Kahvia ja korviketta

Lähes kaikki meistä suomalaisista aloittavat aamunsa juomalla kahvia, tuota laillista addiktioivaa nautintojuomaa. Kahvi rytmittää päivää, ja minäkin aion palkita itseni kupillisella saatuani tämän kirjoituksen tehtyä. Jorma Sipilä on kirjoittanut suomalaisesta kahvikulttuurista ja kahvin valmistuksesta kirjan Yhä jalompaa kahvijuomaa! yhteistyössä Elintarviketeollisuuden, Gustav Pauligin ja Meiran kanssa.

Sipilä, Jorma: Yhä jalompaa kahvijuomaa! Suomen kahvi- ja vastikepaahtimot sekä sikuritehtaat. Edita, 2007. 135 sivua. ISBN 978-951-37-4783-1.

Lähes kaikki meistä suomalaisista aloittavat aamunsa juomalla kahvia, tuota laillista addiktioivaa nautintojuomaa. Kahvi rytmittää päivää, ja minäkin aion palkita itseni kupillisella saatuani tämän kirjoituksen tehtyä. Jorma Sipilä on kirjoittanut suomalaisesta kahvikulttuurista ja kahvin valmistuksesta kirjan Yhä jalompaa kahvijuomaa! yhteistyössä Elintarviketeollisuuden, Gustav Pauligin ja Meiran kanssa. Teos on suomalaisten paahtimoiden historiaa, kuten alaotsikko ”Suomen kahvi- ja vastikepaahtimot ja sikuritehtaat” täsmentää.

1800-lopulle saakka kahvikauppa oli kahvipapujen kauppaa. Kukin kotonaan rännäsi ja jauhoi pavut juoman keittämistä varten. Arvokasta ainetta jatkettiin usein sikurilla. Ensimmäinen ’teollinen’ paahtimo Suomessa oli C. F. Blombergin Helsinkiin 1883 perustama, pienimuotoinen laitos. Varsinaisesti teollinen paahtaminen alkoi 1900-luvun alussa, Paulig aloitti toimintansa 1904. Keskusliikkeet aloittivat omia paahtimoitaan seuraavalla vuosikymmenellä.

Pääosan Jorma Sipilän kirjasta muodostaa eri paahtimoiden esittelyt. Sipilä käy lukuisat pienet ja paikalliset toimijat läpi paikkakunnittain. Erityisesti sota-aika näyttää innostaneen paahtimoiden perustamiseen. Otetaan esimerkiksi vaikka Minna Canthin perilliset Kuopiosta.

Vuonna 1853 perustettu tukku- ja vähittäiskauppa perusti paahtimon 1940-luvun alussa. Sen paahtomäärät sota-aikana olivat keskimäärin 40 000 kiloa korviketta ja vastiketta vuodessa. Kun kahvintuonti 1954 viimein vapautui säännöstelystä, paahtomäärä putosi heti 1500 kiloon ja 1958 toiminta lopetettiin kokonaan.

Korvikkeeksi käytettiin paljon esimerkiksi voikukan juurta. Siitä näytetään maksaneen kerääjille kaksi markkaa kilolta.

Kaikenlaisia toimijoita paahtoalalla Suomessa on ollut, tuttuja ja vieraampia. Runsaasti vanhoilla mainoksilla kuvitettu Sipilän kirja tarjoaa nostalgisen matkan niiden vaiheisiin. Yhdistyminen ja fuusioituminen on leimannut kahvinpaahtamistakin. Vuodesta 2004 Meira ja Paulig ovat olleet ainoat suuret paahtimot Suomessa. Edellinen on ollut vuodesta 2002 italialaisomistuksessa ja jälkimmäinen osa Paulig-konsernia.

Kauniisti toteutettu kahvijuomakirja sopii erityisesti paikallishistorian tuntemuksen lisäämiseen. Esittelyn saa yli 120 paahtimon toiminta. Kuten Sipilä itsekin esipuheessa kirjoittaa, tarkoitus ei ole ollut kirjoittaa uusiksi aikaisempia kahvin ja kahvikulttuurin yleisesityksiä. Yhden teoksen Sipilän lähdeluetteloon haluaisin kuitenkin lisätä: Timo Voipion Tropiikin lahjat: kahvin, teen ja kaakaon talous- ja sosiaalihistoriaa (Gaudeamus 1993). Ja nyt kuppi kahvia.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *