Liikkumisella on yhä keskeisempi rooli tämän päivän ihmisten elämässä. Liikkuminen määrittelee kulttuuriamme. Ihmiset, tavarat, tieto kulkevat nopeammin, helpommin ja laajemmalle kuin koskaan. Piipahdellaan ulkomaanmatkoille, autoillaan töihin tai mökille. Tilataan tavaroita postimyynnillä ja verkkokaupalla. Lähetetään sähköpostia ystävälle toisella mantereella tai viereiseen toimistokoppiin. Ollaan jatkuvasti tavoitettavissa missä vain satumme olemaan, liikkeessä. Millä tavoin koemme tämän kiihtyvän liikkeen kulttuurimme? Tätä kartoitetaan artikkelikokoelmassa nimeltään Mobiiliestetiikka. Liikuntaa urheilun merkityksessä se ei käsittele. Sen sijaan kirjan yhdessätoista artikkelissa tarkastellaan liikettä muulla tavoin jokapäiväiseen elämäämme kuuluvana, mutta usein vaille tarkempaa huomiota jäävänä ilmiöjoukkona. Mobiiliestetiikka on Lahdessa toimivan Kansainvälisen soveltavan estetiikan instituutin tuorein julkaisu. Se perustuu viimeaikaisiin Suomen akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin liikkeestä ja liikkumisesta ympäristön kokemisen osina. Kirjoittajina on joukko mielikuvin tai käytännössä ympäristön muokkaukseen osallistuvia henkilöitä, filosofeja, arkkitehtejä ja taiteilijoita. Kirjan ovat toimittaneet Arto Haapala ja Ossi Naukkarinen.

Ensimmäisessä osiossa liikettä tarkastellaan ensin Ossi Naukkarisen artikkelissa tilastoivalla katsauksella mobiilin kulttuurimme muotoihin – esimerkiksi siihen miten käytettävissä olevat liikenneverkostot ovat kehittyneet – ja niihin teknisiin, taloudellisiin, poliittisiin ja ajatuksellisiin edellytyksiin, joita kehitys on vaatinut. Liikkumisen esteettisen puolen kannalta kiinnostavampiin kysymyksiin Naukkarinen pääsee artikkelin loppupuolella pohtiessaan mitä erityispiirteitä eri tavoin liikkeessä olevien kohteiden kokemiseen tulee. Sitä seuraavassa artikkelissa Timo Kalanti tarkastelee liikettä ratin takaa. Teknisen pikkutarkasti hän keskittyy liikkeen havaitsemisen fysiologiaan ja psykologiaan. Kun ajetaan autolla kovaa, näkökenttä kapenee, mutta miksi näin käy? Entä miten on mahdollista että joskus paahtaessa pitkin moottoritietä vauhti lakkaa lähes tuntumasta? Onko liikkeen kokeminen näkemisestä kiinni? Siksihän elokuvakokemuksestakin voi löytyä liikkeen tuntua. Kalanti ei kuitenkaan pysähdy silmiin, vaan esittelee kokonaisvaltaisemman näkemyksen liikkeen kokemisesta aina hermopalautteesta lähtien.

Pentti Määttänen puolestaan ottaa liikkumisen – koko psykofyysisessä monimutkaisuudessaan – ennakkoehtona kaikenlaiselle tilan kokemiselle. Tila toteutuu siten liikkuvan kehon käytännöissä. Sitä tulkitaan toiminnan kautta. Tällä Määttänen pyrkii ratkaisemaan perinteisen fenomenologian ongelman siitä, kuinka kokija koskettaessaan maailmaa, voi samanaikaisesti tuntea itsensä tekemässä niin. Sellaisia paikkoja, joissa ympäristöä havainnoidaan erityisesti liikkeessä, ovat tiet. Tietä ympäristöelementtinä tarkastelee osion viimeisessä kirjoituksessa Yrjö Sepänmaa. Estetiikka tulee tielle toisaalta teiden suunnittelun ja liikenteen sujumisen myötä. Toisaalta tieympäristöä saatetaan yrittää parannella erilaisin taidehankkein. Kumpaakin kautta tavoitellaan mahdollisimman mukavaa liikkumista, paikasta toiseen tai huvin vuoksi.

Toisessa osiossa liikkeen käsittely tarkentuu kaupunkitilan kokemiseen. Laura Uimonen lukee kaupunkia – Helsinkiä – liikkumalla. Siten kaupungin paikoista muodostuu kertomus. Sen kertomuksen osasia ovat erilaisten tapahtumien rytmit. Työmatkalla ja liikenneruuhkalla on toinen rytmi kuin sunnuntaikävelyllä. Näissä kaupunkitila ei rakennu vain erilaisin reitein, vaan myös suhteessa aikaan. Uimonen tarjoaa kaupungin kertomuksen lukutavaksi rytmianalyysiä ja pohtii samalla millä välineillä tuota rytmiä voisi dokumentoida ja mistä paikasta käsin, niin ettei tutkimus sitä väkivalloin pysäyttäisi. Pasi Kolhonen käsittelee toisenlaista kaupunkitilaa enenevässä määrin määrittävää ilmiötä: mainostamista. Mainosmiesten mukaan mikä tahansa – rakennus, kulkuneuvo, vaatteet – on hyödynnettävissä mainosalustoina. Kaupunki täyttyy kuvallisista viesteistä joita liikkujan tulisi osata lukea oikein, osata esimerkiksi erottaa liikennemerkki mainoksesta. Kolhonen havainnollistaa kysymyksiä oman taideprojektinsa kuvien kautta.

Osion lopuksi Max Ryynäsen tapaustutkimus harppaa sitten liikkumismuodoiltaan täysin toisenlaisen kaupungin, Venetsian, kokemiseen. Veden saartamaa kaupunkia ei valloiteta autoilla. Vesibussista tai kävellen perspektiivi ja vauhti ovat toiset. Kokemukseen tulee liikettä myös syvyyssuunnassa. Turisteille tuotteistetun pinnan alta on löydettävissä rikas historian ja kulttuurin kerrostuma. Ennen kaikkea syvyyttä kuitenkin on erilaisen liikkumisen kaupungin paikan päällä koettu rikkaus ja erityisyys. Visuaalisesti häikäisevien näkymien rinnalle nousevat uudenlaiset äänet – tai tavallisen autoliikenteen äänien puuttuminen -, tuoksut ja tuntoaistimukset, miksei makukin.

Millainen on nykyisen liikkuvan ihmisen paikkaidentiteetti? Mitä merkitsee olla kosmopoliitti? Tätä tarkastelee Arto Haapala kolmannen osan ensimmäisessä artikkelissa. Verrokkina kosmopoliitille voi nähdä perinteisen paikkasidonnaisen identiteetin. Haapala tarkastelee myös näiden keskinäistä suhdetta ja hahmottelee millä tavoin nämä erilaiset olemistavat saattavat kumpikin kuulua saman ihmisen elämän osasiksi. Tästä jatkaa Anne-Mari Forss pohtimalla millainen on liikkuvan ihmisen suhde asumiseen. Fenomenologisesta näkökulmasta hän tarkastellee sitä, millaisia muutoksia liikkumisen kulttuuri on tuonut asumiseen, joka perinteisesti on nähty paikallaan pysyttäytymisenä, jopa juurtumisena. Osaako liikkuva ihminen enää asua?

Lopuksi Päivi Kymäläinen kyseenalaistaa paikkojen pysyvyyden ylipäätään. Kiinnostavasti hän hahmottelee ajatusta paikoista tapahtumaluonteisina. Sen mukaan paikka ei ole vain aineellista todellisuutta, ei jokin pysyvä maantieteellinen sijainti, joissa liikkuva ihminen vain pistäytyy ja lähtee jälkiä jättämättä. Sen sijaan kokija rakentaa paikkaa, kirjoittaa sitä alati uudelleen, jolloin sen todellinen sijainti jää jonkinlaiseen tulemisen tilaan. Tässäkin tilanteessa liike tuo tutkijan uuden ongelman eteen: millä tavoin tuota tulemisen tilassa olevaa, muuttuvaa paikka voi tutkia? Tavallaanhan myös tutkimus kirjoittaa sitä uudelleen eikä mitään alkuperäisempää ole tavoitettavissakaan.

Kirjan päättää Markku Hakurin nostalgisella tavalla kaunis pohdinta paikoista jotka ovat jo menneet, kadonneet ajan saatossa. Ne elävät silti kuvissa ja muistoissa, Hakurilla eräänlaisena eletyn elämän dokumentaatioina hetkistä, jotka hipaisivat henkilökohtaista vastausta elämän tarkoituksesta. Muutamia noista hetkistä Hakuri tarjoaa jaettavaksi lukijan kanssa kirjaan painetuin mustavalkokuvin.

Pehmeäkantisen, sinivalkoisen kirjan ulkoasua voi hyvällä tahdolla sanoa dynaamiseksi, mutta kovin vetävä se ei ole. Kirja tarjoaisi avauksia haastavaan kulttuurikeskusteluun, mutta lukion fysiikankirjamainen ilme tuskin saa ainakaan täysin aloittelijaa ylittämään kynnystä osallistua siihen. Ehkäpä hienoinen hapuilu LAMKin graafisen alan ja kustantajan yritysyhteistyössä näkyy toteutuksessa ja lopputuloksessa. Lähinnä se kuitenkin on vain vetävyysongelma, joskin pienet epätarkkuudet esimerkiksi lähteissä saattavat häiritä käyttäjää, joka haluaisi pureutua kirjoitusten taustoihin. Kiitosta ansaitsee kuitenkin kirjan kuvitus, vaikka se ei ole runsas tai koristeellinen. Vähäeleiset mustavalkokuvat ovat siellä missä pitääkin: havainnollistamassa sanottua. Kirjoitusten kohdeyleisö on kieltämättä suuressa osassa artikkeleita kovin tiedemaailmakeskeinen. Harmillista se on siksi, että kun liike kaikkialle leviävissä muodoissaan koskettaa myös maallikoita matti meikäläisiä tämän elettävän kulttuurimme ihmisinä, aihe saisi tulla muidenkin kuin oppineiden keskusteltavaksi.

Täytyy kuitenkin muistuttaa, että tätä kirjaa, niin kuin artikkelikokoelmia yleensäkin, sopii lukea valikoiden oman kiinnostuksensa mukaan. Tällaisella liikkuvaan elämäämme sopivalla lukutavalla siitä voi löytää ennen esittämättömiä antoisia näkökulmia ja ajattelemisen aiheita. Esipuheen mukaan tämä oli kirjan tekijöiden lähtötavoitteena ja mielestäni he ovat siinä kyllä onnistuneetkin.