"Maamme-kirjojen" kirjoittaminen on yleensä ollut miespuolisten aikalaisten heiniä. Siksi olikin kiintoisaa tarttua Anna Ziguren Latvia-kirjaan, joka selvästi keskittyy ´oman maan ja kansan´ kuvailuun. Latvian maa ja taivas on Ziguren toinen suomeksi julkaistu Latvia-kirja: vuonna 1997 tullut Kuitenkin niin lähellä oli luonteeltaan toisenlainen, pikemminkin muistelma.

Lähtötilanne Latvia-kirjan kirjoittamiselle oli Zigurelle mielenkiintoinen. Entinen suurlähettiläs palasi kuuden Suomessa vietetyn vuoden jälkeen kotimaahansa, joka tuntui yhtäaikaa tutulta ja oudolta. Itsenäistyneen Latvian varhainen kevät ja luonnokauneus kiehtoivat kuten ennenkin. Elämää rytmittivät optimistiset rakentamisen äänet, mutta toisaalta ihmisuhteet ja eläminen olivat monimutkaistuneet. Entinen itsenäisyyden puolesta taistelu oli muuttunut sisäisiksi eripuraisuuksiksi. Tästä kaikesta olisi ollut kiintoisaa lukea enemmänkin. Zigure tuntuu olevan parhaimmillaan kirjoittaessaan kaikkein henkilökohtaisimmin.

Teos on kirjoitettu ajatellen nimenomaan suomalaisia lukijoita. Se valottaa Latvian historiaa maakunnittain, kertoilee vanhoja dainoja ja tarkastelee lähemmin muutaman perheen elämää.
Latvialaisen kansanperinteen keskeiseksi symboliksi mainitaan tienristeys. Risteyskohtana maa on todella joutunut olemaankin. Nykyistä Latviaa Zigure tosin vertaa monenkirjavaan toriin, jossa tarjolla on vähän kaikkea: eurooppalaista kaupunkielämää sekä maaseudun matriarkaattia. Matriarkaatin luonnetta Zigure ei kummemmin selvittele, eikä hyödynnä juuri muutenkaan naisnäkökulmia. Sikäli teos on varsin perinteinen ´maan ja kansan´ kuvaus.

Paikoitellen Ziguren kirjoittaa vanhantavan kotiseuturakkaasti. Valoisuuden, optimismin ja hyväntahtoisuuden kerrotaan yhdistävän kaikkia latvialaisia, ovathan dainat niihin opettaneet.

Mutta ei Zigure liikaa kaunistele eikä välttele kotimaansa varjopuolien kuvaamista. Neuvostoliiton aikana Latviassa oli enemmän sotilaita ja kalustoa kuin Virossa tai Liettuassa, eivätkä armeijan jättämät arvet ole vielä parantuneet. Tyhjät sotilasalueet muistuttavat miehityksestä edelleen. Järkyttävää luettavaa on myös kuvaus kokonaan hävitetystä Jelgavan kaupungista, josta loputkin tuhottiin Stalingradin tuhoa käsittelevän neuvostoliittolaisen elokuvan filmauksissa vuosina 1944-1945.

Zigure kertoo, että haikaroiden myötä uskotaan työteliäisyyden, elämänuskon ja vaurauden palaavan Latviaan. Toivottavasti kuitenkaan Kuurinmaan mennyt ´kukoistuksen aika´ ei kangastele mallina Latvian etsiessä paikkaansa maailmassa, kuten Zigure kirjoittaa. Kuurinmaan ´suuruudenaikoihin´ kun kuuluu myös Tobagon kolonisoiminen 1600-luvulla. Courland River ja Great Courland Bay muistuttavat edelleen siirtomaa-ajoista, jotka Ziguren kirjassa ohitetaan varsin kivuttomasti.
Latvian maa ja taivas ei ole varsinainen matkaopas, mutta matkalukemiseksi varmaankin sopiva. Toivottavasti se ihmeellisen vanhantavasta kannestaan huolimatta löytää lukijakuntansa.