Avaruuden tutkimus edistyy siitä huolimatta, että suuren julkisuuden saavia avaruuslentoja ja valloitusmatkoja ei olekaan viime vuosikymmeninä tehty. Luotaimet kiertelevät ympäri aurinkokuntaa ja muutamat 1970-luvulla matkaan lähetetyt ovat jo päässet sen ulkopuolellekin. Kaukaisempaa taivasta tarkastellaan maasta ja maan kiertoradalta entistä tarkemmin kaukoputkin.

Suurin viime vuosien muutos aurinkokunnassamme on ollut tähtitieteilijöiden tekemä äänestyspäätös. Neptunuksen radan ulkopuolelta löydetty toinen asteridivyöhyke, Kuiperin vyöhyke muutti lähiavaruuden kuvaa, ja samalla ensimmäisen tuolta vyöhykkeeltä löydetty kappale – Pluto – menetti planeettastatuksensa.

Virallisten planeettojen määrän muuttaminen on antanut useille kustantajille sysäyksen julkaista ajantasaisia tietoteoksia aurinkokunnastamme ja maailmankaikkeudesta. Tuttujen, kaunokirjallisuuteen entistä enemmän keskittyvien kustantamonimien valikoimiin ei avaruustietokirjoja ole ilmestynyt. Julkaisemisesta ovat vastanneet kansainvälisten yhtiöiden Suomen tytäryhtiöt tai kotimaiset tekijät yhteistyössä useiden eri maiden kustantajien kanssa.

Kansainvälisenä yhteispainatuksena on syntynyt myös Docendon (aikaisemmin osa WSOY:ta, mutta nyttemmin yrityskauppojen myötä osa Sanoma-konsernia) viime vuonna julkaisema Avaruuden ääriin. Alkuteos Space on ilmestynyt vuotta aiemmin.

Carole Stottin johtama kirjoittajaryhmä esittelee maailmaa sellaisena kuin se nykykäsityksen mukaan on. Avaruuden tutkimuksen historiallisiin vaiheisiin ei juurikaan viitata, ei edes Pluton yhteydessä. Vanhentunut tieto ja käsitykset on jätetty kokonaan pois, eivätkä ne tällaiseen yleisteokseen kuuluisikaan. Oppihistorioitsijat kirjoittakoot omat teoksensa.

Pluton aseman muutos on itse asiassa aiheuttanut melko vähän muutoksia. Sille omistettu luku on jäänyt pois, kaukaisempia kääpiöplaneettoja käsitellään Kuiperin vyöhykkeen yhteydessä. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet siinä miten tietoa voidaan uusin ja entistä tarkemmin kuvin havainnollistaa.

Teksti on valtavirran tähtitieteen popularisointia. Esitettyjä ja kannatustakin saaneita vaihtoehtoisia käsityksiä ei esitellä. Tässä kirjassa maailmankaikkeudella on selkeä elinkaari, alku ja loppu.

Teoksen kannessa kerrotaan isolla, että ”kuvitus on toteutettu yhteistyössä NASAn kanssa”. Olisikin vaikea kuvitella avaruusteosta, joka sivuuttaisi kokonaan Nasan laitteiden ja luotainten avaruudesta ottaman valokuvamateriaalin. Viimeisten viidentoista vuoden aikana Nasan ja tähtitornien kuvauskalustot ovat parantuneet huomattavasti. Teokseen on valittu muun muassa suuria koko aukeaman värivalokuvia Marsin pinnalta ja Jupiterin kuista. Kauempaa avaruudesta on aikoinaan ihastuttaneen Hevosenpääsumun tilalle saatu muitakin visuaalisesti näyttäviä kohteita. Galaksikuvia valikoidessaan kirjoittajat ovat painottaneet informatiivisuutta, mutta se ei aina sulje pois näyttävyyttä.

Nasan kuvat ovat hienoja. Jättämällä teoksen auki vaikkapa Marsin hiekkadyynejä tai Europan pintaa kuvaavien aukeamien kohdalta herättää helposti muidenkin mielenkiinnon kirjaan ja sen kuvitukseen – ja avaruuteen.