Kirjoittaja on määritellyt kohderyhmänsä; kyseessä on menetelmäopas kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin tulkitsijalle. Kansitekstin mukaan se soveltuu ammattikorkeakoulujen ja keskiasteen oppilaitosten opiskelijoille sekä tiede- ja taideyliopistojen perusopintoihin. Olen samaa mieltä.

Kirjan teksti on sujuvaa ja helppotajuista. Tieteellisen termin tai ajatusrakennelman esittäminen on usein joko suora, kömpelökin käännös alkuperäisestä tekstistä tai sitten muokattu, sivistyssanoin pursotettu monsterilause, jonka ymmärtämiseen tarvitaan asiasta innostumisen. Ihailen taitoa käyttää suomenkieltä ymmärrettävästi. Vaikea kielihän tämä on. Eikä vieläkään mikään tieteen kieli. Anita Seppä on kuvataiteisiin erikoistunut tutkija, joka on opettanut taideteoriaa, ehkä opetuskokemuksesta on peräisin taito esittää asiaa ymmärrettävästi.

Seppä käsittelee taiteen ja kuvanlukemisen työkaluja ajankohtaisin ja tuorein esimerkein. Lukujen otsikot kertovat sisällöstä selkeästi: Imitaatioteoria, Subjektiiviset taideteoriat ja formalismi, Ikonografia, Institutionaalinen taideteoria, Kuvat kielenä eli semioottisia tulkintamalleja, Affektit, tiedostamaton ja tekniikka, Kuvat mielialan kirjauksina ja abjekteina sekä Sisältöanalyysi. Kirjoittaja ottaa esille ajankohtaisia aiheita ja tutkimuskohteita ja kokonaisuutena nostaa tekstin nykyaikaan. Joskus olisi kaivannut syvempää pohdintaa jonkin teoreettisen kehitelmän ympäriltä, mutta sitähän aina saa perehtymällä alkuperäislähteisiin. Lukijan kommentin mahdollisuus avautuu myös kirjan sisältämissä harjoituksissa. Loppuun sijoitetut tehtävät ovat mielenkiintoisia ja niissä lukija pääsee testaamaan omia ajatuksiaan ja tulkintojaan teoriapohdintojen valossa. Toisaalta tehtävät tarjoavat valmiin pohjan kuvataidetta tai kuvan lukemista opettavalle. Kirjasta löytyy myös luettelo suositellusta lisälukemisesta.

Teoksen kuvitus on raikas nykytaiteesta poimituin esimerkein. Pienet teoskuvat eivät kuitenkaan anna oikeutta taiteelle ja kuvan tulkinta tai luku on osittain kyseenalaista. Ehkä ajatuksena on ollut teoskuvan etsiminen/esittäminen paremmalla medialla vaikuttavuuden lisäämiseksi ja yksityiskohtien toteamiseksi.

Kuvien tulkinta ja kuvanlukutaito on puheissa nostettu perustaidoksi kansalaisille. Taitoa ei kuitenkaan opeteta siinä määrin kuin sille olisi tarvetta. Nykytekniikka mahdollistaa kuvankäsittelyn avulla rajattomat mahdollisuudet vaikuttamiseen ja manipuloimiseen, joten kuvanlukutaito olisi hyvä ja tärkeä jokaiselle. Valtavan informaatiotulvan kriittinen tarkastelu pitäisi kuulua jokaisen perustaitoihin, vaikka epäilevän tuomaan asenne onkin raskas. Tieto lisää tuskan lisäksi myös oivalluksia ja ymmärrystä tekniikan mahdollisuuksista ja näitä huomioita Seppä houkuttelee meitä jokaista tekemään. Pieni miinus pikkuruisesta fontista. Lisäähän se oppikirjamaisuutta, vaikka karsii jokamiehen tarttumista tähän teokseen.