FT Maijastina Kahlos on myöhäisantiikin historiaan erikoistunut latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen kirjoittamansa Taikakirja sisältää johdannon lisäksi kolmetoista lukua, jotka kirjoittaja kertoo jaotelleensa Harry Potter– kirjojen Tylypahkan oppiaineiden tapaan. Tämä korostaa ajatusta, että nykyajan käsitykset magiasta ovat suurelta osin peräisin kreikkalais-roomalaisesta antiikista.

Rajat uskonnon ja magian välillä ovat vaihdelleet aikojen kuluessa. Magia yleensä kuitenkin nähtiin antiikin maailmassa pahana tai vääränä, joten kukaan ei itse nimittänyt itseään maagiksi tai harjoittavansa magiaa − viholliset tai vastustajat sen sijaan saattoivat näitä nimityksiä käyttää. Pahaa tavoitteleva toiminta oli magiaa, hyvään pyrkivä ei sitä ollut. Tosin oppineet myös helposti tulkitsivat erilaiset kansanomaiset toimet taikauskoksi ja magiaksi toiminnan tarkoituksesta riippumatta. Magiaksi on usein tulkittu toisen kansan tai jonkin muun toiseksi tulkitun ihmisryhmän uskomuksia ja käytänteitä, kun taas omassa piirissä nähtiin uskontoa ja tiedettäkin.

Sanoja ja symboleja

Kolme ensimmäistä lukua johdannon jälkeen ovat nimeltään Loitsut, Vahingollisilta voimilta suojautuminen sekä Merkkien ja sanojen mahti. Antiikin ajan loitsuja ja reseptejä sisältäviä papyruskokoelmia, ns. maagisia papyruksia on tutkittu 1800-luvulta lähtien, jolloin eräät tutkijat valittelivat niiden laskevan ylevän antiikin ajan arvostusta.

Esimerkiksi suojaava silmäkuvio on ollut käytössä jo antiikin aikana. Sen teho perustuu toisaalta hämäykseen ja toisaalta ajatukseen, että silmä lähettää pahan silmän takaisin lähettäjälleen. Myös risti on esiintynyt voimallisena maagisena kuviona muillakin kuin kristityillä, sillä esimerkiksi suojaaviin amuletteihin haluttiin mahdollisimman paljon voimallisia symboleja.

Suomessakin tunnettu ajatus onnen ja menestyksen rajallisuudesta on ollut tuttu jo antiikissa. Jo ennen ajanlaskumme alkua on oikeudessa käsitelty tapauksia, joissa menestynyttä viljelijää on syytetty toisten sadon vähentämisestä taikuudella.

Tylypahkan lukujärjestyksestä

Neljä seuraavaa lukua voisivat olla suoraan Tylypahkan lukujärjestyksestä: Taikajuomat, Yrttitieto, Taikaolennot ja Muodonmuutokset. Taikajuomat ja yrttitieto käsittelevät osin samoja asioita, lääkkeitä ja myrkkyjä. Niiden valmistukseen käytettiin erityisesti kasveja, mutta myös eläinten osia. Esimerkiksi mahtavan ja voimallisen ihmisen hiki oli tehokas ainesosa, samoin vainajista saatavat ainekset. Myös alkemian juuret ulottuvat antiikin aikaan.

Kuuluisin antiikin taikakasveista oli alruuna eli mandrake, jota käytettiin nukutusaineena mutta myös lääkkeenä monenlaisiin vaivoihin. Laakerinlehtiä käytettiin voitonseppeleenä mutta myös puhdistautumiseen. Se myös suojeli pahoilta hengiltä, kateudelta ja pahalta silmältä. Kiinnostavaa on, että joissakin ohjeissa esiintyneet kummalliset ainesosat saattoivatkin olla hämäystä siltä varalta, että ohje joutuu ulkopuolisten haltuun. Esimerkiksi ohjeissa mainitut paviaanin kyyneleet saattoivatkin tarkoittaa tillimehua ja ihmisen sappi rapsiöljyä.

Taikaolentoina Kahlos mainitsee sekä tavallisia eläimiä, joita käytettiin magiassa tai joihin liitettiin jotain maagista, sekä tarueläimiä. Tarueläimistä nostetaan esille mm. naishahmoiset strix-, lamia-, harpyija-, seireeni- ja empuusa-hirviöt. Antiikin aikana tunnettiin myös feeniks-lintu, myyttiset käärmeet ja lohikäärmeet, kykloopit, sfinksit, aarnikotkat, yksisarviset ja kentaurit.

Monissa antiikin tarinoissa tapahtuu muodonmuutoksia, jotka ovat joko pysyviä tai tilapäisiä. Myös nykyään tunnetuimpiin muodonmuuttajiin kuuluvasta ihmissudesta kerrottiin jo antiikin aikana. Muodonmuutosten yhteydessä Kahlos tuo esille myös näkymättömäksi muuttumisen, jonka usein uskottiin tapahtuvan voiteen tai jonkin taikakapineen, esimerkiksi sormuksen avulla.

Kuka oli maagi?

Seuraava luku on otsikoitu nimellä Historian ja myyttien kuuluisia maageja. Kahlos kertoo, että antiikin Roomassa ja Kreikassa magia paikallistettiin usein tiettyihin paikkoihin, jossa noituus tunnettiin erityisen hyvin. Kreikan Thessaliaa pidettiin yhtenä noituuden tyyssijana. Muinaisen salatiedon synnyinseutuina pidettiin antiikin Kreikassa ja Roomassa myös Egyptiä, Mesopotamiaa ja Persiaa. Juutalaiset tunnettiin henkien manaamisen erityisosaajina. Usein taikuus sijoitettiin itään tai pohjoiseen.

Voimallisia tekoja tekevää saattoi toinen ryhmä pitää ihmeitä tekevänä pyhänä miehenä siinä missä vastustava ryhmä näki saman henkilön magiaa harjoittavana noitana. Tällaisia ristiriitaisia hahmoja olivat antiikin aikana esimerkiksi Jeesus Nasaretilainen, Simon Samarialainen ja Apollonios Tyanalainen. Apollonioksen kannattajat pitivät myös Pietaria ja Paavalia noitina.

Lisäksi jo antiikin aikana tunnettiin kammottava noita-akka, joka tarinoissa oli usein myös koominen hahmo. Hän oli usein parittaja tai prostituoitu, joka houkutteli asiakkaita taikakeinoin.

Lisää taikatoimia

Kirjan viimeiset luvut ovat nimeltään Lentäminen, Ennustaminen, Tähdistä ennustaminen ja Numerologia. Monet antiikin kuuluisimmista sankareista osasivat lentää joko linnun hahmossa ja linnun tavoin tai jonkin apuvälineen avulla. Hermeksellä oli siipisandaalit, Medeialla lohikäärmeitten vetävät vaunut. Jotkut ritualistit pystyivät myös olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Ennustaminen oli antiikin maailmassa arvostettu taito, jolla hankittiin jumalallista tietoa. Kuuluisia ja arvostettuja ennustajia olivat Delfoin oraakkeli ja Cumaen Sibylla. Oli myös ennustamiseen erikoistuneita pappeja, jotka koulutuksensa mukaisesti ennustivat eläinten sisälmyksistä tai taivaan ilmiöistä ja lintujen käyttäytymisestä. Julkinen ennustaminen oli poliittista toimintaa, mutta myös yksityiset ihmiset pyysivät ennustajilta ohjeita elämäänsä. Ennustukset saattoivat perustua esimerkiksi ennustettavan otsan muotoon, arpomiseen tai uniin. Vihjeitä tulevasta haettiin myös kuolleilta vainajien maailmasta, tähän tosin suhtauduttiin kaksijakoisesti.

Astrologia eli tähdistä ennustaminen oli suosittu osa kreikkalais-roomalaista maailmanselitystä ja useita vieläkin tunnettuja astrologian käsikirjoja laadittiin tuohon aikaan. Epäviralliset ja varsinkin epäsuotuisat ennustukset keisareista ja muista valtaapitävistä saattoivat kuitenkin johtaa ankariin rangaistuksiin.

Numerologia-luvussa käsitellään antiikin ajan uskomuksissa tärkeät luvut kolme, seitsemän, yhdeksän ja kaksitoista. Kahlos käsittelee myös lukua kolmetoista, jonka erityisyys on melko uutta perua.

Runsassisältöinen tietokirja

Ihan viimeinen luku on nimeltään Maagit ja muu maailma ja se sisältää osin yhteenvetoa. Pahantahtoinen magia oli antiikin Roomassa lailla kiellettyä. ”Muiden” maagiset toimet olivat epäilyttäviä eikä kukaan halunnut tulla nimetyksi maagiksi. Myös varhaiskristittyjen sisäisissä valtataisteluissa käytettiin magiasyytöksiä. Eräissä kristillisissä piireissä myös korostettiin sitä, ettei ihmisen kuulukaan tietää kaikkea. Salattujen asioitten tutkiminen on tarpeetonta ja turhaa, sillä usko riittää.

Taikakirja sisältää valtavasti kiinnostavaa tietoa. Teoksen sivuilta selviää, millainen voima on ollut Pyrrhoksen isovarpaalla tai miksi itämaan tietäjien kuvaaminen on ollut kristityille ongelmallista. Opimme myös, mitä on tehtävä, jos näätä kulkee ohitse, miksi hyrrä voi olla vaarallinen, tai mitä löytyy seitsenpäiväisen viikon taustalta.

Kirja käsittelee noin tuhannen vuoden aikaa, noin 400 eaa.−600 jaa. Elleivät antiikin henkilöt ole täysin hallussa, aikajana auttaa lukijaa hahmottamaan tilannetta. Kirjassa on myös lähdeluettelo ja hakemisto, joten kiinnostaviin asioihin voi helposti palata myöhemminkin.