Taiteilijakukkulalla on viihdyttävä ja perusinformaation tarjoava kirja Helsingin Hietaniemen hautausmaalla sijaitsevalle Taiteilijamäelle haudatuista kotimaisista taiteilijoista. Se tuo mieleen monia suomalaisen kulttuurin tekijöitä, jotka ovat vähän jo jääneet taka-alalle nykyisessä informaatiotulvassa. Pysähtymisen myötä voi kirjan myötä kokea mukavia muistoja tai viihdyttäviä väläyksiä.

Hautausmaat ja hautamuistomerkit ovat herättäneet uutta mielenkiintoa ihmisissä. Seurakuntien tarjoamat opastetut hautausmaakierrokset ovat hyvin suosittuja ja itse asiassa aika hauskojakin. On mielenkiintoista kuulla alueen historiaa ja myös henkilöhistoriaa elävästi kerrottuna viileässä ja kauniissa suvi-illassa. Tähän kiinnostukseen sopii hyvin myös viime vuoden lopulla ilmestynyt kirja Taiteilijakukkulalla Suomalaisia taiteentekijöitä, jossa radiotoimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle esittelevät Helsingin Hietaniemen hautausmaalla sijaitsevaa hauta-aluetta, joka on pyhitetty eri alojen taiteilijoille.

Kirjoittajat selventävät perusteita, joilla taiteilijamäelle voi tulla haudatuksi. Lähtökohtana on aina anomus, joka esitellään kirkkoneuvostolle ja joka tekee päätöksen hautapaikasta. Vaikka päätös olisi myönteinen, lopullisen päätöksen tekevät kuitenkin omaiset. Edellytyksenä hautapaikalle on määritelty, että taiteilijan tulee olla kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu. Toiveena on ollut myös merkittävä taideteos hautamuistomerkiksi. Nyt kaikki kukkulalle varatut hautapaikat ovat varattuja joko taiteilijalle itselleen tai hänen puolisolleen. Hautapaikkoja kukkulalla on kaikkiaan 50.

Kukkulalle haudatut taiteilijat on esitelty ammattialoittain: näyttämötaide ja elokuva (11 taiteilijaa), kirjallisuus (4), musiikki (15) sekä kuvataide, arkkitehtuuri ja muotoilu (18).  Pariskunnat on esitelty yhdessä, vaikka heillä omat ansionsa ja oikeutuksensa hautapaikkaan olisikin. Tulevat hautapaikan saajat on listattu lopussa, mutta heistä ei vielä ole ymmärrettävästi elämäkertatietoja. Ryhmittely on toimiva. Huomiota herättää kirjailijoiden vähäinen lukumäärä. Hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti muistuttaakin, että taiteilijakukkula on kuitenkin vain kapea otos hautausmaalle kaikkiaan haudatuista taiteilijoista.

Kirjan kirjoittajien ammattitoiminta ”kuuluu” teksteissä. Voi hyvin kuvitella kuulevansa tekstit radiosta, pituus on sopiva medialle, ilmaisu kohtuullisen napakkaa ja toistot tulevat sopivin rytmein. Tekstiä ei ole suunniteltu katsottavaksi, sillä siitä puuttuvat kuvat varsinaisesta aiheesta eli käsiteltävän taiteilijan haudasta.  Mukana olevista kuvistakin puuttuu kaikki informaatio eli kuvatekstit. Kuvien seepiasävy sopii kerrontaan hyvin. Teoksen kautta saa hyvän perusinfon kunkin taiteilijan elämästä, mutta painotus on välillä omituinen. Toisten taiteilijoiden oikeutusta taiteilijakukkulan hautapaikkaan pohditaan, vaikka ratkaisut on kirkkoneuvostossa tehty jo, joidenkin taiteilijoiden kohdalla juututaan vain yhteen asiaan tai teokseen, josta taiteilija on tullut tunnetuksi. Myös ystävien ja muiden haastateltavien osuus nousee toisinaan melko hallitsevaksi ja puheena oleva taiteilija katoaa taustalle. Koin aika monta kummastusta kirjan tekstiä lukiessani. Voisin ajatella toimittajien metsästäneen mielenkiintoisia anekdootteja tai jotain ennen kertomatonta, mutta jos sellaista ei löydy, niin olisi parempi pysytellä kuivasti asialinjalla.

Teoksen mielenkiintoisimmaksi anniksi nousivat kerrontaan sisällytetyt elämänohjeet, joita keräsin sivuilta. Välillä niitä oli runsaastikin, välillä ohjeet katosivat. Tässä valikoima ”suurmiesten ja –naisten” elämänviisauksia. Käyttökelpoisia tavallisillekin kansalaisille.

Mika Waltari: ”Täytyy uskaltaa tarttua suuriin aiheisiin. Joskus epäonnistuminen suuressa yrityksessä voi olla parempi kuin menestyminen pienemmässä!” s.73

Åke Lindman: ”Rakkaus on suurimmaksi osaksi sietämistä, taitoa osata unohtaa itsensä, taitoa rakastaa, ei omistaa.” s.58

Petri Liski isästään Paavo ”Rokka” Liskistä: Hän ei tuominnut ihmisiä ja heidän tekemisiään voimassa olevien muotien perusteella, vaan toimissa korostui se, että kaikki käy jos vain yrittää tosissaan ja kulkee omaa tietään, yrittää tehdä hyvin työnsä omassa tyylilajissaan.” s.53

Yrjö Jyrinkoski: ”Mielestäni on kuitenkin paljon parempi kehua itseään kuin haukkua muita.” s.22

Eeva-Kaarina Volanen: Toisten huomioiminen ja tilan antaminen parantaa omaakin onnistumista.” s.36

Mauri Favén: ”On osattava muutakin kuin manifestoida itseään. Omien neronleimausten sijasta on keskityttävä tekemään ympäristöä miellyttäväksi muille.” s. 200

Mauri Favén: ” Oli kiva olla tekemisissä nuorten kanssa. Nyt voin kokemuksesta sanoa, ettei kukaan voi opettaa kenellekään mitään. Voi vain osoittaa asioita, tarjota ja kysyä kiinnostaako.” s.203

Timo Sarpanevan lapset isästään Eeva-lehden haastattelussa 2009: ”Timo tiesi, ettei kukaan selviä yksin. Jos otat ihmiset mukaan ja saat heidät tuntemaan, että tämä on meidän yhteinen työmme, saat myös ihmiset ylittämään omat rajansa.” s.206