Marilyn Monroe (1926-1962) on lähes puoli vuosisataa kuolemansa jälkeen ehkä suurempi tähti kuin koskaan. Jokin hänen hahmossaan – yhtä aikaa arvoituksellisessa ja avoimessa, tavoittamattomassa ja koskettavassa – edelleen vetoaa. Ja myös myy, minkä todistaa pysähtymätön Monroe-aiheisten kirjojen virta. Marilyn sanoin, kuvin ja sävelin -teoksen tekijät Richard Havers ja Richard Evans toki tiedostavat tämän esipuheessaan: ”Marilynin 36 elinvuodesta on kirjoitettu lukuisia kirjoja; ne kaikki pyrkivät selvittämään syitä Marilynin vetovoimaan ja ymmärtämään hänen elämäänsä.” Samalla odottaisi heidän kuitenkin myös perustelevan, miksi he ovat nähneet tarpeelliseksi kirjoittaa vielä yhden kirjan. Hyvin samantyyppisiä, näyttävälle kuvitukselle ja löyhästi kerrotulle elämäntarinalle perustuvia teoksia on kuitenkin Monroesta tälläkin hetkellä saatavilla useita.

Toisaalta viime vuosina on ilmestynyt myös monta huomattavasti huolellisemmin laadittua ja kiinnostavammasta näkökulmasta rakennettua Monroe-kirjaa: elämäkertojen parhaimmistoon kuuluva Michelle Morganin Marilyn Monroe: Private and Undisclosed (2007); J. Randy Taraborrellin mielenkiintoinen joskin kiistelty The Secret Life of Marilyn Monroe (2009); Sarah Churchwellin erilaisia Monroe-tulkintoja luotaava The Many Lives of Marilyn Monroe (2004, suomeksi Marilyn Monroen monta elämää, 2006); sekä ehdottomasti mielenkiintoisimpina ja antoisimpina Monroen omiin teksteihin – runoihin, kirjeisiin, muistiinpanoihin – keskittyvät Fragments (2010, suomeksi Välähdyksiä, sirpaleita, 2010) ja Lois Bannerin loistelias MM – Personal. From the Private Archive of Marilyn Monroe (2011). Marilyn sanoin, kuvin ja sävelin tuntuu tässä seurassa jotenkin vanhanaikaiselta, vaikkei se omassa sarjassaan olekaan huonoimmasta päästä.

Monroen jatkuvaa vetovoimaa selittää ehkä osaltaan hänen hahmonsa ristiriitaisuus. Isätön, työväenluokkainen tyttö, josta tuli maailman kuuluisin filmitähti. Amerikkalaisen unelman ilmentymä, jolla oli vasemmistolainen maailmankatsomus. Lukutoukka ja seksisymboli, yhtä aikaa provosoiva ja haavoittuvainen, mielenterveydeltään hauras nainen, jonka rautainen tahto vei kuitenkin läpi harmaan kiven. Marilyn sanoin, kuvin ja sävelin kertoo Monroen tarinan varsin tavanomaisin painotuksin, runsain sitaatein maustettuna. Monroen kuolemaan liittyvä spekulointi on rajattu tietoisesti teoksen ulkopuolelle: Havers ja Evans tahtovat sen sijaan ”iloita hänen elämästään”. Varsinaista uutta tutkimustyötä tai lähdeaineiston uudelleenarviointia teoksesta ei löydy – kirjoittajat ovat valinneet monista aiemmista tulkinnoista omansa ja rakentaneet tekstinsä muutaman perusteoksen varaan.

Tarkkaa lähdeluetteloa ei ole, mutta tekijät esittävät kirjan lopussa suppean listan omista kirjasuosikeistaan. Listalta löytyvät aiemmin mainitut, varsin tuoreet Churchwellin ja Taraborrellin kirjat sekä vanhemmasta tutkimuskirjallisuudesta nyttemmin varsin kritisoitu Anthony Summersin Goddess. The Secret Lives of Marilyn Monroe (1985, suomeksi Jumalatar Marilyn Monroe, 1988) – muttei yllättäen Summersia vastaan asettunutta Donald Spoton elämäkertaa Marilyn Monroe. The Biography (1993, suomeksi Marilyn Monroe, 1993), joka oli pitkään yksi luotetuimmista Monroe-biografioista. Kirjalistan oheen tekijät ovat laatineet linkkilistan parhaista Monroe-aiheisista nettisivuista. Näiltä pääosin fanien ja keräilijöiden ylläpitämiltä sivustoilta löytyvätkin useimmiten ajantasaisimmat ja asiantuntevimmat Monroeta koskevat tutkimustulokset.

Teos lupaa kertoa Monroesta sanojen lisäksi ”kuvin ja sävelin”. Kirjan mukana on CD-levy, johon on koottu aikajärjestyksessä lähes kaikki Monroen levyttämät laulut. Tämän lisäksi itse teokseen olisi voinut lisätä enemmän asiaa Monroesta laulajana, mikä olisi tuonut kirjalle sen tarvitsemaa omaperäisyyttä. Teoksen kuvitus sitä vastoin on sangen huolella suunniteltu. Oli yleisesti tunnustettua jo Monroen omana aikana, että kamera rakasti häntä poikkeuksellisen paljon. Ohjaajat ja valokuvaajat ovat toistuvasti muistelleet, kuinka Monroe ikään kuin syttyi kameran käydessä ja kuinka hänestä oli lähes mahdotonta ottaa huonoa kuvaa. Oman kokoelmani kirjoista kuvien suhteen kiinnostavimpia ovat mielestäni yhden valokuvaajan kuviin keskittyvät teokset – vaikkapa Andre de Dienesin, Milton Greenen tai Eve Arnoldin Monroe-kuvien kokoelmat – eivät tällaiset yleiskuvateokset, joita usein tuntuu leimaavan kiire ja huolimattomuusvirheet. Käsillä olevan kirjan kuvat ovat kuitenkin hyvälaatuisia ja isoja, usein koko aukeaman kokoisia, ja kaikkein kulunein Monroe-kuvasto on vältetty. Kirjan kiinnostavimmat ja omaperäisimmät kuvat eivät silti yllättäen olekaan Monroesta vaan maailmasta hänen ympärillään. Kuvissa näyttäytyy 1900-luvun ensimmäisen puoliskon Los Angeles, Monroen syntymäkaupunki, jossa hän nousi tähdeksi ja jossa hän myös kuoli. Samoin tekstiä elävöittävät esimerkiksi kuvat elokuvajulisteista tai Joe DiMaggio-keräilykorteista.

Ympäröivää maailmaa hahmottavan kuva-aineiston lisäksi Havers ja Evans ovat pyrkineet liittämään Monroen elämää sen historiallisiin kehyksiin myös kirjallisesti. Pyrkimys näkyy etenkin kirjan alkupuoliskolla, Monroen perhetaustaa ja lapsuutta käsittelevissä luvuissa, joista yksi on omistettu 1930-luvun lamalle, ”epärehelliselle vuosikymmenelle”. Monroen elämän ankkuroiminen sen ajallisiin yhteyksiin on ajatuksena ansiokas, mutta ajatus jää tässä teoksessa varsin ohueksi. Kirjan loppupuoliskolla ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan viitataan vain ohimennen, eikä alkupuoliskonkaan historiallisia teemoja sidota Monroen elämäntarinaan riittävän tiukasti. Miten Monroen lapsuus lama-aikana häneen vaikutti? Muokkasiko se myöhemmin esimerkiksi hänen poliittisia näkemyksiään? Miten toinen maailmansota muutti naisihannetta ja miten tämä näkyi Monroen elokuvissa? Myös esimerkiksi kylmän sodan ajan kommunistivainot koskettivat Monroen elämää, olihan hänen kolmas aviomiehensä vasemmistolainen näytelmäkirjailija Arthur Miller, jota Monroe julkisesti puolusti ja vaaransi samalla oman uransa. Näkökulmia esittää Monroe oman aikansa taustaa vasten olisi lukuisia, mutta Havers ja Evans jättävät ne valitettavasti käyttämättä. Sisällön ohuutta korostavat teoksen rakenteen poukkoilevuus ja suomennoksen silmiinpistävä huolittelemattomuus.