Sitran tutkimushanke Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston tuella on innoittanut Markku Wileniuksen kirjoittamaan painavaa asiaa. Mikäli lentokenttien businesskirjatarjontaa pidetään barometrina, on tämä teos hyvin ajankohtainen. Tosin sen julkaisuasusta on tullut sen verran tukeva, että tuskin jokamatkailija valitsee sitä laukkunsa sisällöksi. Sen sijaan huoliteltu teksti ja ulkoasu sekä Osmo Rauhalan upea kuvitus tekevät jo sinällään kirjan esille ottamisesta nautinnon.

Kirjan sisältö ei varsinaisesti tarjoa uutta kulttuurin tutkijan näkökulmasta, vaan lukijakunnaksi on ajateltu liike-elämän johdon edustajia. Siispä aineistohaastattelutkin on kerätty lähinnä tämän eliitin edustajilta. Wilenius tuo taitavasti esille, kuinka talouden luovuus on tavalla tai toisella sukua taiteelliselle luovuudelle, riippuen siitä millaiselle lahjakkuuden alueelle kukin yksilö on suuntautunut. Performanssitaide ei ole kovinkaan vierasta tilannejohtamiseen tottuneelta henkilöstöpäälliköltä, taikka teatterin johtajan oppeja voidaan hyvin soveltaa strategisessa johtamisessa. Kysymys on siitä, kuinka kunkin kentän toimijat suhtautuvat toisiinsa ja voidaanko saada aikaan yhteistyötä, joka tuottaisi hedelmiä molemmille kentille.

Pohdittavaksi jääkin filosofinen kysymys, kuinka taiteen (eli sen kulttuurin, jota tässä kirjassa esitellään) piirissä voidaan hyväksyä talouden hyötyyn perustuvat lähtökohdat. Wilenius pitää tärkeänä tämän ongelman ratkaisemista ja marssittaa esiin taiteen edustajia, joille kulutettavat teokset eivät tuota ongelmia. Päinvastoin näin ajatellaan monipuolisella taiteiden kirjolla olevan mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Samalla varsinkin Suomea ajatellen nousisi uusi kulttuurinen osaamisen taso talouden alalle, jolla voisi kilpailla maailmalla.

Tässä ajattelussa päästään lähelle yrittäjyyden teemoja, joiden avulla uskotaan löytyvän uudenlaista innovatiivisuutta, siis ei pelkästään teknisiä keksintöjä, vaan elämyksiin ja kokemuksiin perustuvaa tuotantoa ja sen edelleen kehittelyä. No, suomalaiset on kyllä havaittu jo muidenkin tutkimusten valossa hyvin yrittäjyysmyönteiseksi, joten ehkäpä taiteilijoiden mukaan tulo saattaisi myönteisyyden myös konkreettisiksi teoiksi.

Yritysyhteistyöhön tarvitaan molempia osapuolia ja ennen kaikkea "oikeaa" asennoitumista. Wilenius ehdottaakin, että Tekesin rinnalle perustettaisiin Kukes, joka saattaisi tällaisen pitkän ja hitaasti tuottavaksi kypsyvän prosessin käyntiin. Teknologinen kehitys on vaatinut osaamisen kehittymistä omaksi pääomanlajikseen ja siten taannut hyvinvointiamme. Kulttuuriosaaminen on samalla tavalla tulossa merkittäväksi tekijäksi, jossa hienovarainen osaaminen on vielä toistaiseksi hiljaista pääomaa, mutta muuttuu vähitellen merkittäväksi kilpailutekijäksi. Siinä taiteilijamme ovat jo maailman huippuja. Talous ei tarvitse lyhyen tähtäimen kulttuurin sponsorointia, vaan todellista vuorovaikutusta.