Markku Eskelisen ja Raine Koskimaan toimittama artikkelikokoelma Cybertext -yearbook 2001
alkaa toimittajien poleemisella esipuheella. Sen jälkeen antologian varsinaisesti aloittava Noah Wardrip Fruin ja Brion Moss Fruinin ja Mossin artikkeli "The Impermanence Agent, Project and Context" käy erittäin kiinnostavasti läpi kirjoittajien tekemän samannimisen browser-teoksen suunnittelun ja toteutuksen. Artikkelissa Fruinin ja Mossin lisäksi olleiden a.c. chapmanin ja Duane Whitehurstin kirjoittamat vierailevat osuudet artikkelissa on taitettu oivaltavasti "ikkunaan" leipätekstin viereen. Muiden artikkelien taitto kirjassa noudattelee kuitenkin traditionaalista artikkelimuotoa.

Fruin ja Moss suhtautuvat kriittisesti Simon Pennyn esittämään näkemykseen kriittisten teknisten käytäntöjen (Critical Technical Practises eli CTP) anakronisuudesta. Fruinin ja Mossin mukaan kriittistä suhtautumista teknologiaan voi etsiä muualtakin kuin Pennyn ehdottaman teknologisesti suuntautuneen avantgardetaiteen piiristä. Kirjoittajat muistuttavatkin esimerkiksi Pelle Ehnin v. 1988 esittelemän Participatory Designin (PD) lähtökohdista, joita CTP heidän mielestään on alkanut lähetä.

Artikkelissaan "The Ercodics of Reading Moo" Katherine Parrish kirjoittaa verkossa tapahtuvasta MOO-peliympäristöstä hieman samantapaisella henkilökohtaisen toimijan ja tiedonvälittäjän tehtävät yhdistävällä otteella kuin Sherry Turkle aikanaan MUD- ja MOO -ympäristöjä käsittelevässä jo klassikoksi muodostuneessa kirjassaan Life on the Screen, Identity in the Age of Internet (New York, 1995).

Parrish seuraa taitavasti Turklen aikanaan hahmottamia navigointipolkuja esitellen artikkelissaan muun muassa kiinnostavan ajatuksen pelihahmon ja pelitilan yhdistävistä hybrideistä pelaaja-tila-objekteista, hahmoista jotka voisivat toimia samalla myös näyttämöinä. Verkkopelien mahdollistamiin multi-identiteetteihin liittyy Parrishin huomio tämän MOO-tilaan ohjelmoiman pelihahmon, Salmonin toiminnasta silloin kun Parrish ei itse ole tietokoneen ääressä. Parrish vertaa Salmonin muille pelaajille tällöin antamia vastauksia unessa puhumiseen.

Artikkelissaan "Aspects of Linkology, A Method for the Descripton of Links and Linking" Anna Gunder rakentaa yksityiskohtaisen typologian hypertekstin linkeille, erityisen "linkologian". Steve Tomasulan artikkeli "The Genetic Text and Dominion over all the Erth" käsittelee oivallisella perehtyneisyydellä Eduardo Kacin geeniteknologialle perustuvaa taidetta, erityisesti tämän taideprojektia Genesis. Kac yhdistää raamatullisen tekstin, morseaakkoset ja geneettisen koodin taidegalleriatilaan sijoitettuun preparaattiin, jossa esittäytyy keinotekoisesti muunneltu bakteerilaji. Teokseen liittyi myös verkossa tapahtuvaa kenelle tahansa käyttäjälle sallittua vuorovaikutteisuutta, joka vaikuttaa bakteeriryhmän biologiseen elämään. Kacin teokset toimivat geeniteknologiaan liittyvien eettisten kysymysten katalysaattorina. Hänen taiteellinen toimintansa on kuitenkin asettanut myös hänet itsensä arvostelulle alttiiksi.

Cybertext- yearbook 2001:ssa on kyse digitaalisen median teknisistä, sosiaalisista, esteettisistä ja eettisistä käytännöistä ja sisällöistä. Artikkeleissa digitaalisen median teorioiden linjanvetoja tarkennetaan kriittisellä silmällä. Francisco J. Ricardo ottaa muun muassa artikkelissaan "Interaction Science, A General Meta-Framework for Digital Representation" vakavasti taannoisen Sokal-keskustelun mahdollisen vaikutuksen luonnontieteiden ja humanististen tieteiden diskursseja yhdisteleviin käytäntöihin. Johanna Drucker puolestaan pohtii artikkelissaan "Ruskin´s Horror of the Flesh, The Ideology of the Virtual" virtuaalisuuden ja reaalitodellisuuden representaatioiden suhdetta, varoittaen virtuaalitodellisuuteen liittyvien käsitysten kääntymistä eräänlaiseksi romanttisen imaginaation vulgaariversioksi.

Kirja ei kokonaisuudessaan ole kuitenkaan aivan yhtä räväkän poleeminen kuin antologian toimittajien esipuhe, jossa kritiikin kohteeksi asettuvat eräät Lev Manovichin sekä remediaatio-käsitteen kehittäjien näkemykset. Eskelisen ja Koskimaan mielestä Manovichin kirjassa Language of the New Media (Massachusetts, 2001) esittämä vastakkainasettelu pelien kerronnallisuuden ja tietokoneiden navigoitavan tilan välille asettama jako on yhtä "borgesilainen" kuin "hypoteettinen jako pyyhkeiden ja pesukoneiden välillä".

Eskelinen ja Koskimaa ovat toimittaneet erinomaisen artikkelikokoelman, jonka herättämiä kysymyksiä pohditaan vielä pitkään. Kirjan artikkeleita yhdistää terävä kriitiikki ja pyrkimys selkeyteen, jonka takia digitaaliseen kulttuuriin ja käytäntöihin hieman vihkiytymättömänkään on helppo seurata kirjoittajien ajatusten juoksua. Tämä on miellyttävää ja stimuloivaa kenelle tahansa, joka haluaa seurata digitaalisesta kulttuurista käytävää keskustelua.