Luonnonsuojeluhistorian klassikko suomeksi

Amerikkalaisen ekologin, filosofin, luonnonsuojelijan ja riistanhoidon professorin, Aldo Leopoldin teos ilmestyi alkujaan vuonna 1949. Ehti kulua 68 vuotta, ennen kuin Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (2017) ilmestyi suomeksi Tapani Kilpeläisen käännöksenä. Lähes surutta metsiänsä parturoivassa, soitaan ojittavassa sekä susiaan, karhujaan ja ahmojaan lahtaavassa maassa teos on kipeän ajankohtaista ja runollisuudessaan haastavaa luettavaa.

Leopold, Aldo: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä [A Sand County Almanac and Sketches Here and There (1949)]. Käännös: Tapani Kilpeläinen. niin&näin, 2017. 212 sivua. ISBN 978-952-7189-18-4.

On ihmisiä, jotka osaavat tai luulevat osaavansa elää ilman luontokappaleita, ja niitä, jotka eivät osaa eivätkä haluakaan osata. Aldo Leopold (1887–1948) oli yksi näistä osaamattomista. Juuri siksi ja ystäviensä kehotuksesta hän kirjoitti Sand Countyn almanakan niistä iloista ja suruista, joita hän perheineen koki michiganilaisella hiekkafarmilla, sekä luonnonsuojelun ongelmista, joita hän oli pohtinut vuosikymmeniä. Hän omisti kirjansa puolisolleen.

Useimmat suomalaiset eivät ole kuulleetkaan Leopoldista tai hänen ajatuksistaan ja merkityksestään luonnonsuojelun ja ympäristöajattelun kehityksessä, vaikka hänen katsotaan kuuluvaan John Muirin, Henry David Thoreaun, Ralph Waldo Emersonin ja Rachel Carsonin kanssa samaan kastiin. Suomesta biologi ja lintuguru Pertti Koskimies nostaisi vain Pentti Linkolan noiden suurten nimien rinnalle. Itse kuulin Leopoldista 1987–1988, kun Missourin yliopiston ympäristöhistorian professori Susan Flader vieraili Turun yliopistossa Fullbright-stipendiaattina sekä luennoi mm. Leopoldista eri yliopistoissa. Flader on kirjoittanut väitöskirjansa pohjalta teoksen Thinking Like a Mountain:Aldo Leopold and the Evolution of an Ecological Attitude Toward Deer, Wolves and Forests (1974), joka valaisee hienosti Leopoldin ajattelua. Fladerin jälkeen Leopoldin ympäristöajattelusta on kirjoitettu paljon.

Leopoldin ajatukset ihmisen ympäristösuhteesta vaikuttivat olennaisesti modernin ympäristöliikkeen nousuun Yhdysvalloissa erityisesti 1960-luvulta lähtien, mutta ne ovat edelleen ajankohtaisia, ja niissä riittää pohdittavaa muuallakin maailmassa niin metsänhoitajille ja luonnonsuojelijoille kuin filosofeille, ympäristöhistorioitsijoille, ekologeille ja ekonomisteillekin. Myös maallikon kannattaa tutustua niihin. Sand Countyn almanakka jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen sisältää tammikuusta joulukuuhun koottuja havaintoja ja ajatuksia luonnosta. Leopoldin on katsottu suunnanneen juuri tämän osan maallikoille, mutta maallikko voi hyvin paneutua myös kahteen muuhunkin osaan, jotka sisältävät ajatuksia ihmisen ympäristösuhteesta ja ympäristöfilosofiasta. Koko kirjan suomennoksen tarpeen lienevät tiedostaneet nimenomaan ympäristöfilosofit.

Kirjansa almanakka osassa Leopold kertoo, mitä hän näki, koki, teki ja pohdiskeli vuoden eri kuukausina maatilallaan Wiconsinin hiekkamailla paettuaan sinne viikonloppuisin kaupungin liikaa moderniutta. Vaihtelevan pituisissa (2–12 s.) kirjoitelmissaan hän kertoo vuodenajoista, säästä, tuulesta, tulvista ja preeriasta. Hän mainitsee monia kymmeniä kasveja, lintuja, nisäkkäitä, kaloja ja hyönteisiä. Luonnon tarkkailu, mäntyjen istuttaminen ja lintujen rengastaminen olivat koko perheen mielipuuhia. Leopold kirjaa niin suuria kuin pieniäkin asioita kirjoittaessaan erilaisista luonnonympäristöistä. Hän arvostelee vahinkoa, jota usein aiheutetaan luonnolle kulttuurin tai omistusoikeuden nimissä. Hän myös katsoo, että koneistuminen antaa ihmisille aikaa pohtia luonnon arvoa ja oppia enemmän luonnon tapahtumista.

Leopold männyntaimen kanssa. ”Ainoa johtopäätös, johon olen koskaan päässyt, on se, että rakastan kaikkia puita, mutta olen rakastunut mäntyyn.”

Esimerkiksi tammikuussa Leopold seuraa suojasään herättämän haisunäädän jälkiä. Helmikuussa, salaman tappaman tammen kaadon myötä hän kirjaa Amerikan luonnonsuojelun tärkeitä tapahtumia edeten historiassa taaksepäin sitä mukaa, kun tukkisahan terä pureutuu yhä syvemmälle runkoon. Huhtikuun merkinnöissä hän kirjoittaa köyhässä hiekassa kasvavasta pienenpienestä kynsimöstä, joka

ei soittele sydämen kieliä. Sen tuoksu katoaa puuskaiseen tuuleen, jos sitä ylipäänsä oli. Väriltään se on vitivalkoinen. Sen lehdillä on aistein havaittava villainen takki. Mikään ei syö sitä; se on liian pieni. Yksikään runoilija ei laula siitä. (s. 37)

Teoksen toinen osa ”Luonnoksia sieltä täältä” sisältää 15 luonnonsuojelua koskevaa kirjoitusta eri puolilta Amerikan mannerta. Niiden pituus vaihtelee muutamasta sivusta pariinkymmeneen. Aihepiirit ulottuvat Michiganin suomaan kurjista Arizonan White Mountainin susiin, Escudillan viimeiseen harmaakarhuun ja Coloradon deltan lintuparatiisiin sekä ekologisiin salamatkustajiin eli vieraslajeihin, joiden paljouteen Amerikassa Pehr Kalm kiinnitti huomiota jo 1750. – Kirjoittaessaan eläimistä Leopold käyttää ’he’- tai ’she’- pronominia, ja vastaavasti Kilpeläinen kirjoittaa ’hänestä’ sekä ’heistä’ – olkoonpa kyse pyistä, hömötiaisista tai susista, mutta purosta hän sanoo ’se’, vaikka Leopoldille purokin on ’hän’.

Kolmannessa osassa, ”Lopputulos”, Leopold pohtii ympäristöfilosofisia kysymyksiä: luonnonsuojeluestetiikkaa, luonnonvaraista luontoa, erämaata ja maaetiikkaa. Muihin aiheisiin hän käyttää kuhunkin kymmenisen sivua mutta tärkeimpään aiheeseen, maaetiikkaan, parikymmentä. Esseet kertovat, miten ihmisen ja ympäristön suhde saataisiin taas kuntoon. Vaikka Leopold arvelee, että vain myötämielinen lukija suostuu painimaan filosofisten kysymysten kanssa, luulen näiden kirjoitelmien kiinnostavan lukijoita eniten.

Juuri ”Maaetiikka”-essee näyttää olleen jälkipolville Leopoldin teksteistä tärkein. Se on ilmestynyt suomeksi Maija-Liisa Mäkisen suomentamana Markku Oksasen ja Marjo Rauhala-Hayesin (toim.) teoksessa Ympäristöfilosofia: Kirjoituksia ympäristönsuojelun eettisistä perusteista (1997). Kilpeläinen on kuitenkin tehnyt Maaetiikka-luvusta omannäköisensä tulkinnan eikä edes mainitse Mäkisen käännöstä.

Monipuolinen ajattelija ja toimija

Sand Countyn almanakka sisältää Leopoldin tekstin, suomentajan kiitokset ja huomautukset, mutta ei tietoja kirjoittajasta. Siksi kerron vähän miehestä ja hänen kirjansa synnystä. Lisätietoja löytyy verkosta sekä lukuisista Leopoldia koskevista teoksista, joista varhaisimpia on The Sand Country of Aldo Leopold (1973). Siihen on Charles Steinhacker ottanut värikuvat ja Susan Flader kirjoittanut tekstin. Noista ajoista lähtien Flader on ollut keskeinen toimija Leopoldin perinnön vaalimisessa.

Aldo Leopold syntyi tammikuussa 1887 Burlingtonissa, Iowassa ja kuoli huhtikuussa 1948 sydänkohtaukseen maastopalon sammutuksen yhteydessä maatilansa lähellä Baraboossa, Wisconsinissa – vain viikko sen jälkeen, kun Oxford University Pressistä oli kaukopuhelulla (!) ilmoitettu hänen käsikirjoituksensa hyväksymisestä. Useat kustantajat, jotka olivat aikaisemmin hylänneet tekstin, ovat varmasti myöhemmin harmitelleet, kun kirjaa on myyty miljoonia kappaleita.

Kummankin vanhempansa puolelta Aldo Leopold oli saksalaista sukujuurta, ja saksa oli hänen ensimmäinen kielenä. Perheeseen kuului neljä lasta, jotka pääsivät pienestä pitäen ulkoilmaelämän makuun, kun perhe lomaili Michiganissa Huron-järven saarissa. Aldo kiinnostui ulkoilmavirkistyksestä (outdoor recreation) niin, että hakeutui myöhemmin metsänhoitajan uralle. Hän valmistui 22-vuotiaana Yalen yliopistosta 1909 ja sai saman tien työpaikan Arizonasta Apache National Forestista. Hän laati Gran Canyonille ensimmäisen laajan hoitosuunnitelman, ja hänen ehdottamansa USA:n ensimmäinen virallinen erämaa-alue, Gila National Forest, toteutui 1924. – Alue ristittiin vuonna 1980 Aldo Leopold Wildernessiksi.

Gila National Forest/Aldo Leopold Wilderness, kuva Mike Carr.

Arizonasta Leopold siirtyi 1911 Uuteen Meksikoon ja toimi siellä Carson National Forestissa vuoteen 1924 asti. Vuonna 1912 hän avioitui Estella Bergeren kanssa, ja 1913–1927 pari sai viisi lasta, jotka kaikki seurasivat isänsä jälkiä: heistä tuli yliopisto-opettajia ja luonnontieteiden tutkijoita. 1924 hän siirtyi Madisoniin, Wisconsiniin U.S. Forest Products Laboratoryn varajohtajaksi. Hän jatkoi ekologian ja luonnonsuojelun filosofian tutkimista ja kirjoitti sekä tieteellisiä että yleistajuisia artikkeleita. 1930-luvulle tultaessa hän oli jo kansakunnan riistanhoidon johtava asiantuntija. Teoksessaan Game Management(1933) hän määritteli wildlife management-käsitteen taidoksi saada maa tuottamaan kestävästi riistaa virkistystarkoituksessa. Hän katsoi sen olevan myös ympäristön moninaisuuden säilyttämistä ja ylläpitämistä. 1933 Leopold nimitettiin Wisconsinin yliopiston (Madisonissa) ensimmäiseksi riistanhoidon professoriksi.

Oma tila antoi suoran kosketuksen hiekkamaahan

Leopold oli jo 48-vuotias, kun hän 1935 osti loppuun kulutetun ja hylätyn 80 eekkerin (32 ha) maatilan Wisconsinin hiekkamailta, missä hän oli käynyt ensimmäisen kerran vuosikymmen aiemmin linnustamassa. Myöhemmin hän osti lisää maata, niin että tila käsitti lopulta 120 eekkeriä (48 ha). Häntä kiinnosti, miksi useimmat köyhät viljelijät eivät halunneet lähteä pois tuottamattomilta tiloiltaan heille tarjotuista edullisista lainoista huolimatta. Perheenjäsenet havainnoivat ja dokumentoivat yli vuosikymmenen ajan hiekkamaan eläimistön ja kasviston muutoksia. Oman tilan ansiosta Leopoldin ymmärrys ihmisen ympäristösuhteesta syventyi ja sai uusia ulottuvuuksia. Hänen mielestään ihmiset voivat säilyttää laadukkaan elämän vain, jos heidän talousjärjestelmänsä toimii sopusoinnussa luonnon dynamiikan ja monimuotoisuuden kanssa – ei vastoin näitä.

Aldo Leopold osti 1935 Baraboosta, Wisconsinin hiekkamaalta loppuun kulutetun 80 eekkerin (32 ha) maatilan ja laajensi sitä myöhemmin 120 eekkeriin (48 ha). Hän asui perheineen kanalasta karjasuojaksi muutetussa ”hökkelössä”. Kuva Carl Leopold.

Metsänhoitajana, ekologina, luonnonsuojelijana ja ympäristöfilosofina Leopold vaikutti modernin ympäristöetiikan kehitykseen sekä työnsä että julkaisujensa kautta. Hän ajoi myös ekologian ja ekonomian yhteensovittamista. Hänen ekologinen etiikkaansa korvasi Yhdysvalloissa aikaisemmin vallinneen erämaaetiikan, joka korosti ihmisen hallintaa. Leopold hylkäsi hyötyyn perustuvan luonnonsuojelun ajatuksen, jota Theodore Roosevelt oli kannattanut. Hänen mielestään ihmisyhteisön ja maan suhde on laajennettava talouden alueelta ekologiaan, etiikkaan ja estetiikkaan. Vuonna 1935 eli jo ennen almanakkansa kirjoittamista Leopold totesi, että maaperän suojelun ja maatalouden lisäksi metsänhoito, riista, kalat, turkikset, maisema, laululinnut ja muut olennaiset seikat olisi yhdistettävä oikealla tavalla.

Nuorukaisesta lähtien Leopold oli harrastanut metsästystä ja kalastusta. Linnustamista ja perhokalastusta hän jatkoi myös omalla tilallaan. Mutta hän ei jatkanut suurten petojen ampumista sen jälkeen, kun oli nähnyt Arizonassa ampumansa suden katseen:

Tuohon aikaan meille oli ennenkuulumatonta, että tilaisuus tappaa susi jätettäisiin käyttämättä. – – Kun piippumme olivat tyhjät, vanha susi makasi maassa, ja yksi pennuista raahautui jalka vahingoittuneena vaikeakulkuisille sivukallioille. Ehdimme vanhan suden luo ajoissa nähdäksemme hurjan vihreän tulen sammuvan sen silmissä. Tajusin silloin, ja olen tiennyt siitä lähtien, että noissa silmissä oli jotakin minulle uutta – jotakin, minkä vain hän ja vuori tiesivät. Olin nuori ja liipasinsormeani syyhysi; luulin, että koska susien väheneminen merkitsi enemmän peuroja, sudettomuus tietäisi metsästäjien paratiisia. Mutta nähtyäni vihreän tulen kuolevan vaistosin, ettei susi eikä vuori ollut näkemyksestä samaa mieltä. (s. 123)

”Maaetiikka muuttaa Homo sapiensin aseman maayhteisössä valloittajasta rivijäseneksi ja kansalaiseksi. Tämä edellyttää kanssajäsenten kunnioittamista ja myös yhteisön kunnioittamista sinänsä.” Amerikkalainen susi. Dogs, jackals, wolves, and foxes. London R.H. Porter 1890. Biodiversity Heritage Library.

Suurpedoista tuli Leopoldille ekosysteemin kokonaisuuden ja jatkuvuuden symboli. Hänen ekologisen ajattelunsa kehitykseen vaikuttivat myös autoistuminen, teiden rakentaminen sekä lisääntyvät vaatimukset julkisen maan virkistyskäyttöön. Hän teki tunnetuksi wilderness-käsitteen (erämaa) antaen sille eettiset ja tieteelliset perusteet. Hän antoi erämaalle uuden merkityksen: se ei ollut enää metsästys- tai virkistysmaata, vaan terve bioottinen yhteisö, johon kuuluivat myös sudet ja puumat. Leopold oli myös perustamassa Wilderness Societyä, jonka tarkoitus oli laajentaa ja suojella erämaita.

Leopoldin teksti ja sen käännös

Tietokirjojen kääntäminen ei ole helppoa puuhaa, ei varsinkaan kymmeniä vuosia vanhojen klassikoiden kuten Leopoldin Sand Countyn almanakansuomentaminen. Tapani Kilpeläinen on kokenut kääntäjä, toimittaja ja tietokirjailija, mutta sekä alkutekstin että Mäkisen suomentaman Maaetikka-luvun lukeneena olen hämilläni Kilpeläisen tulkinnan edessä. Paikoitellen Kilpeläinen tuottaa dynaamisesti vastaavaa eli suomen kieltä kunnioittavaa käännöstä. Mutta toisin paikoin hän tekee muodollisesti vastaavaa käännöstä suomentaen sanatarkasti lähtökielen ehdoilla, niin että lukija tietää koko ajan lukevansa alkujaan vieraskielistä tekstiä.

Epäilen, että välillä Kilpeläinen jättää aivan tahallaan käyttämättä suomen kielen vakiintuneita ilmaisuja, vaikka niitä on olemassa. Hän kirjoittaa esim. villeistä olioista (wild things), villikukista (wild flowers), tinapurkista (tincan) ja kyynärpäätilasta (elbow room). Itse kirjoittaisin luontokappaleista, luonnonkukista, säilyketölkistä ja jalansijasta. Näitä esimerkkejä pahemmin korvaani särähtävät kuitenkin puhekielen ilmaisut, esim. ”äärest’ ikävystyttävä” (s.47), ”tälläviisiin” (s. 139) ja ”lähtenyt lätkimään” (s. 114), jotka eivät tyyliltäänkään sovi tekstiin.

Suoranaiset asiavirheet ihan suututtavat. Poltettavaksi asetettava ’split’ ei ole ’päre’ (s. 19) vaan ’halko’ tai ’pilke’; peuralla ei ole ’kavioita’ (s. 51) vaan ’sorkat’, vaikka englannin ’hoof’ tarkoittaa kumpaakin; ’hairpin’ ei ole ’silmäneula’ (s. 67) vaan ’hiusneula’ – joen mutkasta puhuttaessa sen voisi kääntää jopa serpentiiniksi; ’anvil’ ei ole ’moukari’ vaan ’alasin’ (s. 173). Lehmänkellojen ’kalkatusta’ (clank) en rohkenisi kutsua ’kumuksi’ (s. 51) enkä ’viikatetta’ (scythe) ja ’niittäjää’ (mower) ’niittokoneeksi’ ja ’puimuriksi’ (s. 52). Valitettavasti kirjassa on paljon muitakin kyseenalaisia yksityiskohtia, joita lukija ei osaa ihmetellä, jos ei ole nähnyt alkutekstiä. Melkein loukkaannuin intiaanipäällikkö Black Hawkin puolesta, kun hänet oli suomennettu ’mustahaukaksi’ (s. 55).

”Meille vähemmistöön kuuluville mahdollisuus nähdä hanhia on tärkeämpi kuin televisio, ja onni löytää vuokko on yhtä luovuttamaton oikeus kuin sananvapaus.” Hanhet Aldo Leopoldin alkuperäisteoksen kansikuvasta.

Muutama kiitoksen sanakin on toki paikallaan. Leopoldeille heidän maatilallaan ollut vanha, kanalasta navetaksi muutettu rakennus oli aina ’shack’, jonka perhe kunnosti asunnoksi lapioituaan sieltä ulos polviin ulottuvan lantakerroksen. Kilpeläinen on kääntänyt shackin hauskasti ’hökkelöksi’, jossa yhdistyvät hökkelin ja röttelön mielikuvat. Myös kääntäjän ’aluskukkula’ (foot hill) on mielestäni onnistuneempi sana kuin sanakirjan ’esivuoristo’. Erityisen haasteen Sand county almanakankääntämisessä ovat tarjonneet flooran ja faunan nimitykset, joita kirjassa on valtava määrä. Sikäli kuin tarkistin tai ennalta tiesin lajinimityksiä, ne ovat korrekteja.

Kiitoksen ansaitsevat myös yli viisi sivua suomentajan huomautuksia teoksen lopussa. Ne säästävät lukijan monelta googletukselta. Huomautuksia olisi toki saanut olla enemmänkin. Esim. jalat, jaardit, mailit ja eekkerit tuottavat useimmille suomalaisille päänvaivaa, joten moni lukija olisi ilahtunut, jos vastaavat mitat olisi annettu selityksissä myös metrijärjestelmän mukaisina.

Vaikka Sand Countyn almanakankäännös jättää lukijan monin paikoin ymmälleen, teos osoittaa vakuuttavasti, että Aldo Leopold tähdentää luonnon, erämaan ja villeyden itseisarvoa ja että hänen luontoetiikkansa on luontokeskeinen ja kokonaisvaltainen. Maaetiikka yksinkertaisesti laajentaa yhteisön rajoja niin, että ne käsittävät maaperän, vedet, kasvit ja eläimet, tai yhteisellä nimellä maan, ja että ihmiset ovat maan evoluution odysseiassa samankaltaisia matkustajia kuin kaikki muutkin oliot.

 

Lisälukemista ja -katsomista:

Curt D. Meine: Aldo Leopold: His Life and Work (1988).

John Ross & Beth Ross: Prairie Time: The Leopold Reserve Revisited (1998).

Curt D. Meine & Richard L. Knight (eds.): The Essential Aldo Leopold: Quotations and Commentaries (1999).

Richard L. Knight & Sizanne Riedel (eds.): Aldo Leopold and the Ecological Conscience (2002).

Stephen A. Laubach: Living a Land Ethic: A History of Cooperative Conservation or the Leopold Memorial Reserve (2014).

Marybeth Lorbiecki: A Fierce Green Fire: Aldo Leopold’s Life and Legacy (1996, 2016).

Julianne Lutz Warren: Aldo Leopold’s Odyssey (2006, 2016).

 

Elokuva: Green Fire: Aldo Leopold and a Land Ethic for Our Time (2012) . Julkaisseet: Aldo Leopold Foundation and the United States Forest Service.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *