Tosiasiat Jeesuksesta

Gardell toteaa, että historiallisesta Jeesuksesta voidaan päätellä monia asioita, mutta aivan varmasti ei voida tietää kovinkaan paljoa. Varmoina tosiasioina Gardell esittää, että Jeesus todella kävi Johannes Kastajan kastettavana, alkoi sitten julkisen toimintansa, jonka lopuksi hänet vangittiin, tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Emme voi varmasti tietää esimerkiksi sitä, kuinka pitkän aikaa Jeesus kulki opettamassa ja keitä hänen kanssaan liikkui.

Gardellin kuvailema Jeesus – eli Jeshua tai Joosua – ei tietenkään ollut sellainen sinisilmäinen, vaaleakiharainen ja -partainen nuori mies, joka esiintyy Jeesus-kiiltokuvissa. Hiukankin ajatteleva ihminen toki ymmärtää, etteivät Lähi-Idässä pojat kasva sellaisiksi. Gardellin historiallinen Jeesus on paitsi tumma, myös köyhyyden ja puutteen ennen aikojaan vanhentama. Noin kolmekymmenvuotiaana hän on todennäköisesti jo lähes hampaaton. Gardell arvelee Jeesuksen mahdollisesti eläneen leskiäitinsä ja sisarustensa kanssa hyvin köyhissä oloissa. Kun hän jätti omaisensa ja lähti julistamaan Jumalan valtakunnan tulemista, hänestä tuli aivan rutiköyhä ja hyljeksitty kiertelijä, jolla aivan sananmukaisesti ei ollut paikkaa, johon päänsä kallistaa.

Monet Jeesuksen elämään liitetyistä asioista ovat sellaisia, ettei niitä voi suoranaisesti todistaa oikeiksi tai vääriksi. Esimerkiksi Luukkaan evankeliumissa Jeesuksen kerrotaan lukeneen Jesajan kirjaa Nasaretin synagogassa, mutta mikään ei todista, että Nasaretissa olisi ollut Jeesuksen lapsuudessa koulua, synagogaa tai kirjakääröjä. Gardellin mukaan tuohon aikaan Palestiinan väestöstä oli lukutaidottomia 95–97% ja Nasaret oli korkeintaan parintuhannen asukkaan pikkukylä. On kuitenkin mahdotonta tietää varmasti, ettei Jeesus olisi voinut saada lukemisen opetusta ja ettei minkäänlaista synagogaa kirjakääröineen olisi ollut. Gardell korostaa sitä, ettei tällä oikeastaan ole kovin suurta merkitystä. Luukkaaksi nimitetty evankeliumitekstin kirjoittajakaan ei luultavasti itsekään tiennyt varmasti, sillä todennäköisesti hän ei ollut koskaan käynyt Nasaretissa tai edes Palestiinassa. Uuden testamentin kirjoitukset eivät ole silminnäkijäkuvauksia Jeesuksen elämästä, vaan ne on kirjoitettu myöhemmin aivan tiettyä tarkoitusta varten, uskovaisille todistukseksi ja uskon vahvistukseksi. Erityistä tarvetta Jeesuksen elämänvaiheiden yksityiskohtien kirjaamiseksi ei ollut, Jeesuksen opetukset ja ristiinnaulitsemisen jälkeiset tapahtumat olivat tärkeämpiä.

Vanhimpia Uuden testamentin teksteistä ovat Gardellin mukaan Paavalin kirjeet, jotka nekin on kirjoitettu ainakin kaksi–kolmekymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Evankeliumit ja muut Uuden testamentin tekstit kuvastavat omaa aikaansa ja sen ajan tapoja kuvailla asioita. Esimerkiksi kuvauksiin kuninkaitten syntymästä ja kuolemasta liitettiin tuohon aikaan usein erikoisia luonnonilmiöitä eikä neitseellinen sikiäminenkään ollut mitenkään tuntematonta. Gardell erittelee teksteistä asioita, joita on todennäköisesti muokattu kristinuskoon paremmin sopiviksi, ja toisaalta niitä, jotka luultavasti perustuvat historiallisiin tositapahtumiin. Viimeksi mainittuja ovat ainakin ne, jotka ovat jollakin tavalla kristinuskon kannalta kiusallisia tai ristiriitaisia, mutta silti säilytetty. Tällainen on esimerkiksi Jeesuksen kasteella käyminen. Gardell arvelee, että myös Jeesuksen sanat on yritetty kirjata mahdollisimman tarkkaan. Tokihan oppilaat yrittivät painaa mieleensä mahdollisimman sanatarkasti mestarinsa opetukset, joita tämä varmasti toisti useampaan kertaan.

Jeesus ja kristinusko

Jeesus saarnasi Jumalan valtakunnan tulemisesta. Gardell arvelee, että Jeesus todellakin odotti maailmanlopun tapahtumien alkavan millä hetkellä tahansa. Tähän ajatukseen sopii hyvin, miten Jeesus kehotti ihmisiä jättämään kaiken ja seuraamaan häntä aivan heti. Ei ollut aikaa jäädä hautaamaan kuolleita eikä ollut tarvetta huolehtia tulevasta, koska maallinen aika oli juuri loppumassa.

Koska Jeesuksen seuraajat uskoivat pääsevänsä hänen kanssaan Jumalan valtakuntaan ihan lähipäivinä, Jeesuksen vangitseminen ja teloittaminen oli heistä kovin hämmentävää. Kertomus Jeesuksen ylösnousemuksesta oli kuitenkin kristinuskon alku. Gardell vakuuttaa, että Jeesuksen opetusten keskeinen sanoma oli usko: ”Sinun uskosi on sinut pelastanut.” Uskomista voi seurata katumus ja parannuksenteko, mutta tärkeintä on usko itsessään. Jeesuksen viestin mukaan Jumala on valmis antamaan ihmisille kaiken anteeksi, pitää vain uskoa, niin pelastuu. Gardellin mukaan rankaiseminen ja valikoiminen ei kuulu sille Jumalalle, josta Jeesus kertoi. Siten Jeesuksen kuoleman tarkoituksena ei ollut ihmisten syntien sovittaminen, vaan kuolleista herääminen. Se teki Jeesuksesta jotain paljon enemmän kuin kiertelevän saarnaajan ja ihmeittentekijän. 

Ylösnousemuksen jälkeen Jeesuksen oppilaat alkoivat levittää sanomaa, mutta vasta vähitellen Jumalan valtakunnan tulon viipyessä tuli tarve kirjoittaa muistiin tärkeitä asioita. Gardell toteaa, etteivät tekstien kirjoittajat varmastikaan ole tarkoituksellisesti vääristelleet totuutta. He kirjoittivat itselleen hyvin tärkeistä asioista sellaisina, joihin he vahvasti uskoivat. Eri ryhmillä oli kuitenkin näkemyseroja yksityiskohtien suhteen. Erityisesti kiistanalaisissa kysymyksissä oli toki tarkoituksenmukaista käyttää kirjoituksissa sellaista sanamuotoa, joka parhaiten toi esille juuri oman ryhmän näkemykseen.

Gardell tarkastelee Uuden testamentin ristiriitaisuuksia käytännönläheisesti ja erottaa toisistaan asioita, jotka liittyvät toisaalta historialliseen, toisaalta teologiseen Jeesukseen. Tämä jako selittää esimerkiksi sen, että muiden evankeliumien mukaan Jeesus kärsi ja jopa rukoili Jumalalta, ettei hänen tarvitsisi kuolla, mutta Johanneksen nimellä tunnettu evankeliumi kuvaa Jeesuksen maallisen elämän viimeiset vaiheet sankarinäytelmänä, jota Jeesus itse ohjaa kohtaus kohtaukselta loppuun saakka.

Henkilökohtaista julistusta

Kirjoittajan arvelut historiallisen Jeesuksen olemuksesta ja elämänvaiheista piirtävät lukijalle elävän ja mahdollisen tuntuisen kuvan kaksituhatta vuotta vanhoista tapahtumista. Vaikka tiettyjen tapahtumien lopputulos on ennalta tiedossa, teos on paikoin jännittävämpi kuin Da Vinci -koodi konsanaan; myös mahdollinen totuus Magdalan Mariasta nousee esille. Gardell ilmoittaa itse olevansa uskovainen, baptistiperheestä, ja kirjoittavansa uskovaisen näkökulmasta. Historiallisten ja teologisten pohdintojen lisäksi hän tuo tekstiinsä myös henkilökohtaisia asioita.

Kirjailija Jonas Gardell on avoimesti homoseksuaalinen, joten hän kertoo pitävänsä välttämättömänä lausua myös jotain homoseksuaalisuudesta ja kirkosta. Hän toteaa, että Raamatun tekstit ovat alun perin kuvanneet oman aikansa Lähi-Idän juutalaista maailmankuvaa, ja vaikka niitä on jonkun verran myöhemmin muokattu, ne eivät mitenkään voi olla suoraan sovellettavissa nykymaailmaan sen paremmin homoseksuaalisuuden kuin monien muittenkaan ilmiöiden osalta. Gardell huomauttaa, ettei Jeesus ei puhu homoudesta puolesta eikä vastaan, sen sijaan hän esimerkiksi kielsi selvin sanoin avioeron, mitä seikkaa ei nykyään juuri nosteta esille. Gardellin päätelmänä ja itse asiassa koko kirjan sanomana on, että Jeesuksen opetuksen mukaan Jumala hyväksyy jokaisen, oli tämä sitten homo, hetero tai jotain muuta.

Jonas Gardellin puoliso on Suomessakin tunnettu ja suosittu toimittaja ja kirjailija Mark Levengood, mikä muistetaan mainita myös kirjan kansiliepeessä. Kysymyksessä on siis tavallaan myös julkkisteos, jonka myynnissä hyödynnetään kirjoittajan ja hänen puolisonsa tunnettuja nimiä. Julkisuudesta tutut nimet voivat saada lukijan tai ostajan tarttumaan kirjaan, joka ei ehkä muuten tuntuisi tarpeeksi houkuttelevalta; ehkä tuntemattoman kirjoittajan kirja Jeesuksesta ei kuulostaisi kovin mediaseksikkäältä. Joka tapauksessa teos on mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen, kuuluuhan kristinusko länsimaisen kulttuurin perustaan. Kääntäjä on hienosti ottanut huomioon suomenkielisen lukijan varsinkin niissä kohdissa, joissa suomen- ja ruotsinkieliset Raamatun käännökset poikkeavat toisistaan.