Kirjasta ei tee erikoista niinkään se, että se on käännetty englanninkielisestä alkuteoksesta. Erikoista on sen sijaan, että alkuperäisteos on ilmestynyt jo 1960.

Teoksen tekstit on suomennettu niitä ajanmukaistamatta, ja niinpä lukija saa rauhassa jäädä siihen harhaluuloon, että Goebbelsin päiväkirjoja ei vieläkään olisi löydetty, vaikka saksalainen historioitsija Elke Fröhlich löysi ne Moskovasta 1992, ja ne on jo julkaistu sarjana.

Myös kirjan kuvitus on toteutettu ”vanhanaikaisesti” erillisenä kuvaliitteenä. Kuvia on varsin vähän, ja ne kärsivät rasteripainatuksen aiheuttamasta huonosta laadusta. Lukijan näkökulmasta kuvia olisi hyvin voinut olla esimerkiksi Goebbelsin ideoimista iskevistä katumainoksista, joita käytettiin kansallissosialistisen puolueen alkutaipaleella puhetilaisuuksien mainostamiseen. Kirjassa näitä julisteita kuvaillaan sanallisesti, mutta todetessaan niiden kuvakielellään poikenneen merkittävästi 20–30 -luvun muista vastaavista julisteista, tekijät herättävät lukijassa vääjäämättä kiinnostuksen: millaisia nämä mainokset ovat olleet? Nykypainotekniikalla – ja tietäen Goebbelsin tuotattaman kuvallisen materiaalin määrän – kuvituksen olisi pienellä vaivannäöllä voinut toteuttaa myös modernimmin.

Toisaalta alkuperäisteoksen synty 1960-luvulla on taannut tekijöille mahdollisuuden haastatella lukuisia aikalaistodistajia, kuten Goebbelsin sisarta Mariaa, tämän koulutoveria Fritz Prangia sekä tämän nuoruusaikojen kihlattua, jotka kaikki nykyisten historioitsijoiden kannalta ovat saavuttamattomia lähteitä.

Tekijöillä on myös omaa aikalaiskokemusta: Manwell toimi sodan aikana Ison-Britannian Ministry of informationin elokuvaosastolla propagandatuotannossa ja oppi työnsä kautta tuntemaan ”vastapelurinsa” kädenjäljen Saksan propagandassa. Fraenkel puolestaan on kerännyt ensikäden tietoja Goebbelsista ja muista natsisuuruuksista jo Nürnbergin oikeudenkäynnin yhteydessä.

Tekijöiden yhteistyön tuloksena on syntynyt kirja, jota lukee kuin jännitysromaania. Teksti etenee sujuvasti, kerronta on miellyttävän helppolukuista olematta silti ohutta. Tuloksena on kuva miehestä, joka lähes lapsesta asti pyrki kompensoimaan lukuisia kompleksejaan korostamalla omaa merkittävyyttään ja vaikutusvaltaansa. Teos kertoo, kuinka itsestään epävarma, kampurajalkainen entinen katolilaisopiskelija loi erikoislaatuisen suhteen mieheen, josta oli hänen avustuksellaan tuleva yksi viime vuosisadan pahamaineisimmista diktaattoreista.

Goebbels – Kolmannen valtakunnan propagandaministeri on suorastaan hengästyttävä kuvaus vertaansa vailla olevan kyynisen psykopaatin elämästä ja siitä, miten tämä alisti satoja vuosia vanhan kulttuurikansan diktaattorin kannattajaksi.

Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa painosta – ehkäpä siihen voidaan jo liittää lyhyt esipuhe, joka saattaa lukijan ajan tasalle tutkimus- ja lähdetilanteen suhteen. Jos vielä kuvitusta ajanmukaistettaisiin nykytekniikan suomilla mahdollisuuksilla, teos hakisi jo vertaistaan.

Kirjan merkitys suomenkieliselle tietokirjallisuudelle on kiistämätön – Turun yliopiston kirjastotietokanta paljastaa surullisen totuuden, mitä tulee suomenkieliseen Goebbels – kirjallisuuteen.  Manwellin ja Fraenkellin kirjan lisäksi muita teoksia ei ole. Tässä olisikin haaste suomentajille!