”Olen ottanut tämän ammatin vakavasti…”                                                                                                          Caj Bremer 2019.

Ottaessani kirjan Mies katolla käteeni tunnen kirjan fyysiseksi kokemukseksi.  Kirja on kovakantinen ja mustan vakuuttava. Kirjan kansikuvassa mies istuu katolla seuraamassa ohikiitävän maailman tapahtumia. Kirjan nimeä ilmennetään kuvalla miehestä katolla. Mies näköalapaikalla (maailman katolla) on kuitenkin symbolistisesti valokuvaaja Caj Bremer itse.

Oma kosketukseni Bremerin valokuviin syntyi Hufvudstadsbladetin ja Lehtikuvan arkistojen kuvia penkoessani. Tätä kirjaa lukiessani katson ennen kaikkea kuvia ja koetan hahmottaa, mitä kuvat kertovat.

Katsomme kirjaa…

Caj Bremerin oma minäkertojan ääni kuuluu vahvana kirjan sivuilla. Kirjan toimittanut Kristiina Markkanen taustoittaa luontevasti Caj Bremerin kerrontaa. Kustannustoimittaja Matti Karhulan ja graafisen suunnittelijan Elina Reineckin vahva sivujen jäsennys selkeyttää lukutapahtumaa. Kirjan taitto on voimakkaasti ja selkeästi jäsennetty. Bremerin ääni erottuu hieman vaaleampana painotekstinä. Näin roolit eivät sekaannu lukijan mielessä ja lukija kuulee sen, kuka kulloinkin puhuu.

Kirjan kerronta soljuu saumattomasti Bremerin kerronnan, toimittajan taustatarinan ja lehtileikkeiden sekä kuvien virtana. Kirjan jaksot kertovat tarinoita kuvausmatkoista: matkoista Suomea ristiin rastiin, presidentti Kekkosen matkoista ja matkoista itäisen Karjalan nostalgiaan, sekä matkoista suureen maailmaan.

Katsomme kuvajournalismia…

Sattuma johdatteli nuoren Caj Bremerin valokuvauksen pariin. Sattuma on johdatellut myöhemminkin valokuvaaja Bremeriä olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sattumasta vaarinottaminen on kuvajournalistin elinehto. Tilanteita tulee ja menee, huippukuvaaja ottaa tilanteen haltuun, katsoo ja näkee oikean tilanteen oikeaan aikaan.

Kirjassa kuvataan heti ensisivuilla reportaasia jäänmurtajan kannelle (1956). ”Romantiikka karisee pian, kun jäänmurtaja Tarmo joutuu hätätilanteeseen.” Romantiikka karisi viimeistään Caj Bremerin seuraavilla kuvausmatkoilla.

Kuvaajan ja toimittajan vaikeasta suhteesta 1950-luvulla kertoo se, kuinka merkittäväksi tunnustukseksi Bremer koki sen, että kuvaajan nimi oli kirjoitettu tasavertaisena jutun kirjan nimen yhteydessä. Kuvaajan asema oli vielä 1950-luvulla Suomessa alisteinen toimittajaan nähden. Opintomatka Tukholmaan antoi Bremerille kuitenkin uutta itsevarmuutta kuvajournalismin mahdollisuuksista myös Suomessa.

Katsomme kuvattavaa…

Sodanjälkeisessä Suomessa elettiin viattomuuden aikaa niin missikuvauksissa kuin korvenlasten kuvauksissa:

Kuva Napoleon-asentoisesta presidentti Urho Kekkosesta kertoo paitsi Kekkosesta, niin myös siitä, mitä kuvaaja on ajatellut, ja siitä, miten toimitus on kuvan halunnut rajata (s.85). Bremer tuo alkuperäisen kuvan valokuvanäyttelyynsä, jolloin siinä näkyy myös Sylvi Kekkonen. Kuvan luonne muuttuu näin paljon syväulotteisemmaksi ja pehmeämmäksi (s. 87).

Kuva on esimerkki siitä, että viimekädessä toimitus valitsee ja muokkaa kuvat mieleisekseen. Kuvan kriittinen lukutaito edellyttää ajattelemista myös sitä, mitä ei ole kuvattu, mikä on rajattu pois kuvasta ja miksi jokin kohde on nostettu kuva-alan keskiöön.

Katsomme kriittisesti kriisin kuvia…

Kuvaajan suhde kuvattaviinsa on aina problemaattinen, ja erityisesti sotatoimialueella ja katastrofeissa. Jaksossa Irlannin negatiivimaailma jutun kirjoittanut toimittaja Kari Kallio pohtii katastrofijournalismia. Hän pohtii sitä, miten paikalliset ihmiset eivät pidä ulkomaalaisten toimittajien tulosta paikalle dramatisoimaan tapahtumia. Kuvassa Eldfell-tulivuoren purkauksesta takaapäin kuvattu mies kantaa röyhelöistä nukkea kohti autoa. Kuvan taka-alalla kohuaa savuava tulivuori. Kuvaan on ladattu surrealistista kauhua.

Taisteluvalmiit englantilaisjoukot marssivat kaupunkiin, kirjoitti toimittaja Heikki Aarnio Belfastin tapahtumista vuonna 1968. Samassa yhteydessä Bremer kuvaa nuorta naista sotilaiden piirittämänä. Keiden katseiden kohteena nuori nainen on kuvassa? Katsomme kuvaa kolmesta sotilaasta, jotka katsovat nuorta naista. Olemme sotilaiden selän takana. Tämä on sotakirjeenvaihtajien dilemma yleisemminkin. Kirjeenvaihtajien on päästävä taistelurintamalle ja silloin heidän on katsottava maailmaa sotilaiden näkökulmasta.

Jaksossa Somalia kerrotaan Caj Bremerin ja toimittaja Juhani Koposen matkasta Somaliaan. Kuvatekstien puute vaikeuttaa kuvien liittämistä itse juttuun. Näiden kuvien yhteydessä mietin, miten taka-alallakin olevat kohteet antavat merkityksiä kuville. Konekivääri sotilaan vieressä kuvastaa kuitenkin sodan ehdottomuutta (s.176). Kuvassa Sablaalen kollektiivitilalta leikkuupuimuri kaukana henkilöiden takana antaa pientä toivoa muutoin niin ahdistuneiden naisten elämälle (s. 177). Mutta se, mitä ihmiset todellisuudessa kokevat, jää arvoitukseksi. Kuvat kertovat, millaisen kuvan saamme sotaa käyvistä maista. Sodan monet kasvot näyttäytyvät meille vain kuvaajien näyttäminä.

Katsomme arjen kuvia…

Caj Bremerin kuvien kohdalla pysähdyn miettimään sitä, miten se minkälaiseen kokonaisuuteen kuvattava kohde on sijoitettu, vaikuttaa kohteen merkityksenantoon. Autot autiotalon edessä merkitsevät kaiken loppua. Mutta autot nuoren parin takana merkitsevät matkaa suureen maailmaan.  Kirjassa ei tässäkään yhteydessä nimetä kuvia, ei selitetä. Pitkän pähkäilyn jälkeen huomaan kuitenkin S-tunnuksen auton perässä ja arvelen, että mahdollisesti ainakin toinen autoista on lomalaisten auto ja toinen on vain jäänyt mökin viereen (s.73).

– Ruoho oli kasvanut korkeaksi, eikä niillä olisi ollut sellaisia autoja, jos olisivat eläneet siellä koko elämänsä. Siinä oli sellaisia kivoja kontrasteja, kirjoittaa Bremer lomasuomalaisia kuvaavista kuvista (s. 72).

Ympäristö näyttäytyy erilaisena silloin, kun Caj Bremer vapaana valokuvaajana katselee sitä 1970-luvun alussa. Bremer kuvaa tavallisten ihmisten arkista elämää eri puolella Suomea. Bremer tutustui läheisesti kuvattaviinsa. Bremerin ja hänen kuvattaviensa henkilöiden välille syntyi luottamuksellinen suhde. Suomalaisten arkipäivän elämän kuvista kehkeytyi taidevalokuvanäyttely 1972.

Olisi ollut mielenkiintoista lukea miten mediakuvien luonne muuttuu, kun ne tuodaan taiteen viitekehykseen, tai kun ne julkaistaan kirjana. Näin mediakuva on korkeakulttuurin viitekehyksessä. Mediakuva on koettu osaksi populaarikulttuuria. On tärkeä osoittaa, että mediakuvalla on itsenäinen merkitys kuvana.

Mietin, miten median läsnäolo vaikuttaa kuvattaviin ja miten katsoja katsoo kuvaa. Luon kriittisen katseen kuvaan. Mietin, miten kuvaaja katsoo ja näkee olennaisuuksia. Mietin edelleen kuvaajan tekijyyttä. Miten kuvaaja on tapahtuman ja katsojan välissä ja miten hän valitsee kuvattavan kohteen.

Kameran läsnäolo vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Kamera kertoo tarinaa. Kuva on tarina. Kirja Mies katolla kertoo tarinoita kuvien takana. Kirjassa ei liiemmin analysoida kuvia eikä se syväluotaa tekijän intentioita. Olisi ollut toki mielenkiintoista sukeltaa kuvaajan intuitiivisten aivoituisten sisään tai avata kuvien tekemisen mysteeriä. Kirja tarjoaa mustavalkoisen kuvan nostalgian patinoimiin kuviin. Caj Bremerin valokuvat ovat tallentaneet kansakunnan muistia.

Minun kuvani eivät koskaan ole olleet mitään ”vau!-kuvia”.

Caj Bremer 2019.