Tutkijapariskunta Marjaliisa ja Seppo Hentilä ovat aikaisemmin tehneet yhdessä kirjan Saksalainen Suomi 1918. Kuinka Suomi pelastui Saksan avulta? (Siltala 2016) Siinä he argumentoivat, että Suomesta tuli nykyisen kaltainen itsenäinen, parlamentaaris–demokraattinen tasavalta vasta vuonna 1919 – eikä siis vuoden 1905 suurlakon seurauksena, kuten historiankirjoituksessa yleensä on nähty.

Nyt käsillä oleva tutkimus Tasavallan ensimmäiset. Presidenttipari Ester ja Kaarlo Juho Ståhlberg 1919–1925 jatkaa Suomen historian käsittelyä tästä tuoreesta näkökulmasta. Kaarlo Juho Ståhlberg puolisoinen esitellään kirjassa Suomen tasavallan perustajana. Hentilät korostavat, että kun tasavaltalainen hallitusmuoto vuonna 1919 vahvistettiin, tasavalta ei ollut Suomessa valmiina ja Euroopassakin se oli valtiomuotona vielä harvinaisuus. Myös presidentti-instituutio oli kaikille uusi ja tuntematon.

Kirjan tutkimuskysymyksenä on, miten presidenttipari rakensi Suomen presidentti-instituutiota yhdessä ja suunnitelmallisesti. Tasavallan syntyyn kytkeytyvän näkökulman lisäksi 1920-luvun sisäpolitiikka näyttäytyy nyt uudessa valossa. Carl Gustaf Emil Mannerheim tukijoineen, eli Suomen oikeistolaisin eliitti, jääkäritaustaiset aktivistit sekä armeijan ja suojeluskuntien korkein johto, näyttäytyvät presidentin tärkeimpänä poliittisena vastustajana.

Tätä arviota kirjoitettaessa mediassa uutisoitiin Saksan äärioikeiston pidätyksistä ja heidän suunnitelmistaan maansa demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen tuhoamiseksi. Tuntui, kuin olisimme yhtäkkiä siirtyneet ajassa sata vuotta taaksepäin. Pöyristyttävät uutiset Euroopan ytimestä nostivat demokratisoitumisen historian tuntemisen tärkeyttä entisestään.

Päämääränä kansakunnan eheyttäminen

Hentilät pitävät Ståhlbergin valintaa presidentiksi 1900-luvun valtiollisen elämän merkittävimpänä käännekohtana. Valinta sai eduskunnassa edistyspuolueen, maalaisliiton ja sosialidemokraattien muodostaman ehdottoman enemmistön kannatuksen. Vastentahtoisesti presidenttiehdokkaaksi asettunut Ståhlberg tunsi velvollisuudekseen estää Mannerheimin valinnan presidentiksi.

Presidenttinä Ståhlbergin ykköstavoitteena oli sisällissodan rikki repimän kansakunnan eheyttäminen. Hentilät korostavat, että laajaa yhteiskunnan eheytymistä ei kuitenkaan tapahtunut vielä Ståhlbergin aikana, vaan porvarillisen valtakulttuurin ja työväenliikkeen välinen juopa oli 1920-luvulla vielä syvempi ja katkerampi kuin ennen vuotta 1918.

Sisällissodan jälkeisinä vuosina kansalaisluottamukselle luotiin perustaa lainsäädännön avulla. Lainsäädäntötyölle oli olemassa hyviä edellytyksiä, sillä presidentillä oli ensiluokkainen lainopillinen ja hallinnollinen asiantuntemus. Suomen kansanedustuslaitos ja hallitusmuoto vuodesta 1919 lähtien olivat maailman edistyksellisimpiä. Eduskunnassa kansanvaltaisilla puolueilla oli vahva enemmistö ja vuonna 1917 hyväksyttyjen kunnallislakien kautta yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutui myös kuntavaaleissa. Eheyttävä kompromissien tekeminen saattoi ulottua paikallistasolle asti.

Eheytyspolitiikan vastavoimien lista on sekin pitkä: Tasavallalla oli paljon kiivaita ja vaikutusvaltaisia vastustajia. Hallitukset olivat lyhytikäisiä vähemmistöhallituksia. Ulko- ja puolustuspolitiikka muuttuivat ajanjaksolla oikeistolaisempaan suuntaan, vaikka presidentillä oli niissä suvereeni valta. Tasavallan status ei ollut vakaa, sillä oikeistolainen eliitti halveksui sitä ja palvoi kenraali Mannerheimia. Kaiken lisäksi eduskunnan myöntämä määräraha ei riittänyt kunnolla viran hoitoon.

Presidentin viran hoitoa varten ei ollut olemassa valmiita malleja vaan presidentti-instituutio oli rakennettava tyhjästä. Siihen tehtävään Ståhlberg ryhtyi yhdessä puolisonsa kanssa.

Tasavallan ensimmäinen nainen

Ester Ståhlberg koki presidentin puolison tehtävän tärkeimpänä työnään. Ståhlbergin presidenttikauden keskeiseksi tehtäväksi nousi tasavallan julkisuuskuvan kohottaminen. Sitä varten luotiin seremoniallisia muotoja, joilla korostettiin tasavallan ja sen päämiehen arvoa.

Rouva Ståhlberg omasi entuudestaan hyvät suhteet varsinkin nuorsuomalaisesta taustasta nousseisiin naisjärjestöihin. Hän edusti tasavaltaa miehensä rinnalla ja yksin, niin virallisissa tilaisuuksissa kuin kulttuuri- ja sosiaalialan riennoissa, edistäen diplomaattisia suhteita ja luoden uusia sosiaalisia verkostoja. Puolison aktiivisuus, seurallisuus ja tunteikkuus pehmensivät ujon ja vetäytyvän presidentin jäykkää julkisuuskuvaa.

Nykylukijasta vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta, että presidentin puoliso joutui kustantamaan edustusmenonsa omista varoistaan. Määrärahojen puutteessa hän käytti henkilökohtaista varallisuuttaan jopa presidentinlinnan sisustamiseen.

Ester Ståhlberg oli 1940-luvulle saakka yksi Suomen merkittävimmistä vaikuttajista lastensuojelun alalla. Mannerheimiläisten ja ståhlbergiläisten vastakohta-asetelma ulottui sinnekin. Edellisillä oli vuonna 1920 perustettu Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliitto ja jälkimmäisillä vuodesta 1922 alkaen toiminut järjestö, jonka nimi oli ensin Kasvatuskotiyhdistys, sitten Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistys ja vuodesta 1945 lähtien Pelastakaa Lapset ry.

Ester Ståhlberg ideoi sosiaalihallituksen järjestämät, vuoden 1918 punaorpoja ja Itä-Karjalasta paenneita perheitä koskeneet lastensiirrot Pohjanmaan herännäisalueille. Hän toimi tietoisena siitä, että punalesket ja karjalaisäidit vastustivat lastensa luovutusta. Oman aikakautensa kontekstissa hän pyrki parhaansa mukaan integroimaan lapset porvarilliseen yhteiskuntaan. Jäin kuitenkin pohtimaan, voidaanko hänen toimintaansa pitää nykyisten ihmisoikeuskäsitysten valossa yhteiskunnallisena äitiytenä samalla, kun selvästi alistetussa asemassa olleiden äitien vastarinta leimataan pelkiksi ennakkoluuloiksi? Esimerkiksi keskustelu Al-Holin leirin suomalaisäideistä ja -lapsista osoittaa, että lasten erottaminen äideistään on aina eettisesti ja poliittisesti hyvin monitahoinen juttu.

Vahva sisäpolitiikassa ja vetäytyvä ulkopolitiikassa

Sanotaan, että Suomella on ollut hyvä herraonni. Sisällissodan jälkeen päämieheksi tarvittiin ennen muuta vahva sisäpolitiikan taitaja. Presidentti Ståhlbergin vaikutus parlamentaarisen hallitustavan juurruttamisessa Suomen poliittiseen järjestelmään on ollut vahvempi kuin kenenkään toisen. Vaikutus syntyi hänen monipuolisesta ja pitkäkestoisesta työstään oikeusoppineena tiedemiehenä, parlamentaarikkona, korkeana virkamiehenä ja tasavallan presidenttinä.

Ståhlberg uskoi lainsäädännön voimaan eriarvoisuuden tasoittajana. Reformien lista onkin vaikuttava. Hänen kaudellaan säädettiin kahdeksan tunnin työpäivä, kunnallislait, torpparien vapauttaminen, tilattomille tarkoitettu maanhankintalaki, kieltolaki, kielilait, painovapaus- ja yhdistymislaki, oppivelvollisuuslaki ja maksuton opetus, uskonnonvapaus, sukunimilaki, progressiivinen tulovero, köyhäinhoitolait ja työsuojelulait. Hentilät pitävät maareformeja ja kunnallislakeja eheytyksen kannalta tärkeimpinä saavutuksina.

Vakavimmat sisäpoliittiset kiistat tasavallan ensimmäisen presidentin virkakaudella liittyivät vuoden 1918 valtiorikosvankien armahtamiseen ja ruotsin kielen asemaan Suomen toisena kansalliskielenä. Ståhlberg oli tiukka armahduspolitiikassa ja neutraali kielikysymyksessä. Puolustuspolitiikka ja armeijan asiat olivat hänelle vieraita, ja suhteet armeijaan sekä suojeluskuntien upseeristoon olivat jännitteisiä.

Presidentin viranhoidolle keskeinen ulkopolitiikka ei kuulunut Ståhlbergin vahvuusalueisiin. Hentilät pitävät hänen ulkopoliittisista saavutuksistaan suurimpana Mannerheimin harjoittaman idänpolitiikan torjumista, sillä se pelasti maan ajautumasta osapuoleksi Venäjän sisällissotaan. Ståhlberg ei ollut missään vaiheessa heimopolitiikan kannattaja, eikä antanut tukeaan Itä-Karjalan tavoittelulle. Tarton rauhanneuvotteluja hän johti kotimaasta käsin ja oli lopputulokseen tyytyväinen toisin kuin oikeistoaktivistit, jotka puhuivat häpeärauhasta.

Ahvenanmaan halu liittyä Ruotsiin oli toinen ulkopoliittisesti kiperä seikka.  Ahvenanmaan kysymyksessä Ståhlberg menetti luottamuksensa Ruotsiin eikä suostunut presidenttinä vierailemaan siellä. Nykylukijasta vaikuttaa erikoiselta, että hän ei tehnyt yhtään valtiovierailua mihinkään maahan koko presidenttikaudellaan.

Esimerkillistä tutkimusta

Kirja sisältää kaikki tieteelliseen kirjoittamiseen perinteisesti kuuluvat osiot. Alussa on lista käytetyistä lyhenteistä. Johdannossa esitellään tutkimuskohde, aikaisempi tutkimus ja lähteet. Ståhlbergistä on käytettävissä paljon lähteitä, joten tutkijoiden on ollut välttämätöntä tehdä rajauksia ja valikointia. Käytetty tutkimusaineisto esitellään johdannossa perusteellisesti samoin kuin aikaisempi tutkimus, johon tutustutaan Suomen presidenttejä käsittelevän tutkimuksen kontekstissa. Ryhmittely kolmeen eri tutkimuskategoriaan tekee muuten monipolvisesta kirjallisuusesittelystä erityisen selkeän.

Käsittelyluvuissa on asianmukaiset lähdeviitteet. Yhteenvedossa esitetään tutkimuksen tärkeimmät tulokset. Lopussa ovat luettelot Ester ja K. J. Ståhlbergin kirjallisesta tuotannosta, lähdeluettelo ja henkilöhakemisto. Syvennysten avulla lukijan huomio kiinnitetään ilmiöihin, joita tekijät ovat halunneet erityisesti korostaa. Valokuvat ovat mustavalkoisia ja niitä on suhteellisen paljon. Runsas tekstimuotoilujen käyttö antaa muuten edustavan kirjan ulkonäölle hieman levottoman vaikutelman.

Kirjan lopussa on luettelo vuosien 1918–1925 tärkeistä tapahtumista. Se auttaa sijoittamaan tekstissä kuvattuja tapahtumia ajankohdan laajempaan historialliseen kontekstiin. Erilliset, lyhyet esittelyt K. J. Ståhlbergin kuudesta ja Ester Ståhlbergin kahdesta lapsista tuovat heidät lähemmäksi lukijaa.

Historiantutkimuksessa näkemyksellisyys on tärkeää, mutta Marjaliisa ja Seppo Hentilän kirja on myös muodoltaan ja rakenteeltaan esimerkillistä tutkimusta, kuten ammattihistorioitsijoiden kohdalla odottaa sopiikin. Huolella kirjoitettu ja toimitettu tutkimus on kunnianosoitus maan ensimmäiselle presidenttiparille.