”Koko rotu… on sotahullu ja sekä rohkea että kärkäs ryhtymään taisteluun, vaikka muuten yksinkertainen eikä pahatapainen.” Strabon 1.vuosisata eaa.

Kaikkihan meistä muistavat Asterixin, tuon rohkean gallialaisen ja hänen ylpeän heimonsa, joka ei pelkää mitään. Paitsi sitä, että taivas putoaa heidän niskaansa… Simon Jamesin teos Keltit tuo Asterixin maailman käsin kosketeltavaksi. Arkeologinen aineisto, aikalaiskirjoitukset (etenkin roomalaiset) ja ennallistetut asumukset, kylät ja työvälineet luovat kelttien kulttuurista varsin ehyttä kuvaa. Obelixin villisiat röhkivät tammien alla, druidit leikkaavat kultaisin sirpein misteliä puiden oksilta valkoiset kaavut liehuen, soturit nojailevat valtaviin miekkoihinsa koristeellinen kilpi selässään, Vercingetoriksen sotien veteraanit kertovat nuorukaisille tarinoitaan ja bardi lyyrineen heläyttää laulun illanvietossa. Kelttiläinen kulttuuri, sen tarut ja siihen liitetyt (todet tai epätodet) mielikuvat elävät edelleen vahvasti brittiläisessä ja keskieurooppalaisessa kulttuurissa. Keltit ovat osa eurooppalaista kulttuuriperintöä siinä kuin muinaiset roomalaisetkin. Jo tästäkin syystä Keltit puolustaa paikkaansa laadukkaan käännöskirjallisuuden joukossa.

Simon Jamesin Keltit on kokoonpantu asiantuntijamaisesti. Kirja on rakenteeltaan looginen ja etenee jouhevasti niin ajassa kuin asiassakin. Kirjan kuvitukseen ja piirroksiin on kiinnitetty erityistä huomiota, ja kirja onkin kuvankaunis. Osa kuvista on niin korkealaatuisia, että kelttiläisen käsityöläisyyden parhaat malliesimerkit ja kuviointien taidokkuus ja kirjo pääsevät oikeuksiinsa. Teoksen kartat ovat havainnollisia, mutta niiden väritykseen olisi voinut kiinnittää hieman huomiota. Nyt joitakin karttoja on huonosilmäisen katsottava moneen otteeseen ennen kuin haaleat värierot selviävät. Ehkä vaikuttavimpia ovat kirjassa olevat ilmakuvat, joista paljastuu viljapeltojen keskeltä temppeleitä ja maatiloja. Ilmakuvauksen merkitys arkeologian apuneuvona saa harvoin ansaitsemaansa huomiota. Tulokset ovat kuitenkin vaikuttavia.

James pyrkii luomaan teoksessaan jotakuinkin yhtenäisen kuvan etenkin Gallian kelteistä, heidän elämästään ja historiastaan tähän päivään asti. Ongelmaksi muodostuu (kuten niin usein suuria kokonaisuuksia tai pitkiä ajanjaksoja käsittelevissä teoksissa) tilan puute. Alun hyvinkin yksityiskohtainen ja kriittinen tyyli saa vaihtua hätäisempiin mainintoihin ja kritiikittömään toteamiseen kirjan loppupuolella. 2500 vuoden ja niin moninaisen kansojen kokonaisuuden kuvaaminen tuntuu melkoisen mahdottomalta mahduttaa yhteen teokseen. James on tehnyt viisaan rajauksen yrittäessään keskittyä Galliaan. Hän ei kuitenkaan malta olla vilkuilematta muuallekin ja välillä tämä on aineiston ymmärtämisen kannalta välttämätöntä. Mahdottomasta tehtävästään huolimatta James onnistuu pitämään kurittomat kelttinsä jonkinlaisessa ojennuksessa.

Varsinkin teoksen alkupuolella James pyrkii varsin kriittisesti erittelemään keltteihin liitettyjä taruja ja totuuksia. Hän tuo hyvin esille kelttien yhteistä perintöä, mutta myös eroja. Kelttiläisillä kansoilla on paljon yhteisiä kulttuurisia juuria, mutta toisaalta jo pelkkä maantieteellisen levinneisyyden laajuus riittää selittämään myös huomattavia eroja. James kritisoi keltti-nimitystä ja määrittelee sen omaan teokseensa sopivaksi. Kautta teoksen kulkee mukana myös niiden menetelmien esittely, joilla kelteistä ja heidän kulttuuristaan on saatu tietoa. Kelttien oman kirjallisen kulttuurin puuttuessa kirjalliset lähteet katsovat kelttejä ulkopuolisen (erityisesti yläluokan roomalaisen) silmin. Täten myös useat kelteistä kerrotut ”historialliset” totuudet on suodatettava monen siivilän kautta. Arkeologinen aineisto on kelttien kulttuuria tutkittaessa pääosassa. James esittelee tärkeimpiä löytöpaikkoja, esineryhmiä ja asuinpaikkoja melko ansiokkaasti. Myös erilaiset ennallistamiskokeilut pääsevät ansaitsemalleen paikalle. Tulosten esittelyssä James on rakentavasti kriittinen ja esittelee myös eri lähteiden tulkinnallisuutta ja mahdollisia kilpailevia selityksiä.

Vaikka kelttiläisen kulttuurin tutkimus perustuu pitkälle esinetutkimukseen, on James teoksessaan ottanut rohkeasti mukaan myös kelttien henkistä elämää, tapoja ja yhteiskuntarakennetta, vaikka näiden kohdalla joudumme usein turvautumaan tuohon kuuluisaan arkeologiseen mielikuvitukseen. James ottaa tämän osa-alueen rajoitukset kyllä huomioon, mutta onnistuu silti luomaan uskottavia kokonaisuuksia ja mahdollisia maailmoja. Uskonnollisten käsitysten tulkitseminen on aina arkeologiassa vaikea aihepiiri, mutta ilman uskonnollisten käsitysten tulkintayrityksiä kuva kulttuurista jäisi jalkapuoleksi. Hauskana yksityiskohtana aiheesta mainittakoon, että kelttien karhujumaluus Artio oli metsänjumalatar, toisin kuin oma kotoinen Otsomme.

Teoksen lopussa oleva museohakemisto on laaja ja kattava. Luettelossa kerrotaan eri Euroopan maiden tärkeimmistä kelttiläisen kulttuurin kokoelmista. Kirjallisuusluettelo on myös edustava. Mahdollisuus tutustua keltteihin näiden lähdeviitteiden avulla on hyvä. Kaiken kaikkiaan Jamesin teos on erinomainen esimerkki sellaisesta historian viihteellistämisestä ja popularisoinnista, joka kunnioittaa tieteellisiä juuriaan, eikä helposti taivu kompromisseihin vain yleisönsä vuoksi.