Mika Kallioinen (Turun yliopisto, Suomen historia) on kirjoittanut mittavan tutkimuksen Turun porvariyhteisön muodostumisesta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran "Bibliotheca Historica" -sarjassa julkaistun teoksen pääotsake "Kauppias, kaupunki, kruunu" on paljon puhuva. Kallioinen keskittyy työssään kaupunkikehityksen kannalta oleellisen väestönosan, kauppiaiden ja käsityöläisten, kehityshistoriaan. Porvaristoksi nimitetyn ryhmän kehityskulkua peilataan yhtäältä teoksen taustaviitekehikkona toimivaan Turun kaupunkihistoriaan ja toisaalta suhteessa kruunuun, Ruotsin valtioon ja paikallisiin käskynhaltioihin.

Aikaperspektiivi on Kallioisen tutkimuksessa varsin laaja. Se kattaa taloudellisen organisoitumiskehityksen tarkastelua keskiajalta 1570-luvulle. Fokuksessa on siten käytännöllisesti katsoen "suomalaisen keskiajan" aika, joka tunnetusti poikkeaa esimerkiksi eurooppalaisesta keskiaikakäsityksestä.

Rakenteellisesti tutkimus edustanee perinteistä historiantutkimusta. Kallioisen työssä on viisi päälukua sekä lyhyehköksi jäävä johtopäätös- tai yhteenvetokappale. Tutkimusongelmaan (1. luku) käydään kiinni ripeästi ja se onkin lukijan kannalta varsin onnistunut ratkaisu.

Muut luvut osoittautuvat varsin itsenäisiksi kokonaisuuksiksi. Niiden omaehtoisuutta lisää, että kukin käsiteltävä aihealue määrittyy omaksi tutkimustehtäväkseen ja niille on asetettu myös omat tutkimusongelmansa. Lukuja voidaan lisäksi lähestyä riippumatta siitä, onko lukijan varsinainen kiinnostus maratonin mittaisen tutkimuksen arkistolähteiden yksityiskohtaisessa selvittämisessä vai niiden pinnalliseksi tai luettelonomaiseksi jäävässä analysoinnissa. Historiantutkimuksen aivan viimeisimpiin saloihin perehtymätön lukijaa saa Kallioisen työstä kylläkin varsin kattavan ja aukottoman kuvan Turun porvariston toiminnasta ja porvaristoyhteisön kehityksestä.

Kaupunkitutkijan näkökulmasta mielenkiintoisimmiksi kohdiksi nousevat sekä yleisempi historiantutkimuksen keskustelu kaupunki- ja yhteisökäsitteistä että Turun case-tyyppiseen tutkimuksenosaan johdattava tarkastelu. Erityisesti Turun kehittymistä koskeva osuus on kirjoitettu hyvin (esim. ss. 32-59). Alati moni- ja poikkitieteellistyvän kaupunkitutkimuksen suunnasta tarkasteltuna on pelkästään hyvä asia, että tämän tyyppinen tutkimus on tehty: nyt on muiden vuoro ikään kuin hyötyä sen ansioista.

Teoksessa "kaupunki" pyritään määrittelemään aiempiin tutkimuksiin nojautuen yhteisölliseksi kokonaisuudeksi, jonka luonnetta määrittelevät tietyt ryhmät. Toisaalta juuri tätä "suur-yhteisön" ideaan Kallioinen lähtee purkamaan osiin omassa yhteisötarkastelussaan. Taustalla on ajatus yhteisöstä suurempana kokonaisuutena, kuin pelkkä tekijöidensä summa. Kaupunki näyttäytyy historioitsija Kallioiselle yhteisönä ja hyvä niin (s. 19). Näkemys nojaa varsin eksplisiittisesti institutionaaliseen kaupunkilaitosta koskevaan käsitykseen. Kaupunkilaitoksen kehitys nouseekin tutkimuksen tärkeimmäksi rakenteeksi. Asetelma kylläkin lupailee jotain sellaista, jolla olisi mahdollisuus laajentua avoimemmaksi kaupungistumisen, urbanisoitumisen, pohdinnaksi tutkimuksen edetessä. Valitettavasti näin ei tapahdu. Toisaalta se on täysin ymmärrettävää, sillä näin tehdessään Kallioisen olisikin keskityttävä kokonaan toisenlaiseen diskurssiin kaupunkien kehityksestä kulttuurisina, ei yksi taloudellis-poliittisina, yhteisöinä. Kulttuurisuus toki sisältää myös talouden ja politiikan, mutta nyt olisi ollut herkullinen asetelma pohtia nimenomaan kaupunkikulttuuria hyvin voimakkaasti luoneen ryhmän (porvariston) toiminnan kautta. Kysymys siitä, millaiseksi suomalainen kaupunki, ja eritoten Turku, on muodostunut, jää ilman suoraan vastausta.

Porvariyhteisön muodostumista pohtivassa osuudessa tarkastelu laajenee kahteen muuhun Itämeren T-kaupunkiin, nimittäin Tallinnaan ja Tukholmaan sekä myös Hollantiin, Saksaan, Puolaan ja muihin Baltian maihin. Turun historiaa ei voida kirjoittaa ilman perehtymistä Itämeren ja Pohjois-Euroopan historiaan. Tässä ansiokkaassa tilanteessa on myös Kallioisen teoksesta havaittava (yllättävä) ongelma: yhtäältä kirjoittaja haluaisi kosketella tutkimusaihettaan paikallistasolla, toisaalta monet ulkomaiset arkistolähteet vievät hänet laajempiin talouskehityksen syövereihin. Vähänkin esimerkiksi mikrohistoriasta kiinnostunut lukija joutuu tässä suhteessa pettymään vaikka pitäisikin mielessään, että historiaa ei oikein voi kirjoittaa ilman lähteitä ja niitä keskiaikaisesta Turusta on saatavilla "rajoitettu erä". On sinänsä riemastuttavaa saada tutkimuksen liitteiden kautta informaatioita Turun porvareiden maanomistuksesta ja esimerkiksi tieto siitä, että vuonna 1423 Inge Mariavuorella oli talo Hämeenkadulla (s. 309).

Kartografialtaan työ on heikko. Historiallisia maanomistusoloja, esimerkiksi, olisi voinut onnistuneella kartografialla illustroida osaksi päälukuja. Näin Turun kehitystä koskeva aihealue olisi voinut saada lisää eloa. Samalla olisi vältetty asian nyt korostuneen luettelomainen käsittely. Toisaalta, porvariston yhteisöllisyyden muotoja hakiessaan Kallioinen keskittyy varsin spesifiin aineistoon, jonka pääasiallinen mielenkiinto on eittämättä (talous-)historian alalla.

Yleisempää tarkastelua varten voi odottaa, että esimerkiksi mittavan tutkimuksen johtopäätöksistä muodostuisi laajempi kertomus-tyyppinen katsaus kauppiaiden, kaupungin ja kruunun väliseen pohdintaan. Nyt esimerkiksi kysymys yhteisöteorian soveltamisesta tutkimuksessa jää massiivisten konkretiaorientoituneiden case-osuuksien alle ja siten ilman selvärajaista vastausta. Toimija-rakenne -käsitteistöä puolestaan käytetään ansiokkaasti porvariyhteisön kolmikannan (kauppiaat, kaupunkikehitys ja valtio-suhde) käsittelyssä. Tosin Turun "institutionalisoitumista" sivuava päättely ei ole kovinkaan kaukana eräistä muista alueellisen vakiintumisen prosesseja koskevista tarkasteluista.

Loppujen lopuksi Kallioinen summaa kaupungin raadin toimintaa varsin yksiselitteisellä tavalla (ss. 268-9) "Raati edisti kaupankäyntiä kahdella tapaa: se valvoi yhteisön taloudellisten privilegioiden noudattamista ja toisaalta se tuki kaupungin porvareita, mikäli näiden liiketoiminnassa ilmeni ongelmia. Käytännössä molemmissa tehtäväalueissa oli yhtälailla kyse yhteisten etujen turvaamisesta. Tärkeää oli etenkin se, että raati pystyi auttamaan kauppiaita näiden ulkomailla syntyneissä liikeongelmissa." Eikö tässä ole analogia myös nykykaupunkien jatkuvasti kansainvälistyvään ja imagovaikutuksiltaan dynaamisen elinkeinoelämän viiteyhteyteen?