Satusaappaat ja runopilli sisältää Lastenkirjainstituutin (aikaisemmin Nuorisokirjallisuuden instituutin) julkaiseman Onnimanni-lehden (alk. Tiedote) valikoituja artikkeleita vuosilta 1978–2008. Käytännössä tekstit ovat 1990- ja 2000-luvulta, sillä mukana ei ole yhtään 1970-luvulla ilmestynyttä artikkelia ja seuraavaltakin vuosikymmeneltä tekstejä on mukana vain kaksi.

Artikkelit jakautuvat kolmeen ryhmään: aluksi on kuin johdatteluna neljä tekstiä, jotka käsittelevät kirjasuosikkeja, sen jälkeen on kaksi laajempaa osiota, joista ensimmäinen, ”Muumilaaksossa ja Narniassa”, sisältää hyvin monenlaista lastenkirjallisuutta käsitteleviä artikkeleita, kun taas jälkimmäinen, ”Kuvissa ja kuvien takana”, keskittyy otsikkonsa mukaisesti kirjojen kuvitukseen ja kuvittajiin. Kummassakin osiossa tekstit on järjestetty kronologisesti vanhimmasta uusimpaan. Kirjan lopussa on sekä teoshakemisto että henkilöhakemisto, jotka lisäävät teoksen käytettävyyttä.

Kirjan ensimmäinen osio, ”Arvostetut ja rakastetut”, sisältää neljä suomalaisten suosikkikirjoja käsittelevää artikkelia. Ensimmäinen, Juhani Niemen ”Suositut lastenkirjat rikkovat rajoja”, käsittelee Suomen eniten painettuja ja suurilevikkisimpiä nuorelle lukijakunnalle suunnattuja teoksia, joiden kärjessä komeilee Laura Latvalan Pikku Marjan eläinkirja. Tuule Korolaisen kaksi vuonna 2000 ilmestynyttä artikkelia ”Lasten ja nuorten superkirjat” ja ”Lasten ja nuorten superkirjat 2” käsittelevät Onnimannin kokoamaa luetteloa maailman merkittävimmistä lasten ja nuorten kirjoista. Luettelo koottiin pyytämällä kirjallisuusalan asiantuntijoita tekemään lista 50 merkittävimmästä lasten ja nuorten kirjasta; vastaajia oli 41. Korolaisen ensimmäinen artikkeli käsittelee tätä listaa, toinen ”melkein listalla” olevia kirjoja. Seija Haapakoski tarkastelee artikkelissaan ”Mestaritontusta Harry Potteriin” Helsingin Sanomien ja Nuorisokirjallisuuden Instituutin huhtikuussa 2004 toteuttamaa mielikirjakyselyä ja toteaa, että mielikirja ei valikoidu pelkästään kirjallisten ansioiden perusteella, vaan siihen liittyy usein myös jokin tärkeä henkilökohtainen muisto.   

”Muumilaaksossa ja Narniassa” -osio sisältää yhdeksäntoista lastenkirjallisuutta käsittelevää artikkelia saduista scifiin ja nonsense-runouteen. Esimerkiksi Päivi Heikkilä-Halttusen artikkeli ”Hipsuvarpaan jalanjäljillä” kuvaa suomalaisten suosikin Hipsuvarvas-sarjan alkuperän jännittävää etsintää. Seitsenosaisen sarjan tekijäksi on usein mielletty Helmi Krohn, todellisuudessa hän oli kuitenkin sarjan kääntäjä ja alkuperäinen sarja on englantilainen. Heikkilä-Halttunen kuvaa alkuperäisteosten etsintää, mikä ei olekaan ollut ihan helppoa. Yrsa Rekolan artikkeli ”Parit ja peilit” käsittelee kaksosia lastenkirjallisuudessa 1910-luvulta 2000-luvun kirjallisiin kaksospareihin. Vuonna 2004 ilmestynyt mielenkiintoinen artikkeli herätti heti halun kirjoittaa jatkoa – kaksoset eivät todellakaan ole kirjallisuudesta kadonneet. Kirjailijoista tässä osiossa käsitellään mm. Kenneth Grahamea, Tove Janssonia, Gösta Knutsonia, Arvid Lydeckeniä, Kirsi Kunnasta, C. S. Lewisia ja Mika Waltaria.

Viimeisessä osiossa ”Kuvissa ja kuvien takana” esitellään lastenkirjojen kuvitusta, kuvakirjoja ja kuvittajia 21 artikkelin voimin. Artikkelit nostavat esille kiinnostavia kuvittajia Hanna Frosterus-Segerstrålesta ja Rudolf Koivusta 2000-luvun kirjankuvittajiin. Kuvittajista esitellään myös lastenkirjakuvittajana vähemmän tunnettu Erkki Tanttu. Kuvakirjoista ja kirjasarjoista kertovat esimerkiksi Päivi Nordlingin 1940-luvun kuvakirjoja käsittelevä artikkeli ”Tipi sotilas ja Jörö-Tytti” sekä Päivi Heikkilä-Halttusen artikkeli ”Tämän kirjan omistaa…”, joka esittelee monen sukupolven rakastamia Tammen Kultaisia kirjoja. Suomessa sarjaa on julkaistu vuodesta 1952, vuonna 2010 ilmestyi seitsemän uutta suomennosta. Andersenin satujen kuvittajista kertovat Sirkka Heiskanen-Mäkelän artikkeli ”Andersenin satujen ensimmäinen kuvittaja” ja Sisko Ylimartimon artikkeli ”Andersenin satujen suomalaisia kuvittajia.” Marita Rajalinin ”Det vida rummet” käsittelee Topeliuksen lastenkirjojen kuvitusta ja kirjojen miljöötä. Uudemmista kuvakirjoista kertoo esimerkiksi Vuokko Virtanen artikkelissaan ”Pallerosta Rymyretkeen”, joka käsittelee äitiyspakkausten ensikirjoja.

Kaikkiaan Satusaappaat ja runopilli on kiinnostava kokonaisuus. Lasten ja nuorten kirjoista ei ole valtavasti kirjoitettu, sillä kirjallisuusjulkaisut keskittyvät usein aikuisille suunnattuun kaunokirjallisuuteen. Onnimanni on siten ollut tärkeä kanava lasten- ja nuortenkirjallisuudesta käytävälle keskustelulle, johon ovat osallistuneet tutkijat, kriitikot, opettajat, kirjastonhoitajat ja muut kiinnostuneet, mutta lehtiartikkeleita ei ole aina helppoa saada myöhemmin käsiinsä. Kun on kysymys klassikkokirjoista ja -kirjailijoista, hiukan vanhemmatkin artikkelit tuntuvat tuoreilta ja ajankohtaisilta ja niillä on annettavaa laajemmallekin lukijakunnalle.