitti professori Irma Sulkunen. Vuonna 2004 ilmestynyt teos käsitteli seuran kuuttakymmentä ensimmäistä toimintavuotta, kuten jo sen nimi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831–1892 kertoo. Viime vuonna SKS:n historia kasvoi kolmiosaiseksi, ja kahden jälkimmäisen osan kirjoittaja on dosentti Kai Häggman. Hänen kynänjälkensä on tuttua muista kustannusalaa käsittelevistä historiateoksista. WSOY:n historian kaksi osaa (Piispankadulta […]
Kirjan kahden osan runsaat 1300 sivua sisältävät suuren määrän kirjoituksia: reilusti yli sata eriluonteista artikkelia ja yli kolmekymmentä kääntäjäesittelyä sekä laajat bibliografiat ja hakemistot. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista käsitellä kirjan hyvin erilaisia ja -laajuisia kirjoituksia erikseen eikä edes esimerkinomaisesti. Kukin aihepiiri vaatisi oman arvionsa, jottei käsittelystä tulisi virheiden, puutosten tai omien mieltymysten luettelua. Käsittelen […]
Harold Bloom: Lukemisen ylistys Suom. Kalevi Nyytäjä Pentti Linkola on kyseenalaistanut eräässä teoksessaan, mihin tarvitsemme uutta kaunokirjallisuutta, kun meillä on jo ylittämättömät klassikkomme, joiden pariin voimme palata. Mihin tarvitaan kymmentä dickensiä tai dostojevskia? Amerikkalainen kirjallisuudenprofessori Harold Bloom olisi varmaankin samaa mieltä Linkolan kanssa, että klassikoita on jo riittämiin. Lukijoilta puuttuu vain taitoa ymmärtää klassikoiden suuruus […]
Arvostelu
On totta, kuten Tuija Vertainen toteaa Ranskan kirjallisuuden historiaa esipuheessa, että ”meiltä on puuttunut yleiskatsaus ranskalaiseen suuren vallankumouksen (1789) jälkeiseen kirjallisuuteen” (s. 10). On totta, että Ranskan kirjallisuuden vaiheista kiinnostunut suomalainen lukija on joutunut tyytymään osin vanhentuneihin esityksiin, Rafael Koskimiehen Maailman kirjallisuuden eri osiin, Kansojen kirjallisuden eri osiin, Anna-Maria Tallgrenin Ranskan kirjallisuuden kultaiseen kirjaan (1934) […]