Arto Haapalan ja Markku Lehtisen toimittama kirjoituskokoelma Elämys, taide, totuus (Yliopistopaino, 2000) on vakuuttava osoitus suomalaisten estetiikan tutkijoiden fenomenologista estetiikkaa kohtaan tuntemasta kiinnostuksesta ja perehtyneisyydestä. Kiinnostus tuskin on hupenemassa lähiaikoinakaan, siksi mielenkiintoisia näkymiä monet antologiassa julkaistut artikkelit antavat. Kokoelmassa mannermaan ajattelijoiden teemat ja ajatukset saavat pedantit tulkitsijansa suomalaistutkijoista ja sen keskeiseksi teemaksi nousee esteettisen kokemisen tarkasteleminen. Kirjassa ovat mukana seitsemän suomalaisen kirjoittajan artikkelit sekä kolme käännösartikkelia. Käännettävien tekstien valitsemisessa on periaatteena ollut julkaista tekstejä sellaisilta fenomenologisen estetiikan klassikoilta, jotka aikaisemmin ovat jääneet suomennosten osalta vähemmälle huomiolle. He ovat Roman Ingarden, Mikel Dufrenne ja Hans-Georg Gadamer. Suomalaisten tutkijoiden kirjoittamien artikkelien aiheina ovat muun muassa Immanuel Kant, Martin Heidegger, Jean-Paul Sartre, Maurice Blanchot ja Jacques Derrida. Mielikuvituksen toiminnan tarkastelu Sartrella, tunteiden teorian mahdollisuus Dufrennella, maailmassa-oleminen Heideggerilla ja kuoleman pohtiminen äärimmäisenä rajana Blanchot´lla ovat artikkelien aiheita.
Maurice Merleau-Ponty jää artikkelikokoelmassa vähille viittauksille, mikä on ehkä jossain määrin yllättävääkin. Toisaalta Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologia on suomalaisessa tutkimuksellisessa kentässä ollut viime aikoina muuten varsin vahvasti esillä muun muassa Sara Heinämaan soveltamana. Suomeksi on kääntynyt myös Merleau-Pontyn esteettisen pohdiskelun kirkas helmi, kirja Silmä ja mieli (suom. Kimmo Pasanen. Taide, 1993).
Artikkelit paljastavat, että taiteella sekä yleensä esteettisen käsitteellä on yllättävänkin keskeinen osa fenomenologisessa filosofiassa. Esipuheessaan Haapala ja Lehtinen painottavat erityisesti miten etenkin ranskalaisessa traditiossa taiteen ja fenomenologian pyrkimykset risteävät monilla kiinnostavilla tavoilla. Tässä yhteydessä tärkeän sillan muodostaa esimerkiksi Maurice Blanchot´n tuotanto, jossa filosofiset, kaunokirjalliset ja esseistiset piirteet yhdistyvät toisiinsa. Blanchot´n vaikutuksen tunnustavat filosofit Emmanuel Lévinasista Jacques Derridaan sekä kirjailijat Hélenè Cixousista Paul Austeriin, kuten Outi Alanko kirjoittaa valaisevassa artikkelissaan ”Maurice Blanchot ja kirjallisuuden oikeus kuolemaan: Kirjallisuus (filosofian) ulkopuolena”.
Esteettisestä kokemuksesta alettiin varsinaisesti puhua vasta 1700-luvun makuteorioiden yhteydessä. Nykyhetkestä käsin tätä polkua pitkin takaperin kulkien päädytään Immanuel Kantiin, josta Lehtinen kirjoittaa artikkelissaan ”Esteettinen reduktio. Kantin makuteoria fenomenologian valossa”. Lehtinen esittää artikkelinsa alussa erään vastauksen fenomenologian ja esteettisen alueen oletettua sukulaisuutta koskevaan kysymykseen. Sekä esteettisessä tarkastelussa että fenomenologisessa filosofiassa pyritään pitäydymään ilmiöissä kokemukselle tarjoutuvina kohteina, ”yrittämättä selittää ilmiöitä jonkin takana olevan seikan avulla” (s.55). Jatkossa Lehtinen tarkastelee fenomenologisen reduktion ja esteettisen kokemuksen yhteyksiä pitäen Kantia kaiken aikaa kiintopisteenään.
Heidegger on mukana kirjassa Miika Luodon kirjoittamassa artikkelissa ”Taide ja totuus Heideggerin ajattelussa”. Luodon ajattelun kirkkauteen Heideggerin kohdalla oli mahdollista tutustua keväällä 2001, kun tämä piti Helsingin yliopistolla erinomaisen luentosarjan Heideggerin taidekäsityksistä. Haapala puolestaan käsittelee Heideggerin eksistentiaalisia teemoja artikkelissaan ”Maailmassa oleminen ja taiteilijan eksistenssi”. Heidegger tuskin osoittautuu koskaan loppuun kalutuksi, vaikka hänen esteettiset käsityksensä ovatkin esiintyneet viime vuosina kiitettävän paljon suomeksikin, alkaen Hannu Siveniuksen kääntämästä klassikkoteoksesta Taideteoksen alkuperä (Taide, 1995). Hyvä, kiinnostava käännösvalikoima on ollut myös esimerkiksi Haapalan toimittama artikkelikokoelma Heidegger – ristiriitojen filosofi (Gaudeamus, 1998).
Ranskalaisen ja saksalaisen fenomenologisen filosofian rajalla toimiva, oivallisesti myös maantieteellisesti sijoittuva ”Strasbourgin koulukunta” (pääasiallisesti Jean-Luc Nancyn ja Philippe Lacoue-Labarthen muodostama) jää Elämys, taide ja totuus -kokoelmassa vähälle huomiolle. Se selittyy ehkä tämänkertaisen kokonaisuuden historiallisesti painottuvilla valinnoilla. Hyvän kokonaisuuskuvan saamiseksi olisi kuitenkin kenties ollut hyvä, jos yksi kirjoituksista olisi esitellyt vaikkapa Nancyn ajattelun suhdetta mannermaisen filosofisen estetiikan perinteeseen. Aukkoa voi kuitenkin alkaa paikata vaikkapa lukemalla Nancyn opissa Strasbourgissa olleen Susanna Lindbergin kirjan Filosofien ystävyys (Tutkijaliitto, 1998) tai Nancy-suomennoksen Corpus (suom. Lindberg. Gaudeamus, 1996) avulla. Lisäksi Nancylta on suomennettu myös kirja Heideggerin ”alkuperäinen etiikka” (suom. Kaisa Sivenius. Loki-kirjat, 1998).
Pääsääntöisesti Elämä, taide ja totuus toimii kuitenkin vallan hyvin hyvänä ja ennen kaikkea kutsuvasti raollaan olevana ovena fenomenologisen estetiikan moninaisiin maailmoihin. Kirjoituskokoelmaa voi hyvin suositella sekä aloittelijoille että myös ehkä vähän pidemmälle ehtineille.
Lopuksi: kun tuossa äsken tuli aloitettua tämä listanteko suomennoksista, muistutetaan nyt vielä Philippe Lacoue-Labarthe -suomennoksesta Etiikasta: Lacan ja Antigone (suom. Janna Jalkanen ja työryhmä. Loki-kirjat, 1993) sekä Blanchot-suomennoksesta Päivän hulluus (suom. Helena Sinervo. Ai-ai, 1996). Jälkimmäinen pitää sisällään myös Emmanuel Lévinasin esseen Ajatuksia Päivän hulluudesta, mutta Lévinasin ajatteluun voi aloittaa tutustumisen myös vaikkapa suomennoksen Etiikka ja äärettömyys (suom. Antti Pönni ja Outi Pasanen. Gaudeamus, 1996) kautta.