Länsimainen lintutaiteen perinne juontaa juurensa antiikin Roomaan, mistä Pompeijin seinämaalauksista löytyy lukuisia tunnistettavia lajeja. Keskiajalla se jatkui 1240-luvulla Saksalaisroomalaisen keisarikunnan hallitsijan, Fredrik II:n, haukkametsästyskirjassa, jossa on tuhansia miniatyyrejä linnuista. Vuonna 1555 Ranskassa ilmestyi Pierre Belonin laatima lintujen luonnonhistoria kuvitettuna yli sadalla puupiirroksella. 1700-luvulla lintujen kuvia maalailivat useat luonnontutkijat: George Edwards Englannissa,  Buffon-nimellä tunnettu kreivi Ranskassa ja Frischinä tunnettu henkilö Saksassa. 1800-luvun tunnetuimmat lintumaalarit olivat Yhdysvalloissa toiminut John James Audubon (1785–1851) ja englantilainen John Gould (1804–1881). Tutustuessani vuosia sitten näiden kahden herran teoksiin, en ymmärtänyt, miksi niistä niin kohistiin. Mielestäni näkemäni von Wrightin veljesten lintukuvat ovat vähintään yhtä taidokkaita ja jopa tarkempia ja viimeistellympiä. – Samaa mieltä näyttävät olevan myös nyt arvioitavan kirjan tekijät. – Voi vain toivoa, että veljesten kuvia tunnettaisiin maailmalla paremmin.

von Wright -veljesten linnut-teoksen tuore painos ilmestyy samassa asussa kuin vuonna 2003 ilmestynyt painos, joka perustui alkujaan vuonna 1986 ilmestyneeseen, kooltaan suurempaan Taiteilijaveljekset von Wright – Suomen kauneimmat lintumaalaukset-teokseen. Uusi kirja kertoo Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrightin työstä lintumaalareina ja lintutieteilijöinä. Lähteinään kirjan tekijät, Leikola, Lokki ja Stjernberg, ovat käyttäneet veljesten kirjeitä ja tekstejä sekä päiväkirjoja, jotka he toimittivat Johan Ulfvensin kanssa vuosina 1996–2001. Teoksen kuvituksen ovat suunnitelleet dosentit Lokki ja Stjernberg, mutta kirjoittajien muusta mahdollisesta työnjaosta ei kerrota. Olen kuitenkin havaitsevinani hienoisia tyylieroja ihmisiä ja lintuja koskevien lukujen välillä.

Teos alkaa katsauksella veljesten sukutaustaan ja jatkuu kolmella erillisellä taiteilija-elämäkerralla. Magnusta koskeva luku on kuvineen 24-sivuinen, Wilhelmiä koskeva luku 10-sivuinen ja Ferdinandia koskeva luku 15-sivuinen. Luvuissa on pakostakin päällekkäisyyttä, koska veljekset toteuttivat eräitä hankkeita yhdessä. Lienee ollut helpompaa laatia erilliset biografiat kuin kirjoittaa nykyisin muodikas ryhmäelämäkerta, joka kertoisi kaikista kolmesta miehestä samassa tekstissä.

Biografioita täydentää luettelo veljesten elämän keskeisistä tapahtumista sekä lyhyt selvitys heidän esi-isistään ja omaisistaan. Sekä sukutaustaluku että biografiat on kuvitettu taiteilijoiden eri ikäisinä maalaamilla ja piirtämillä maisemilla, asetelmilla, interiööreillä, lintu- ja muotokuvilla sekä muutamilla nisäkäs-, kala-, hyönteis- ja kukkakuvilla. Töissä on akvarelleja, litografioita, lyijykynäpiirroksia sekä kankaalle, paperille tai pahville maalattuja öljyväritöitä. Litografiat ovat käsin väritettyjä ja useita piirroksia on  korostettu vesivärein. Jokin guassi ja tussilaveeraus löytyy myös joukosta. 

Kaiken kaikkiaan kirjassa on noin 250 kuvaa linnuista, parikymmentä maisemaa sekä pari asetelmaa ja interiööriä. Muutamista kuvista on vaikea sanoa, ovatko ne maisemia vai lintumaalauksia, mutta erottelu ei liene tarpeenkaan. Erityisesti Magnuksen ja Wilhelmin litografioissa on kuvattuna pelkkä lintu, mutta varsinkin Ferdinand kuvasi lintujaan luonnonmaisemassa tai pihapiirissä. Veljekset olivat isänsä tavoin taitavia ampujia ja he käyttivät mallinaan vasta-ampumiaan lintuja. Näin he saivat höyhenten värityksen näyttämään mahdollisimman luonnolliselta, vaikka asennot eivät olisi aina olleetkaan aivan luontevia. Lintukuvausperinteen mukaisesti veljekset esittävät lähes kaikki lintunsa seisomassa maassa tai istumassa puussa. Vain kahdessa kuvassa on lentäviä lintuja: Magnus on piirtänyt kahdeksan lentävää haapanaa (s. 87) ja Ferdinand on maalannut öljyvärein kalliolle laskeutuvan merilokin (s. 170).

Kuva: Ferdinand von Wright, Lentävä juhlapukuinen merilokki 1859, Cygnaeuksen galleria, Wikimedia Commons.

Kirjan lopussa on kauneimpien lintukuvien jälkeen kuuden sivun selostus Magnus ja Wilhelm von Wrightin kuvittamasta Israel Adolf af Strömin teoksesta Svenska Foglarna sekä luettelo ”Veljesten von Wright julkaistuja töitä”. Luettelossa on 19 Wilhelmin, 17 Magnuksen ja 9 Ferdinandin julkaisua sekä kolme artikkelia Julius-veljeltä, joka ei tehnyt lintukuvia. Kirjallisuusluettelo ja hakemisto lintujen suomenkielisine, ruotsinkielisine ja tieteellisine nimineen täydentävät teoksen.

Taiteilijaveljesten taustaa

Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrightin ensimmäinen tunnettu isänpuoleinen esi-isä oli skotlantilainen aatelismies George Wright, joka pakeni 1600-luvulla kotimaastaan Oliver Cromwellin vallankumouksen aiheuttamia levottomuuksia ja päätyi Ruotsille tuolloin kuuluneeseen Narvaan. George elätti itsensä kaupankäynnillä ja käsityöllä, mutta hänen poikansa Henrik antautui sotilasuralle ja palveli mm. Savon rykmentissä nousten lopulta everstiksi. Henrikin poika Jonas Mauritz palveli samassa rykmentissä vuosikymmeniä ja erosi kapteenina palveluksesta. Vuonna 1772, kun Jonaksen veli, everstiluutnantti Georg Henrik sai ruotsalaisen aateliskirjan, aateluus ulotettiin myös hänen veljiinsä, joten Jonaskin sai sukunimensä eteen von-liitteen.

Jonaksen poika Henrik Magnus, josta tuli myöhemmin taiteilijaveljesten isä, joutui jo 11-vuotiaana Haapaniemen kadettikouluun ja myöhemmin Savon jalkavälirykmenttiin. Hän kunnostautui monissa taisteluissa, mutta haavoituttuaan pahasti hän siirtyi majurina eläkkeelle ja asettui Kuopion lähelle, Haminalahden kartanoon, jonka hänen isänsä oli saanut Tawastien sukuun kuuluvan puolisonsa kautta apeltaan. Veljesten äiti, Maria Elisabet Tuderus oli Leppävirran rovastin tytär, ja hänen puoleltaan aukeni yhteyksiä useihin tunnettuihin pappissukuihin. Henrik ja Maria saivat 15 lasta, mutta näistä vain yhdeksän varttui aikuisikään. Kun Maria Elisabet kuoli 1846 ja Henrik Magnus 1850, perheen kaikki lapset olivat jo täysi-ikäisiä. Sukutaustaluvussa on kymmenen Wilhelmin 1843–1844 Haminalahdessa piirtämää kuvaa perheenjäsenistä.

Kansallisen taiteen uranuurtaja

Kuva: Magnus von Wright: Katajanokalta, 1868. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen.

Kirjan tekijät luonnehtivat veljeksistä vanhinta, Magnusta (1805–1868) ”kansallisen taiteemme uranuurtajaksi”, Wilhelmiä (1810–1887) ”mestarilliseksi eläinkuvaajaksi” ja sisarusparven nuorimmaista, Ferdinandia (1822–1906) ”rakastetuksi lintumaalariksi”. Magnus alkoi maalailla lintuja 13-vuotiaana ja 16–17-vuotiaana hän arveli voivansa verrata töitään Svensk Zoologissa näkemiinsä kuviin. Hän haaveili luonnontutkijan urasta, mutta ei suorittanut ylioppilastutkintoa. Hän täytti ampumiaan lintuja ja antoi niitä myös ”Sällskapet för Finsk Zoologie och Botanik” -yhdistykselle (myöh. ”Societas Fauna et Flora Fennica”), jonka jäseneksi hän liittyi 1824. Magnus opiskeli Tukholmassa 1826–1827 muutaman kuukauden ajan akvarelli- ja maisemamaalausta. Hän pääsi myös tekemään litografioita Svenska Foglar -teokseen (1828–1838), ja kun työ paisui, 17-vuotias Wilhelm-veli tuli avuksi. Magnus teki muitakin kuvituksia ja kirjoitti vuodesta 1826 lähtien lintuja koskevia huomioita eri julkaisuihin.

Magnus palasi Suomeen 1829, mutta teki myöhemminkin kuvituksia Ruotsiin. Hän pääsi 1831 kartanpiirtäjäksi ja 1836 varamaanmittariksi Helsinkiin maanmittauskonttoriin. 1837 hän solmi avioliiton Christina Sofia Sallménin kanssa, ja perheeseen syntyi 9 lasta, joten miehen oli hankittava elantoa monista läheistä. Hän toimi mm. intendenttinä ja ikonografina Fauna et Flora Fennicassa ja kirjoitti teoksen Grunder i Teckna och Rita (1838). Hän osallistui Z. Topeliuksen kirjoittaman Finland framställd i teckningar -teoksen (1845) kuvittamiseen 18 litografialla. Hänestä tuli 1845 yliopiston anatomisten kokoelmien konservaattori ja 1847 piirustusmestari; tätä tehtävää hän hoiti kuolemaansa eli vuoteen 1868 asti.

Virkatehtäviensä lisäksi Magnus opetti kouluissa piirustusta, järjesti eläintieteellisen museon uudelleen ja kuvitti professori E. J. Bonsdorffin vertailevan anatomian julkaisuja. 1846 hän oli perustamassa taideyhdistystä ja toimi myös sen johtokunnassa. 1848 ilmestyi hänen tutkielmansa Helsingin seudun linnustosta ja 1859 Finlands Foglar -teoksen 1. osa; J. A. Palmen toimitti 2. osan 1873. Öljyvärein maalatut maisemat tulivat Magnuksen taiteessaan yhä tärkeämmiksi ja niihin tuli realistisempi ote sen jälkeen, kun hän oli käynyt vuonna 1857 Düsseldorfissa opiskelemassa parin maisemamaalausta.

Mestarillinen eläinkuvaaja

Wilhelm (1810–1887) oli ollut taitava lintujen kuvaaja jo lapsena ja 17-vuotiaana hän pääsi Magnuksen kanssa kuvittamaan edellä mainittua Svenska Foglar -teosta (1828–1838). Hän jäi Ruotsiin pysyvästi, vaikka Magnus palasi Suomeen. 1833 hänestä tuli Tukholman tullikamarin kirjuri ja 1834 Ruotsin kansalainen. 1835–1848 hän toimi taideakatemian piirtäjänä. Vuonna 1838 hän sai kamarijunkkarin arvonimen, ja 1839 hänestä tuli taideakatemian jäsen. 1845 hän meni naimisiin Maria Margareta Bildtin kanssa ja asettui Bohusläniin. Pariskunta ei saanut omia lapsia, mutta otti kasvateikseen kaksi Marian veljentytärtä.

Kuva: Wilhelm von Wright: Sinihuulikala, koiras, 1836–1857. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Ainur Nasretdin.

Lintujen lisäksi Wilhelm kuvasi nisäkkäitä (Svenska Däggdjur), nilviäisten kuoria (Fossila Snäckor 1835), kaloja (Skandinaviens Fiskar, 1836–1857) sekä perhosia ja hyönteisiä (Svenska Fjärilar julkaistiin 1989!). Hän kuvitti myös Tidskrift för Jägare och Naturforskare –aikakauslehteä ja piirsi 83 linnunpäätutkielmaa pieneen lintuoppaaseen Svenska Foglarna (1839). Oman panoksensa lintutieteeseen Wilhelm antoi 1850 ilmestyneellä perusteellisella artikkelilla Bohuslänin linnuista. Siinä hän osoitti, että merikotkia on vain yksi laji eikä kahta, kuten yleisesti uskottiin.

Vaikka Wilhelm lähetti 1830- ja 1840-luvulla lintu- ja kalakuviaan taideakatemian näyttelyihin, 1855 Pariisin teollisuus- ja taidenäyttelyyn sekä 1866 skandinaaviseen yhteisnäyttelyyn, hän ei pitänyt itseään taiteilijana. Koska kuvien tekeminen ei antanut hänellekään riittävää toimeentuloa, hän suostui 1855 ottamaan vastaan Bohuslänin kalastuksentarkastajan tehtävän. Jo 1856 hän sai halvauksen, joka jätti jälkeensä jatkuvan hermosäryn eikä hän enää pystynyt metsästämään, kalastamaan, samoilemaan luonnossa tai edes piirtämään. Hän joutui viettämään loppuelämänsä eli 31 vuotta vuoteenomana ja taloudellisten huolten rasittamana.

Rakastettu lintumaalari

Ferdinand (1822–1906) aloitti lintujen maalaamisen vielä nuorempana kuin veljensä, ja Magnuksen oleskelu Haminalahdessa 1830–31 vaikutti hänen kehitykseensä ratkaisevasti. 9-vuotiaana hän oli maalannut 22 lintua luonnosta ja 38 veljiensä kuvista jäljentäen. Magnuksen mielestä pikkuveli oli jo saavuttanut vanhempien veljiensä tason. Vain 15-vuotiaana Ferdinand matkusti 1837 Ruotsiin auttamaan Wilhelmiä Skandinaviens Fiskar -teoksen kuvittamisessa. Samaan tapaan Wilhelm oli 17-vuotiaana päässyt auttamaan Magnusta Svenska Foglar -teoksen kuvittamisessa. Pistäydyttyään välillä Suomessa 1838 Ferdinand palasi Ruotsiin ja jäi maahan kuudeksi vuodeksi. Hän auttoi taas Wilhelmiä kuvitustöissä, mutta teki itsenäisiäkin kuvituksia. Hän maalasi akvarelleja niittykukista ja nilviäisistä sekä teki eläinpiirroksia. Veljekset maalasivat yhdessä kookkaita lintuakvarelleja, joista valtaosa on Tukholman Kuninkaallisen Tiedeakatemian Kirjastossa ja muutama Helsingin yliopiston kirjastossa.

Kuva: Ferdinand von Wright, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo/ K.E. Ståhlberg.

Ainakin 1842 Ferdinand opiskeli jonkin aikaa Tukholman taideakatemiassa ja syksyllä 1844 Suomeen palattuaan sai Turussa R. W. Ekmanilta ohjausta öljyvärimaalauksessa. Kotona Haminalahdessa hän maalasi muotokuvia, lintuaiheita ja asetelmia. Suomen taideyhdistys tilasi häneltä 1846 kuusi lintutaulua. 1850 hän matkusti taas Wilhelmin luo ja viipyi Ruotsissa kaksi vuotta aloittaen isojen dramaattisten eläinmaalaustensa sarjan. Hän sai hyvää mainosta töilleen, kun kruununprinsessa Louise osti yhden lintutaulun. Palattuaan Suomeen syksyllä 1852 Ferdinand ryhtyi tarmokkaasti maalaamaan. Kesällä hän asettui Haminalahteen pysyvästi ja maalasi siellä lintuja sekä yhä enemmän maisemia. Kun perintöruhtinas Aleksandr – keisarina Aleksanteri II – osti 1854 ”Näköalan Haminavuorelta” ja lahjoitti sen taideyhdistykselle, Ferdinandista tuli hetkessä koko maan tunnetuin taiteilija.

Kuva: Ferdinand von Wright: Haminalahden puutarhassa, n. 1856-57. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria.

Matkustaessaan 1857 Düsseldorfiin Magnus oli halunnut Ferdinandin mukaansa, mutta tämä oli kieltäytynyt lähtemästä. Seuraavana vuonna tämä kuitenkin matkusti itse Dresdeniin, missä hän opiskeli norjalaisen eläinmaalarin johdolla pari kuukautta. Suomeen palattuaan hän asui ja maalasi taas Haminalahdessa, jota hänen Adolf-veljensä hoiti. 1863 hän hankki sinne oman talon; tässä Lugnet-nimisessä paikassa hän asui parikymmentä vuotta, mutta ei perustanut omaa perhettä missään vaiheessa. Lintujen lisäksi hän maalasi kesä- ja talvimaisemia, asetelmia ja henkilökuvia. Hänellä oli myös muutamia oppilaita, mm. Torsten Waenerberg, Berndt Lindholm sekä Matti Karppanen, joka jatkoi lintumaalauksen perinnettä. 1870-luvulla, vasta 50 vuotta täyttänyttä miestä alkoivat jäytää monet vaivat, ehkä luulosairauskin. Kun eläminen Lugnetissa kävi vaivalloiseksi, Ferdinand muutti kartanon päärakennukseen. Huolimatta siitä, että hän alkoi saada halvauskohtauksia 1880-luvulla ja joutui usein vuoteenomaksi, hän jatkoi maalaamista ja teki mm. kaikkein tunnetuimman teoksensa ”Taistelevat metsot” (1886).

Kuikasta peltosirkkuun

Taiteilijaveljesten kiehtovista elämäntarinoista huolimatta tärkeimmän osan von Wright -veljesten linnut-teoksesta muodostaa osa ”Suomen kauneimmat lintumaalaukset”. Siinä esitellään sadalla aukeamalla satakunta lintua, jossa veljesten tietämystä on täydennetty nykytiedoilla. Kunkin aukeaman vasemmalla sivulla on kookas akvarelli, litografia tai öljymaalaus lajin yhdestä tai useammasta edustajasta ja oikealla sivulla on tiheä teksti ja sen lisäksi pienehkö kuva saman tai läheisen lajin erilaisesta edustajasta tai kuva maisemasta, jossa laji esiintyy. Jos pääkuvan lintu on vaikkapa koiras tai nuori lintu, pikkukuvassa on naaras tai täysi-ikäinen yksilö. Veljekset näyttävät olleet erityisen tarkkoja huomaamaan eri-ikäisten yksilöiden höyhenpuvun eroja.

Veljesten lintukuvien rinnalla on kiintoisaa silmäillä jotakin nykyistä lintukirjaa värivalokuvineen ja verrata teosten tietoja toisiinsa. Itse lueskelin Pertti Koskimiehen ja Juhani Lokin Kotimaan lintuja (2002). Se alkaa linnuista alkukantaisimmalla kuikalla kuten veljesten lintumaalauksetkin. Wilhelmin tekemää kuikka-akvarellia (1829) seuraa hänen öljyvärein maalaamansa suula (1851), jonka taiteilija on kuvannut Ruotsin länsirannikolla. Mahtavan kellanvalkoisen melajalkaisen linnun kuva on öljymaalaus, joita Wilhelm teki todella vähän. Suomessa suula on vain satunnainen vieras toisin kuin kirjan seuraava lintu, merimetso. Vaikka kuinka inhoaisi tätä viime vuosikymmeninä valtavasti yleistynyttä pelikaanilintua, ei voi olla ihailematta Wilhelmin siitä maalaamaa majesteetillista akvarellia (1838).

Lintukuvien esittely jatkuu laulujoutsenesta alkaen tukkakoskeloon merenrannoilla ja sisävesillä elävillä sorsalinnulla, joiden kuvia ovat tehneet kaikki veljekset. Myös petolintujen kuvia on joka veljekseltä, mutta näyttävimmät ovat Ferdinandin öljymaalaukset merikotkasta (1891), jolla on alli saaliinaan, ja siipiään kohottavasta kotkasta (1890). Haukkojen kuvat ovat niiden rinnalla melkeinpä lempeitä. Kanalintuja on kirjassa maatiaiskanan ja -kukon lisäksi pyitä, riekko, teeri sekä teerikukon ja naarasmetson risteymä, korpimetso. Kun varsinaiset metsot taistelevat jo toisaalla kirjassa, ovat Ferdinandin linnut tässä yhteydessä soitimella (1862).

Rantakanojen, kahlaajien, lokkilintujen, kyyhkyjen ja käen jälkeen tuleva Ferdinandin huuhkaja-kuva (1860) poikkeaa kirjan muista kuvista, sillä siinä pääosassa on linnun lisäksi myös saalis, talvipukuinen jänis. Parin pöllön jälkeen esiteltävää kehrääjää ei – lintuharrastajia lukuun ottamatta – kovinkaan moni ole nähnyt. Magnuksen akvarellissa lintu istuu puun oksalla ja odottaa sireenikiitäjän lentävän kitaansa. Kirjoittajien mukaan kuvassa on kaksi virhettä; kehrääjä näet saalistaa aina lennosta ja istuu oksalla pituussuunnassa toisin kuin muut linnut. Liekö taiteilija ollut tietoinen virheistään?

Kuva: Ferdinand von Wright: Huuhkaja iskee jänikseen, 1860. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Museokuva.

Von Wrightin veljesten lintujen joukossa on vielä useita värikkäitä, jopa eksoottisen näköisiä lintuja, esim. sininärhi, tikat, tilhi, sinirinta, punakylkirastas, kuhankeittäjä, närhi, tikli, leppälintu, käpylinnut, taviokuurna ja punatulkku. Useimpien naaraiden höyhenpuku on kuitenkin vaatimattomampi. Mutta linnustossa on myös hillityn kirjavia ja huomaamattoman värisiä lajeja, esim. luotokirvinen, satakieli, pajulintu ja varpunen. On myös mustia, mustavalkoisia ja musta-valko-harmaita lintuja: mm. räystäspääsky, koskikara, mustarastas, kirjosieppo, harakka, kottarainen ja västäräkki. Näidenkin naaraiden höyhenistö voi olla hillitympi kuin urosten. Suuri osa kirjassa kuvatuista linnuista on kirjavuudessaankin väreiltään ”hienostuneen tyylikkäitä”, sellaisia, että maallikkokin voi oppia erottamaan ne toisistaan. Näitä ovat mm.  rautiainen, kivitasku, tiaiset, pikkulepinkäinen, pähkinähakki, peippo, järripeippo, lapinsirkku, pulmunen ja peltosirkku.

von Wright -veljesten linnut-teos ei voi esitellä kaikkia Suomen nykyisiä pesimälajeja, sillä niitä on melkein kaksi ja puolisataa ja koska osa niistä on varsin uusia tulokkaita. Mutta kirjan linnuista olisin mielelläni lukenut enemmänkin kuin sivun verran. Tekstit ovat nimittäin kiehtovia, ja ne on kirjoitettu selvästi rakkaudesta lintuihin ja niiden kuvaajiin. Olisin myös toivonut, että tekstit olisi tarkistettu, jottei kirjaan olisi jäänyt esimerkiksi toteamusta (s. 171): ”Merilokin yleistymisestä huolimatta Itämeren haahkakannat ovat nykyään runsaammat kuin koskaan.” Merikotkien lisääntymisen vaikutus haahka- ja merimetsokantoihin olisi ollut hyvä tuoda esille. Upean kokonaisuuden kannalta nämä ovat kuitenkin pikkuseikkoja.    

Taiteentuntijat ja maallikot eri mieltä

Vuonna 1919 ilmestynyt Tietosanakirjatoteaa Ferdinandin ”Merikotkasta” (1861) ja ”Tappelevista metsoista” (1886):

”Niissä on luontaista eloa ja havainnon välittömyyttä, ja maisema ja eläimet muodostavat värivaikutukseltaan paljon eheämmän kokonaisuuden kuin vanhemman veljen tauluissa, jos kohta hänkään ei ole osannut ilmaista sellaista elollisen ja elottoman luonnon yhteenkuuluvaisuutta kuin esim. ruots. eläinmaalari Bruno Liljefors.”

Samassa teoksessa kirjoitetaan Magnuksen maisemista, että ”niistä puuttuu ennen muuta ehyt kokonaisvaikutus, värit eivät sulaudu yhteen ja ilmaperspektiivin puute tekee ne koviksi ja kaavamaisiksi. Samaten vaikuttavat hänen lintunsa aina enemmän tai vähemmän täytetyiltä ja elottomilta. Sitä vastoin ne ovat luonnontieteellisen tarkkoja.”

von Wrightin veljesten kuvia arvostettiin aikanaan ja taiteilijoita tekijöitä kunnioitettiin. Ferdinand sai jopa valtioneläkkeen. Heidän maisemamaalaustensa katsottiin edustavan ennen kaikkea isänmaallista tunnetta. Mutta jo 1800-luvun lopulla alkoivat taiteessa puhaltaa uudet tuulet, mikä näkyy Tietosanakirjankin huomautuksissa, joita Leikola, Lokki ja Stjernberg eivät sisällytä omaan kirjaansa. Suuri yleisö ei kuitenkaan piitannut taiteentuntijoiden mielipiteistä. Mitä vanhentuneempana he pitivät Ferdinandin taidetta, sitä suuremman suosion se saavutti kansan silmissä. Tätä osoittavat ne sadat, ehkä tuhannet ”Taistelevat metsot” joita ilmestyi vuosikymmenten kuluessa harrastajamaalareiden tuottamina kopioina ihmisten kotien seinille. Jonkun kulttuurihistorioitsijan olisi syytä tehdä noista tauluista tutkimus, ennen kuin ihmiset tuhoavat ne kaikki.