Matkapäiväkirjat olivat 1800-luvun alussa muotikirjallisuutta. Niiden tehtävänä oli paitsi antaa tietoa lukijalle vieraista olosuhteista myös viihdyttää. Siksi matkapäiväkirjat usein täydennettiin kotiin palattua kirjallisesti tyydyttävään muotoon. Julkaistu matkapäiväkirja oli eräällä lailla antropologisen havainnoinnin ja dokumentaarisuuteen pyrkivän seikkailukirjallisuuden välimuoto. Suomi sinänsä ei tunnu juurikaan kelvanneen ulkomaisten tarkkailijoiden matkapäiväkirjojen aiheeksi. Suomen aluetta koskevat kuuluisien matkapäiväkirjojen osuudet kertovat matkustamisesta kohti varsinaista määränpäätä, Lappia tai useimmiten suurkaupungiksi kasvanutta Pietaria.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on äskettäin julkaissut Carl Gustaf Ramsayn matkapäiväkirjan vuodelta 1807, jossa hän kertoo ystävänsä kanssa tekemästään matkasta Hämeessä. Mutta miksi suomalainen Ramsay halusi varta vasten lähteä jalkaisin vaivalloiselle kirjalliselle matkalle halki Hämeen? Mitä eksoottista hän näki seuduissa jotka eivät olleet niinkään kaukana hänen asuinpaikastaan Espoon kartanosta?

Ensimmäinen tavoite matkalla lienee ollut upseerin sotilastaitoihin kuuluneen piirtämisen harjoittelu. Julkaisuun onkin saatu jäljitettyä useita Ramsayn matkallaan laatimia piirustuksia, jotka olivat joutuneet käsikirjoituksesta erilleen. Kuvitusta on täydennetty muilla saman aikaisilla piirroksilla matkapäiväkirjan kuvaamista paikoista. Samana vuonna kuin Ramsay lähti matkaan julkaistiin hänen ystävänsä Ernst Moritz Arndtin matkapäiväkirja "Resa genom Sverige år 1804". Ehkä tämä työ on myös ollut Ramsayn matkan innoittajana.

Matkapäiväkirjan kuvauksista ja piirroksista näkee kuitenkin selvästi, että Ramsayta kiinnostivat sotilaallisia kohteita enemmän kansanihmiset, heidän tapansa, luonteenpiirteensä ja vaatepartensa. Ramsay näkyy ajatelleen, että hämäläisen kansan keskuudessa oli vielä jäljellä alueen ‘alkuperäistä’ ja häviämässä olevaa vanhaa pukeutumiskulttuuria, jota tulisi tallentaa. Sen vuoksi Ramsayn kuvaukset ja piirrokset saavat monesti antropologisen havainnoinnin leiman.

Ramsayn tekstissä kuvastuva asenne kansanihimisiin valaisee ajan säätyläisten ajattelutapaa. Siisti ja nöyrä saa kiitosta ja nostetaan ‘oikean’ kansan edustajaksi. Useammin kuvauksen kohteeksi joutuvat kuitenkin negatiiviset piirteet: epäluuloisuus, jurous, sivistymättömyys, epäsiisteys ja epäluotettavuus.

Matkapäiväkirja kuvaa aluetta jota rajaavat Espoo, Hämeenlinna, Tampere, Uusikaupunki ja Tammisaari. Erityisen pitkään kertomus viipyilee Hämeenlinnassa ja kaupungin seutuvilla. Matkapäiväkirja on alkuosaltaan kirjoitettu puhtaaksi yhtenäiseksi kertomukseksi. Matkalta Tampereelta eteenpäin on säilynyt vain myöhempää kirjoitustyötä tukemaan tehdyt hajanaiset lyhyet muistiinpanot. Joskus Ramsayn kuvaus ja johtopäätökset ovat nykypäivän ihmiselle riemastuttavia. Mielenkiintoinen on hänen kuvauksensa Tampereesta, joka pienenä kaupunkipahasena kyyhötti koskensa partaalla. Markkinat olivat Ramsayn mukaan ainoa osoitus siitä toivosta, että kaupunki pystyisi vielä nousemaan.

Matkapäiväkirja on miellyttävä lukukokemus niiltä osin kuin Ramsay ehti viimeistellä tekstin. Käännös on sujuva, paikoin jopa alkutekstin ilmeistä lyyrisyyttä tavoitteleva. Kirjassa on myös toimittajan Sampo Honkalan informatiivinen sana lukijalle, Christer Ludvig Jägerskiöldin kuvaus Lapuan taistelusta 1808 jossa Ramsay sai surmansa, Rainer Knapaksen kirjoittama luku, jossa hän asettaa Ramsayn matkapäiväkirjan matkakirjallisuuden genreen, sekä Isabella Penttilän kuvaus Espoon kartanon ja Ramsayn suvun vaiheista. Ainakin itselläni oli mukavia kesäisiä lukuhetkiä Ramsayn matkapäiväkirjan seurassa.