Lisa Wilson tarkastelee teoksessaan Uuden Englannin miesten kotielämän historiaa 1600- ja 1700-luvuilla, ajalla ennen Yhdysvaltain itsenäistymistä. Ns. kolonialistisen kauden sukupuolijärjestelmää ei ole Yhdysvalloissa tutkittu vielä erityisen paljon, ei edes tuon ajan naisia, joten Wilsonin näkökulma mieheyteen tarjoaa tuoreen kaukoputken uuden mantereen historiaan. Mieheyskö uusi näkökulma? Loppujen lopuksi näin kuitenkin on. Naistutkimuksen vanassa käynnistynyt miestutkimus lähestyy miehisyyttä ja mieheyttä yhtenä kulttuurisena kategoriana, jonka sisällä tapahtuu historiallista muutosta. Mieheys ei ole synnynnäistä sen enempää kuin naiseuskaan. Toiseksi mieheyden historia on kokonaan toinen asia kuin miesten toiminnan historia, jota historia on perinteisesti ollut.

Wilson tunnustaa metodikseen sen, että hän lähti liikkeelle lukemalla aivan kaiken. Tämä onkin kulttuurihistoriallisessa lähestymistavassa menneisyyteen eittämättä paitsi työläs, myös erittäin hedelmällinen tapa ryhtyä työhön. Wilsonin lähteet painottuvat päiväkirjojen ja kirjeiden analyysiin, mutta hän hyödyntää runsaasti myös erilaista asiakirja-aineistoa, varsinkin oikeuspöytäkirjoja. Näiden avulla hän on löytänyt menneisyydestä lukuisasti yksityisasioistaan kirjoittavia ja onneksi näin ajattelustaan jälkiä jättäneitä miehiä. Käytännössä tällaisesta lähdemateriaalista seuraa ikuisuusongelma: analyysi painottuu enimmäkseen etuoikeutettujen ihmisten pariin. Uuden ajan alun tutkijaa tästä tuskin voi tuomita, koska oikeuspöytäkirjojen lisäksi alemmista yhteiskuntaluokista ei yksinkertaisesti ole kovin monia lähteitä jäljellä.

Wilson jakaa teoksensa lukuihin miehen elämänvaiheiden mukaisesti. Jaottelu on kuitenkin ansiokkaan temaattinen, ja hän välttää oivallisesti suurimman sisäisen toiston karikot. Koko teoksen pääteemaksi nousee hyödyksi oleminen, jonka Wilson näkee uuden ajan alun pohjoisamerikkalaisen mieheyden ytimenä: hyödyllisyys kumoaa kaikki muut vaatimukset tai ainakin toimii niiden vastavoimana. Teos alkaa nuoruudesta, jolloin miehen pääasiallisin tehtävä on hankkia itselleen sellainen työ, jolla hän voi elättää itsensä, vaimon ja lapsensa. Avioliittoa hän ei voi solmia ennen sopivia ansioita. Kirjemateriaalinsa turvin Wilson osoittaa, miten vaikeaa oman elämän aloittaminen oli. Maata ei riittänyt viljeltäväksi kaikille. Suuri osa korkeasti koulutetuista nuorista miehistä teki aluksi hanttihommia. He toimivat esimerkiksi koulun opettajina, mitä pidettiin raskaana ja huonosti palkattuna työnä. Suurimman osan pyrkimyksenä oli päästä papiksi, lääkäriksi tai lakimieheksi. Tällaiset tavoitteet miellyttivät myös vanhempia, jotka katsoivat karsaasti sotilaiksi tai merimiehiksi pyrkivää jälkikasvuaan.

Kun työ ja toimeentulo varmistui, nuori mies avioitui usein välittömästi. Kosintavaiheen Wilson tulkitsee miehelle psykologisesti raskaaksi: rukkasten saaminen oli miehelle suunnaton häpeä, ja pelko hylätyksi tulemisesta näyttäytyy Wilsonin lähteissä voimallisena. Avioliittokin oli miehelle täynnä pelkoja: raskaana olevan vaimon mahdollinen kuolema aiheutti painajaisia paitsi vaimolle itselleen, myös aviomiehelle. Lapsen tai vaimon kuolema oli raskas isku, mutta uusi vaimo piti hankkia nopeasti, koska ilmankaan ei selvinnyt. Miehen rooli perheessä oli Wilsonin mukaan keskeinen ja raskas, koska vain hän oli lopulta vastuussa perheen taloudellisesta ja henkisestäkin menestyksestä. Wilson tarkastelee lyhyesti myös niitä miehiä, joiden vaimot hakkasivat heitä tai kohtelivat heitä kurjasti. Vanhuusiän Wilson näkee tutkimilleen miehille erityisen ahdistavana. He pelkäsivät eniten, että ruumis reistailisi ja lakkoilisi ja estäisi hyödyllisenä olemisen. He olivat aktiivisia niin kauan kuin se oli edes vähän mahdollista, ja vetäytyivät sitten usein kokonaan pois aktiivisemmasta seuraelämästä, kun vanhuus aiheutti liikaa sosiaalisia rasitteita.

Wilsonin teosta lukiessa tutkijaa miltei huvittaa, vaikkei vahingoniloisesti. On hupaisaa havaita, että varmasti tarkoittamattaan Wilson tulee kirjoittaneeksi miesten kurjuushistorian juuri kun naisten historiassa on päästy vaiheeseen, jossa naiset nähdään jos ei aivan varauksetta oman elämänsä sankareina, ainakin aktiivisina toimijoina. Ehkä kuitenkin miesten näkeminen ahdistuksen odotusten ja kykyjen ristipaineessa onkin saman asian toinen puoli: miehet maksoivat kovan hinnan naisten mahdollisuudesta olla ottamatta vastuuta.

Wilsonin näkemys siitä, että miesten elämässä kodilla oli keskeinen rooli, on mielestäni varmasti kannatettava. Miehet on liian usein nähty etäisinä, piiskaa heiluttavina hurjimuksina, joilla ei ollut tunteita muita kuin ehkä hevosiaan ja koiriaan kohtaan. Wilson kirjoittaakin, itse asiaa artikuloimatta ja ehkä huomaamattaan, miesten tunteiden historiaa. Miesten pelot, ahdistukset, rakkaus, kiintymys ja tuska näkyvät runsaissa sitaateissa elävästi. Niitä olisi voinut analysoida enemmän: jos Wilson olisi ajatellut tekevänsä tunteiden historiaa, hän olisi päätynyt analysoimaan miesten raportoimia tuntemuksia ja niiden kulttuurisia merkityksiä enemmän kuin hän tekee.

Yleisellä tulkinnan tasolla Wilsonin teoksessa ei ole ehkä kovin paljon uutta, mutta käänteisyytensä vuoksi tarjoaa uuden näkökulman, kun nämä asiat on jo nähty naisten kannalta. Merkittävintä Wilsonin kirjassa lienee se johtopäätös, että uuden ajan alun uuden mantereen miehillä oli tärkeä rooli kotona. Koti ei ollut vain vaimojen valtakunta, vaan miesten velvollisuus oli olla osa aktiivista ydinperhettä. Wilson näkee miesten voimakkaan uratietoisuuden ja kotoa irrottautumisen tapahtuneen vasta 1800-luvulla. Tämä ei eroa muiden uuden ajan alun tutkijoiden nykynäkemyksestä. Kauaskantoisia seurauksia tällä voidaan nähdä vaikkapa siinä, kuten Wilson itsekin lyhyesti viittaa, että kysymys yksityisestä ja julkisesta ja miesten ja naisten erillisistä sfääreistä joutuu kummalliseen valoon, kun miehet nähdään sellaisina kuin he 1600- ja 1700-luvuilla olivat: kodin henkiä, lasten kasvattajia, surevia leskiä.