Lauri Allan Törni on ehkä tunnetuin suomalainen
rintamasotilas maailmalla. Tässä arvioitava teos on
yhdysvaltalaisen diplomaatin ja historianharrastajan
näkemys tuon "Pohjolan Heerakleeksen" elämästä,
teoista ja motiiveista. Samalla teos on myös
hämmentävällä tavalla Yhdysvaltojen ulkopolitiikan
apologia, jolla implisiittisesti tuetaan myös maan
nykyisiä, joskus hyvinkin ongelmallisia, ulkopoliittisia
motiiveja.

Cleverleyn teos ei ole historiantutkimus, huolimatta
siitä että se ulkoisesti pyrkii sellaisen kuvan antamaan.
Teokseen on vakuudeksi sen "todenmukaisuudesta"
liitetty lähdeviitteitä ja jopa melko laaja lähdeluettelo.
Tekijä itse kuitenkin toteaa kyseessä olevan koosteen
aiemmista tutkimuksista, ei itsenäisen tieteellisen työn.
Viitteissä on mm. annettu lähteinä teoksia, joita
lähdeluettelosta ei löydy, viitteitä on käytetty melko
"vapaamuotoisesti" – ollakseni kohtelias – jne.
Cleverley mm. esittää, että suomalaisilla olisi
rintamalla ollut saunoessaan nautittavanaan mm.
"olutta tai jotain vahvempaa" (s. 66), sodassa, jossa
rintamamiehillä ei ollut aikaa edes kunnolla nukkua.
Mistä tämä "tieto" on peräisin, ei ilmene.

Törnin tarina kuuluu genreen, jota TV:ssä vastaa
lähinnä nk. dokudraama, "näytelty todellisuus".
"Dokuromaani" ei ole kovinkaan kaunis termi
kuvaamaan teosta, mutta kuitenkin melko oikeaan
osuva. Cleverleyn Törni on reipas ja hurja nuorukainen,
jolle sota on lähinnä poikasakkien kilpailua kukkulan
kuninkuudesta. Sodan kauhuihin Törni pääsee
tutustumaan vasta -44 Saksassa todistaessaan
sotilassairaalaan osuneen ilmapommituksen
seurauksia. Kirja kuvaa hyvän sotaromaanin tekniikalla
Törnin sisäisiä mielenliikkeitä, tuntemuksia ja
"innostunutta vapinaa" ennen taistelua – moisen
vapinan voisi tositilanteessa luulla johtaneen koko
tehtävän peruuttamiseen, tai ainakin henkilöstön
vaihtoon.

Kirjan kuva Törnistä on kuva aikansa "sankarista",
"todellisesta miehestä", yhdysvaltalaisen cowboyn
suomalaisesta vastineesta. Yhdysvallat tarvitsee
sankareita ja yhdysvaltalainen menneisyyskuvaus
selvän eron "hyvien" "pahojen" ja "rumien" välille. Näin
myös tässä. Teoksen antaman kuvan yhdistäminen
tutkimuksen Lauri Törniin antaa kuitenkin täysin
toisenlaisen kuvan päähenkilöstä; koululaishäirikkö,
tappelija, epäonnistuja – käymissään kouluissa
suoritus selvästi alle keskitason.

Törni näyttää olleen luonteeltaan sellainen, jota
nykytutkimus kutsuisi "sosiopaatiksi", mies, jolle muut
ihmiset olivat olemassa vain niin kauan kuin he olivat
lähellä. Muu maailma ei kuulunut Törnin "sfääreihin".
"Morsiameensa" Marja Kopsiin hän oli yhteydessä 15
vuoden aikana kahdella kirjeellä, ja oli ilmeisen pettynyt
ja hämmentynyt kun havaitsi, ettei neito ollutkaan
odottanut hänen armollista tuloaan vaan mennyt
naimisiin toisen kanssa.

Myös Suomen armeijassa Törnin menestys oli
vähintäänkin kyseenalainen. Mikään välkky hän ei ollut,
vaan hänet määrättiin asevelvollisuuskoulutuksessa
töpinään keittiöaliupseeriksi. Ei varsinainen nerokkaan
sotilasjohtajan unelma. Talvisodassa hän näytti
lahjansa tilanteessa, jossa joukko-osaston miehet
alkoivat loppua. Sodan päätyttyä Törni pääsi RUK:uun,
jossa hän menestyi heikosti. Cleverley esittää, että
syynä olisi ollut, että opetus oli niin hidasta, että tämä
nerokas sotilas turhautui. Törnin koulumenestys viittasi
kuitenkin aivan muuhun.

Törnin lahjat ja toiminta viittaavat siihen, että jos sotaa
ei olisi tullut, hän olisi viettänyt suurimman osan
elämästään erilaisissa rangaistuslaitoksissa. Törni oli
tyypillinen väkivaltaisen jengin johtaja, josta
Yhdysvalloissa olisi ilmeisimmin noussut pätevä
keskitason mafioso. Törnin johtajankyvyistä Mauno
Koivisto – joka liittyi osastoon vasta aivan sodan lopulla
– antaa pätevän arvion; huono. Törnin ylennysten
"viivästyminen" näyttääkin olleen täysin perusteltua.
Cleverley kuitenkin selittää Törnin puutteet parhain
päin, eihän sankarilla, joka elokuvassa on saanut
tulkitsijakseen itse John Waynen, voi olla puutteita.
"Larryn" väkivaltaiset sekoilut humalaisena
siviilijaksoilla kuitataankin vain "poikkeusepisodeina"
tai "poikamaisuuksina", ei osoituksena hänen
ilmeisistä mielenterveysongelmistaan.

Törni-myytin luomisen johdonmukainen seuraus onkin,
että hänen suhteensa SS-joukkoihin ja Saksaan
esitetään "nuoruuden hairahdukseksi", ei
perusluonteeltaan väkivaltaisen miehen
johdonmukaiseksi käyttäytymiseksi – kun sota
Suomessa päättyi, piti päästä muualle tekemään sitä
ainoaa, minkä osasi ja mistä todella piti, tappelemaan
ja tappamaan. Oireellista on, että yhdysvaltalainen
sankarimalli tekee tästä "sotilaasta sotilaiden
joukossa" ylivertaisen sankarin. Karkeasti yleistäen voi
todeta, että Törnin osaston miehistä muut olivat
työläisiä, talonpoikia (tulevia tohtoreita) jne. Lauri Allan
Törni oli väkivaltainen tappaja, joka vain sattui
joutumaan aikaan ja tilanteeseen, jossa hänen
taipumuksistaan oli kanssakansalaisille hyötyä.

Yhdysvaltalainen kuvaus Törnistä on mielenkiintoinen
paitsi Törni-kuvan takia, myös siinä, mitä se kertoo
kirjoittajastaan, tämän motiiveista ja asenteista sekä
yhdysvaltalaisista asenteista yleisimminkin. Törni
kuvataan kommunismia vastaan taistelleeksi aatteen
mieheksi. Tätä puolta "Korniesta", joka varmaan osin
pitää paikkansakin – ei niin, että hän kommunismista
mitään aatteena olisi ymmärtänyt, vaan kyse on
enemmänkin suhteesta Neuvostoliittoon ja Talvisotaan
– tekijä käyttää koko lännen demokratiaa puolustavan
taistelun, kylmän sodan, ikonina.

Kuva on kuitenkin selkeän ristiriitainen, kuten jo
muutama pinnallinenkin esimerkki osoittaa: Cleverley
kuvaa NATO:n ja Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon
esimerkkinä demokratian ja kansalaisvapauksien sekä
oikeusvaltion puolustamisesta. Kun hän kertoo Törnin
väkivaltaisesta sekoilusta Saksassa, tapaus tuli
oikeuskäsittelyyn yhdysvaltalaisessa sotaoikeudessa
ei Saksalaisessa siviilioikeudessa, kuten sekä Saksan
lakien että yleisten kansainvälisten sopimusten
mukaan olisi pitänyt. Kuvaavasti tuomio oli, että
kapakan pitäjä, ei Törni, sai "vakavan varoituksen".

Iranin tapahtumista, joihin Cleverley viittaa Törnin
pelastusoperaatiokuvauksessa, kerrotaan, kuinka
Yhdysvallat puolusti demokratiaa Iranissa järjestämällä
sotilasvallankaappauksen, joka kaatoi vapailla vaaleilla
valitun Mossadeqin hallinnon. Syynä oli pelko, että Iran
olisi pyrkinyt rauhanomaisiin suhteisiin Neuvostoliiton
kanssa, ilmeisimmin suunnilleen Suomen tapaan.

Törni kuvataan sankarina siinä kylmän sodan
mustavalkoisessa vastakkainasettelussa, jossa
Neuvostoliitto oli "paha" ja USA "hyvä", "demokratian"
esitaistelija. Sosialististen maiden kontrollijärjestelmät
ja toisinajattelevien vainot Staseineen ja Isä
Aurinkoisineen olivat sosialismin väistämätön
70-vuotinen seuraus ja työkalu, McCartyn vainot ja
USA:n yli 90 vuotta kestänyt järjestelmällinen ja lakiin
kirjattu rotusorto vain "ikäviä episodeja" jne.

Ehkä valaisevin esimerkki käsityksestä siitä, mikä on
yhdysvaltalaiselle moraalille "oikein", on kuvaus
Vietnamin sodasta – jossa USA taas Cleverleyn(kin)
mukaan oli "vapauttamassa" Vietnamia vastoin sekä
Etelä-Vietnamin hallituksen että Yhdysvaltain väestön
pääosan tahtoa. Kirjoittaja kertoo, kuinka USA aloitti
operaatio Ploughmanin tammikuussa 1964,
laivasto-operaatiot Pohjois-Vietnamia vastaan (Mitään
sotaahan ei ollut julistettu!). Kun sitten elokuussa
samana vuonna Pohjois-Vietnamin torpedoveneet
tekivät (odotetun ja toivotun) hyökkäyksen tukialus
Maddoxia vastaan, Cleverleyn mukaan nimenomaan
Vietnam käänsi täten sodassa uuden lehden ja ajoi
kongressin sallimaan sotatoimet (s.323): Oireellista
Cleverleyn kuvaukselle on, että nämä tapahtumat
esitetään kirjassa päinvastaisessa järjestyksessä,
mikä antaa huolimattomalle lukijalle virheellisen kuvan
tapahtumien kulusta. Vastaavia kronologisia
"kömmähdyksiä" (?) kirjassa on runsaasti.

Cleverleyn tulkinta Vietnamin sodasta onkin
mielenkiintoinen yleisemmälläkin tasolla, ja osoittaa
läpinäkyvästi teoksen esitykselliset motiivit. Tekijän
mukaan kyseessä oli USA:n "containment" politiikkaan
liittyvä operaatio Neuvostoliiton laajenemisen
vastustamiseksi. Sotaan sekä poliitikkona että
sotilaana osallistunut kenraali Haig kuitenkin on
erityisesti todennut antamassaan lausunnossa, että
jos USA olisi aikanaan tajunnut, että kyseessä oli
nimenomaan Vietnamissa käyty sisällissota, koko
tilanne olisi hoidettu aivan toisin, ja lopputuloskin olisi
(ehkä) ollut toisenlainen.

Toisaalta Cleverley antaa Suomen ulkopolitiikasta
kylmän sodan aikana kuvan, joka vastaa todellisuutta
selkeästi paremmin kuin meikäläisten
"suomettumisesta" ja "rähmällään olemisesta"
melskaavat poliitikot ja tutkijat (268-272). Tämä
objektiivinen tulkinta on selkeästi ristiriidassa sen
subjektiivisuuden kanssa, millä Cleverley suhtautuu
oman isänmaansa toimiin. Tekijän asenne
Yhdysvaltojen järjestelmään on jopa liikuttavaa:
Yhdysvalloissa ulkopolitiikka, jolla ei ole kansan tukea,
on tuomittu epäonnistumaan, esimerkkinä hapuileva
Vietnam-politiikka. Muun muassa lend-and-lease
sivujuonteineen näyttää Cleverleyltä täysin unohtuneen.

Kokonaisarviona teoksesta on todettava, että se on
sujuvasti kirjoitettu, ja helppoa luettavaa. Väänäsen
käännös on muutamia anglismeja ja muita
lipsahduksia lukuun ottamatta hyvä, ja luettavuus on
säilynyt. Ehkä kutkuttavin "töppö" on ollut "Gulag
Archipelagon" kääntäminen "kulakkien saaristoksi".
Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että täysin
virheettömään suoritukseen on lähes mahdotonta
päästä – aina löytyy joitain ongelmia, joita oikeastaan
kääntäjän on mahdotonta kaikkia tyydyttävästi ratkaista.

Kirja jakaantuu selkeästi kahteen osaan, jotka keskellä
lomittuvat lähes saumattomasti toisiinsa.
Ensimmäinen osa kuvaa Lauri Törnin elämää
Suomessa ja sodassa toisen Maailmansodan
loppuun, toinen osa on selkeästi apologeettinen
kuvaus Yhdysvaltojen globaalista ulkopolitiikasta ja
oikeutus maailmanpoliisiksi, jossa osassa Törnillä on
vain välinearvo. Kirja on kuitenkin mukavaa
iltalukemistoa ja esimerkki yleistyvästä tavasta
manipuloida lukijan poliittisia asenteita oikeuttamalla
omaa asiaa "väljällä" historiantulkinnalla ja siihen
upotetulla moraliteetilla. Kriittinen lukija näkee kuitenkin
helposti tällaisen läpi, vain lapseen "sankaruus" voi
tällaisena upota. Kirjaan tulisikin liittää varoitus: Ei
suositella alle 18-vuotiaille ilman vanhemman henkilön
opastusta.