Feminismin sokeasta pisteestä tutkijan katseen polttopisteeseen

Koti on ollut feministitutkijoille vaikea paikka, joillekuille suorastaan sokea piste. Monet ovat hylänneet koko sanan ja kieltäneet kodin arvot. Mutta Hanna Johansson ja Kirsi Saarikangas eivät näin tee. He käyvät rohkeasti käsitteen kimppuun toimittamassaan englanninkielisessä Homes in Transformation -teoksessa ja vaativat sen perusteellista uudelleen pohtimista. Artikkelikokoelman muutkaan kirjoittajat eivät suosittele kodin käsitteen hylkäämistä, vaan antavat sille omissa teksteissään moninaisia merkityksiä.

Teoksen toimittajat ovat koulutukseltaan taidehistorioitsijoita. Johansson on tutkija, jonka väitöskirja Maataidetta jäljittämässä: luonnon ja läsnäolon kirjoitusta suomalaisessa nykytaiteessa 1970–1995 ilmestyi vuonna 2005. Nyt hänen kiinnostuksensa kohteena on ”Maiseman representaatioiden muunnoksia: luonto nykytaiteessa”. Saarikangas puolestaan väitteli vuonna 1993 tutkimuksellaan Model Homes for Model Families: gender, ideology and modern dwelling, joka käsittelee 1940-luvun tyyppitaloja. Hän johtaa Kristiina-instituutissa ”Luonnon, maiseman ja sukupuolen esittäminen ja aistiminen” -tutkimushanketta, jossa myös Hanna Johansson on mukana. Hän on julkaissut ja toimittanut useita teoksia mm. sukupuolen ja tilan suhteesta, modernista kodista, ruumiillisuudesta sekä taidehistoriallisista teorioista ja metodeista. Hänen teoksensa Asunnon muodonmuutoksia (2002) ja Eletyt tilat ja sukupuoli (2006) ovat tuttuja monelle maallikollekin.

Homes in Transformation sisältää toimittajien laatiman 26-sivuisen johdannon lisäksi kaikkiaan 13 artikkelia, joiden pituus vaihtelee 16 sivusta 35 sivuun ja jotka ajallisesti kattavat yli sata viime vuotta. Kirjoittajista on miehiä kaksi ja naisia 11. He ovat eri alojen professoreita ja muita ansioituneita tutkijoita Suomesta sekä Alankomaista, Ranskasta ja Yhdysvalloista. Artikkelit eivät rajoitu pelkästään Suomeen ja suomalaisiin koteihin, vaan ne käsittelevät kotia myös hollantilaisten, bosnialaisten, ranskalaisten ja virolaisten esimerkkien avulla.

Kokoelman kirjoittajat määrittelevät kodin ideana ja paikkana eri tavoin, niin historiallisena, sosiaalisena, kulttuurisena, aineellisena, teknologisena, sukupuolittuneena kuin seksualisoitunakin tilana, johon liittyy monenlaisia  muistoja ja tunteita. He ymmärtävät sen vakaana ja intiiminä turvapaikkana tai dynaamisena vuotavarajaisena tilana tai jonakin tältä väliltä. He analysoivat eri näkökulmista, eri konteksteissa, erilaisten aineistojen pohjalta ja erilaisin menetelmin, miten koteja ja niiden merkityksiä muodostetaan representaatioissa, ajatuksissa ja ihmissuhteissa sekä arkirutiineissa, tavoissa ja eleissä. Vaikka koti yhä edelleen mielletään ensi sijassa heteronormatiivisen perheen asuinpaikaksi, kirjoittajat ymmärtävät perheen myös uusin tavoin. Sitä paitsi he tuovat selvästi ilmi, että asumiseen liittyy pysyvyyden ohella erottamattomasti muuttuminen, muuttaminen ja liikkuminen.  Eikä koti ole vain yksityisasia, sillä sitä koskettavat maailmanlaajuiset taloudelliset ja sosiaaliset prosessit, eikä ulkopuolisen maailman tunkeutumista sen seinien sisäpuolelle voi estää.

Nykyisinkin koti ymmärretään varsin yleisesti naisten ja lasten paikkana, mutta feministifilosofit väittävät, että länsimaisessa ajattelussa naiset äiteinä edustavat miehille paikkaa – kotia – ja jäävät siten itse kodittomiksi. Lukijan ei tarvitse niellä tätä ajatusta kakistelematta, mutta se hänen on myönnettävä, että kotikäsitys on vahvasti historiallinen, siis sidoksissa aikaan, paikkaan, kulttuuriin ja yhteisöön. Sen yksityisyys ja julkisuus myös vaihtelevat. 

On kiintoisaa katsoa, millaiseen tutkimuskirjallisuuteen Homes in Transformation– teoksen artikkeleissa viitataan. Oletin etukäteen, että lähdeluetteloista löytyisi yhteisiä suuria guruja, joihin moni kirjoittaja nojautuisi, mutta näitä en löytänyt. Pikemminkin kullakin kirjoittajalla näyttää olevan omat suosikkinsa, joihin he viittailevat. Toimittajille ovat antaneet oivalluksia mm. Iris Maria Young, bell hooks, Doreen Massey, Michel de Certeau, Martin Heidegger, Jacques Derrida ja Gaston Bachelard. Young on innoittanut myös kahta muuta kirjoittajaa sekä de Certeau, Derrida ja Bachelard kukin yhtä. Pierre Bourdieun ja Michel Foucault’n julkaisuja, joihin kolme kirjoittajaa viittaa, ei puolestaan löydy toimittajien listoilta. Useimpiin aikaisempiin tutkijoihin viittaa vain yksi kirjoittaja.

Painettuja representaatioita

Johansson ja Saarikangas ovat jakaneet kirjan artikkelit aihepiirin mukaan neljään osaan, joihin kuhunkin sisältyy kolme tai neljä kirjoitusta. Kuten he toteavat, jako olisi voinut olla myös toinen. Mutta silloin eri osioista olisi tullut varsin eri laajuisia. Luonnehdin tässä hyvin lyhyesti kaikkia kirjoituksia, jotta lukija voi päätellä, mikä niistä on hänen kannaltaan tutustumisen arvoinen. Kirjan ensimmäinen osio, Representing and Constructing Home and Domesticity, sisältää kolmen suomalaisen tutkijan artikkelit siitä, miten erilaiset visuaaliset ja tekstuaaliset representaatiot luovat länsimaisen kodin luonnetta ja ihanteita 1900-luvun jälkipuoliskolla.

Artikkelissaan ’Representations of Finnish Homes in the Interior Decoration Magazines of the 1960s and 1970s’ museonjohtaja Minna Sarantola-Weiss analysoi modernin elämäntavan konkretisoitumista suomalaisissa kodeissa ja sitä, miten siitä kerrottiin tekstein ja kuvin Kaunis Koti– ja Avotakka-lehdessä. Hänen mukaansa 1900-luvun jälkipuoliskon kotien sisustusta on tarkasteltava edellisen vuosisadan porvariskotien taustaa vasten. Vaikka kodin ja arjen mahdollisuudet ja ihanteet alkoivat jo vapautua ja moninaistua, niitä hallitsi yhä modernin ideologia.

Aineellisen kulttuurin ja kulutuksen tutkijana tunnettu sosiologi Turo-Kimmo Lehtonen kirjoittaa otsikolla ’The Insured Homes as the Foundation of Society, Private Insurance and Everyday Economics in Finland during the 1950s’  ja tutkii vakuutusyhtiöiden tuottamien painatteiden välittämiä elämisen ihanteita ja normeja. Yksityisten vakuutusten oli toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa määrä varmistaa hyvän elämän aineelliset edellytykset yhteiskunnan kehittämän, mutta vielä vajavaisen sosiaaliturvan rinnalla.

Queer-tutkija Anna Moring tarkastelee sateenkaariperheiden koteja ja kodin tekemisen prosesseja suomalaisen sanoma- ja aikakauslehtiaineiston pohjalta artikkelissaan ’Domestication into Heteronormativity: Figurations of the Queer-Inhabited Home in Finnish Magazines and Papers between 2002 and 2005’. Niille ei näytä löytyvän omaa käsitteistöä, vaan toimittajat soveltavat niihinkin heteroseksuaalisen ydinperheen ideaalia ja pyrkivät siten normalisoimaan kaikki erilaisetkin perhemuodot.

Kerrottuja merkityksiä

Kirjan toiseen kokonaisuuteen, Homing, Moving, Belonging, sisältyy neljä artikkelia, joiden kirjoittajista kolme on suomalaisia ja yksi ranskalainen. Kirjoittajat hahmottelevat erilaisten toimijoiden, kuten lähiöasukkaiden, ulkopuolisten asiantuntijoiden, nuorten parien, lasten ja aikuisten näkemyksiä kodin ja kotipaikan merkityksistä, joissa aktiivinen ja luova toimijuus nousee esille. Keskeisenä aineistona hiellä ovat tutkimuskohteiden itsensä luomat aineistot.

Kirjan toinen toimittaja, Kirsi Saarikangas, kirjoittaa itselleen läheisestä aiheesta, toisen maailmansodan jälkeisten helsinkiläislähiöiden eletyistä tiloista. Hän analysoi lähiöasumista koskevaa julkista keskustelua ja asukkaiden kirjoittamia muistelmia artikkelissaan ’Life in the Suburbs is mere Residing.’ Home, Moving and Belonging in the Suburbs of the Helsinki Metropolitan Area from the 1950s to the 1970s’ ja osoittaa, että naisilla ja lapsilla oli tärkeä osuus lähiöiden luomisessa viihtyisiksi ja monimerkityksisiksi kotipaikoiksi.

Ranskalainen arkkitehtuurista kiinnostunut psykologi ja sosiologi Monique Eleb tutkii otsikolla ’The Couples Romance and its Spatial Setting. Heterosexual Home-Making’, miten ranskalaiset nuoret heteroseksuaaliset parit rakentavat yhteistä kotia makujen, arvojen, unelmien, tavoitteiden ja kulttuuristen taustojen aiheuttamien jännitteiden keskellä. Aineistonaan hän käyttää haastatteluja, jotka hän on tuottanut yhdessä eri yhteiskuntaluokista ja eri alueilta tulevan yhdeksän parin kanssa.

Kuvataiteilija Lea Kantonen, joka väitteli vuonna 2005 Teltta-teoksellaan, kirjoittaa kokoelmassa otsikolla ’Four Corners, Stories of Movement, Sound and Silence at Home by Children in Two Vilages’. Hän selvittää, millaisia merkityksiä ja arvoja erilaisista kulttuuritaustoista tulevat lapset liittävät kotiin ja miten kodin tilan käyttö, kulttuuriset merkitykset ja representaatiot kohtaavat lasten kertomuksissa. Monipuolisen aineistonsa hän on tuottanut 1990-luvun lopulta lähtien puolisonsa Pekka Kantosen kanssa kahdessa suomalais- ja virolaislasten taidetyöpajassa. 

Sosiaaliantropologia Laura Huttunen on tehnyt etnografista kenttätyötä Suomeen muuttaneiden bosnialaisten pakolaisten keskuudessa ja kirjoittanut tähän kokoelmaan heidän kotikäsityksistään artikkelissaan ’Undoing and Redoing Home. The Bosnian War and Diasporic Home-Making’. Bosnialaisille koti merkitsee itse asiassa monia koteja ja asuntoja, joista osa on tuhoutuneita ja siksi enää vain symbolisia. Tätä luistavasti kirjoitettua intoisaa artikkelia lukiessa tuli heti mieleen, että suomalaisten evakkojen kodit saattaisivat tarjota yhtä innoittavan ja eksoottisen tutkimuskohteen.

Kodin oudot ja tutut elementit

Kirjan kolmas osio, Strangely Familiar Home, sisältää kolme kirjoitusta kodeista ristiriitaisina paikkoina, joiden merkitykset muuttuvat alituiseen. Nämäkin artikkelit osoittavat, etteivät kodin ja sen ulkopuolisen maailman rajat ole myöskään selviä ja kiinteitä, vaan ne liikkuvat jatkuvasti.

Suomalaisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa jo aikaisemminkin tutkinut antropologi Minna Ruckenstein on kirjoittanut artikkelinsa ’Dynamic Domestic Space. Violence and the Art of Home-Making’ uhrien haastattelujen pohjalta. Kotiväkivalta voi saada suorastaan mielikuvituksellisia muotoja, vaikka se harvoin tulkitaan luovaksi  ja innovatiiviseksi toiminnaksi.  Yleensä se koetetaan yhä uudelleen unohtaa arjen rutiinien alle, jolloin siitä tulee ”luonnollista”, ja asiasta puhutaan vasta sitten, kun siitä on päästy eroon.

Kirjan toinen toimittaja, Hanna Johansson, pohtii artikkelissaan ’Moving, Inscribing, Constructing. Dwellind as Building an Emptiness’ Outi Heiskasen taidetta, jossa asuminen on jatkuvasti läsnä. Hän kietoo oman pohdintansa luontevasti Martin Heideggerin ajatuksiin sekä näitä kommentoivien Jacques Derridan ja Luce Irigarayn ajatuksiin. Hän osoittaa, miten taiteilija osallistuu omilla keinoillaan feministiseen keskusteluun kodin merkityksistä ja miten ne radikalisoivat kodin, talon ja ruumiin väliset suhteet.

Kalifornian valtionyliopistossa toimiva filosofi James Tuedio, joka on paneutunut erityisesti eurooppalaiseen ajatteluun, määrittelee kodin lisäksi myös kodittomuutta artikkelissaan ’Ambiguities in the Locus of Home. Exilic Life and the Space of Belonging’. Hänen mielestään nuo käsitteet ovat olleet aivan 1900-luvun loppupuolen älyllisessä keskustelussa. Hänen lähtökohtansa on koti turvapaikkana, mutta hän vie lukijan siitä edelleen pakolaisuudessa rakentuviin kodin ja identiteetin ulottuvuuksiin.

Kodin vuotavat rajat

Homes in Transformation -kokoelman viimeinen osa, Moving Boundaries of Home sisältää kolme artikkelia, jotka käsittelevät kodin ihanteiden muuttumista 2000-luvun taitteessa sekä kodin ja työpaikan rajojen hämärtymistä, missä tietotekniikalla on ollut merkittävä osuus. Samaan aikaan kun uusi teknologia on mahdollistanut työn tunkeutumisen kotiin, se on myös antanut ihmisille mahdollisuuksia kehitellä uusia omia tiloja ja yhteisöjä.

Hollantilainen kulttuuriantropologi Irene Cieraad tutkii kodin käsitteen jatkuvuutta ja muutoksia artikkelissaan ’@Home? Students’ Vision of Home as Future trends in Home-Making’. Hän vertaa 1970-luvun taitteen radikaalien opiskelijoiden koti-ihanteita heidän lastensa koti-ihanteisiin 2000-luvun taitteessa. Delftiläiset opiskelijat eivät itse tuottamansa aineiston mukaan hyväksy vanhempiensa maaseutuasumisen ihannetta nykyisessä elämänvaiheessaan, mutta uskovat asettuvansa omine perheineen maaseudulle, lapsuutensa ihanneympäristöön.

Mediakulttuurin tutkija Susanna Paasonen tarkastelee Internetin ”kesyttämistä” artikkelissaan ’Immaterial Homes, Personal Spaces and the Internet as Rhetorical Terrain’. Verkossa käytetään kodin, asumisen ja liikkumisen sanastoa, siellä on kotisivuja, vieraskirjoja ja virtuaalisia koteja ja yhteisöjä. Tietokone on käyttäjälleen kuin oma tila ja kotisivu kotiin verrattava paikka, jossa yksilö esittelee itseään ja luo identiteettiään; hän voi muokata itselleen täydellisen tekominän, joka seurustelee virtuaalimaailmassa toisten fiktiivisten ihmisten kanssa.

Myös teoksen viimeisen artikkelin kirjoittaja, sosiaalipolitiikan tutkija Eeva Jokinen sivuaa verkkomaailmoja artikkelissaan ’Home, Work and Affects in the Fouth Shift’. Hän pohtii siinä naisen ja kodin sekä työn rajojen muuttumista vuonna 2003 kootun aikuisten arkielämää käsittelevän haastatteluaineiston pohjalta. Kodin ja työn tiukasta erottamisesta on eri vaiheiden kautta siirrytty neljänteen ”vuoroon”, jossa tietokoneet, matkapuhelimet ja Internet ovat tunkeutuneet koteihin ja luovat uudenlaisia yksityisiä ja yhteisiä tiloja hämärtäen ja venyttäen intiimin rajoja.

* * *
Hanna Johanssonin ja Kirsi Saarikankaan toimittama Homes in Transformation on monipuolinen ja monenkirjava teos, jonka muutamiin artikkeleihin olisin toivonut tiukempaa sitomista historialliseen kontekstiin. Mutta kokonaisuutena teos osoittaa vakuuttavasti, ettei ole olemassa yhtä yleispätevää, joka tutkimukseen sovellettavaa kodin käsitettä eikä yhtä tapaa kirjoittaa. Lähtökohtiakin voi olla monenlaisia. Toivottavasti yhä useammat miestutkijat tarttuvat sekä teokseen että kodin käsitteeseen ja paneutuvat miesten paikkoihin ja tiloihin kodeissa.