Suomalaissyntyisten tutkimusmatkaajien lista on pitkä ja väestömäärään suhteutettuna maailman vaikuttavimpia: Pehr Kalm, A. E. Nordenskiöld, G. A. Wallin, M. A. Castrén, A. J. Sjögren, C. G. Mannerheim… Listan tunnetuin on eittämättä Nordenskiöld (1832-1901), joka varmisti itselleen paikan tutkimusmatkaajien sankarigalleriassa onnistuttuaan ensimmäisenä purjehtimaan Euraasian mantereen ympäri niin kutsuttua Koillisväylää pitkin. Tätä matkaa kuvaa Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen professori Markku Löytönen kirjassaan ”Koillisväylän löytäjä – Tutkimusmatkaaja Adolf Erik Nordenskiöld Jäämerellä”.

Löytösen teos on neljäs osa hänen kirjoittamassaan suomalaisista tutkimusmatkaajista kertovassa lasten kirjasarjassa, jossa aikaisemmin ovat ilmestyneet Herman Spöring nuoremman James Cookin mukana tekemää tutkimusmatkaa, G. A. Wallinin Arabiaan suuntaamia matkoja sekä Pehr Kalmin Pohjois-Amerikkaan tekemiä matkoja käsittelevät osat. Löytösen selkeään ilmaisuun tutustuttuaan ei ihmetytä, että hänelle myönnettiin viime vuonna Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietoteospalkinto ”Tietopöllö” pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta lasten ja nuorten tietokirjojen tekemisestä.

Kirjan aluksi Löytönen johdattelee nuoret ja hivenen vanhemmatkin lukijansa tutkimusmatkojen aatehistorialliseen taustaan. Tämän jälkeen siirrytään tarkastelemaan Nordenskiöldin sukutaustaa sekä opintoja Porvoon kymnaasissa ja sittemmin Helsingin yliopistossa. Varsin yksityiskohtaisesti tulevat esitellyiksi vuosina 1855 ja 1857 sattuneet – ajan henkeä sattuvasti kuvaavat – selkkaukset, jotka molemmilla kerroilla johtivat Nordenskiöldin vapaaehtoiseen maastamuuttoon. Ensiksimainittuna vuonna Nordenskiöld oli muutaman muun opiskelijan kanssa laulanut osakunnan juhlien jälkeen kadulla Marseljeesia ruotsinkielisillä sanoilla. Kun tämä kantautui kenraalikuvernööri Fredrick von Bergin korviin, erotettiin ilakointiin osallistuneet opiskelijat määräajaksi, minkä ajan Nordenskiöld vietti Berliinissä. Jälkimmäisenä vuonna Nordenskiöld siteerasi yliopiston promootiojuhlallisuuksissa ulkomaisille kutsuvieraille pitämässään puheessa länsimielistä runoa, mikä sekin rinnastettiin valtiopetokseen. Tällä kertaa Nordenskiöldin oli joko pyydettävä julkisesti anteeksi sanomisiaan tai poistuttava maasta välittömästi. Nordenskiöldin määrätietoisesta luonteesta kertoo, että hän valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon ja matkusti Ruotsiin.

Tieteellisten tutkimuksiensa sekä isänsä, Vuorihallituksen yli-intendentti Nils Nordenskiöldin kontaktien ansiosta Nordenskiöld sai pian jalansijaa Tukholman tieteellisissä piireissä. Vuonna 1858 – vain 26-vuotiaana – Nordenskiöld nimitettiin Ruotsin Kuninkaallisen tiedeakatemian mineraalikabinetin intendentiksi ja professoriksi, ja samana vuonna hänelle myös tarjottiin tilaisuutta osallistua Huippuvuorille suuntautuneeseen tutkimusmatkaan Otto Torelllin johtamassa retkikunnassa. Tästä matkasta tuli ensimmäinen Nordenskiöldin kaikkiaan kymmenestä Jäämerelle tekemästä tutkimusmatkasta. Matkoista viisi suuntautui Huippuvuorille, kaksi Grönlantiin ja kolme viimeisintä Koillisväylän suuntaan.

Nimensä mukaisesti kirjan pääpaino on näistä viimeksi mainitussa, Nordenskiöldin vuosina 1878-1880 Koillisväylälle tekemässä tutkimusmatkassa. Matka oli Nordenskiöldin edellisten matkojen tavoin huolella suunniteltu ja sen tarkoituksena oli selvittää, oliko Jäämeri Euraasian mantereen pohjoispuolella kesäisiin niin sula, että Koillisväylä voitiin purjehtia turvallisesti ensin Beringinsalmeen ja lopulta Tyynellemerelle saakka; tästä Nordenskiöld oli vakuuttunut kahden aikaisemman, Jenisei-joelle tekemänsä matkan jälkeen.

Matkan tieteellinen ohjelma oli laaja-alainen: sen aikana kerättäisiin tietoa alueen luonnonoloista, kasveista, eläimistöstä, merivirroista, meteorologiasta ja maan magneettisuudesta sekä tehtäisiin etnografisia tutkimuksia. Myös astemittaukset ja kartoitus sekä tutkimustulosten huolellinen raportointi kuuluivat ohjelmaan, kuten jokaisella Nordenskiöldin aikaisemmallakin matkalla. Matkan motiivit olivat siten läpikotaisin tieteellisiä, ja juuri tämä erottaa Nordenskiöldin matkan monista sitä edeltäneistä ja sitä seuranneista tutkimusmatkoista. Tätä Löytönenkin painottaa, joskin hän samalla nähdäkseni tulee korostaneeksi hieman liikaa hankkeen yksityisten rahoittajien motiiveja.

Esiteltyään Nordenskiöldin Vega-laivan ja sen kansainvälisen miehistön – retkellä oli mukana tiedemiehiä ja laivaston upseereita paitsi Ruotsista, myös Tanskasta, Norjasta, Italiasta ja Venäjältä – Löytönen siirtyy kuvailemaan Vegan ja mukana olleiden parin pienemmän laivan vaiheita vuodesta 1878 eteenpäin. Lukija saa seurata retkikunnan elämää laivalla, johon tutustutaan Löytösen tekstin sekä Riitta Jäntin piirtämien ilmeikkäiden kuvien avustuksella. Teoksen miltei joka aukeamalle on lisäksi ripoteltu sitaatteja Nordenskiöldin matkakertomuksesta sekä kirjeenvaihdosta, mikä tekee lukuelämyksestä autenttisen.

Nordenskiöldin suostumuksella oli käytetty monta ylimääräistä päivää näytteiden keräämiseen ja kartoittamiseen, mikä sittemmin kostautui, kun Vega syyskuun 28. päivänä juuttui jäihin vain kahden päivämatkan päähän Beringinsalmesta. Nordenskiöld soimasi itseään, mutta ei kuitenkaan jäänyt harmittelemaan pysähdystä: nythän olisi hyvä tilaisuus tehdä havaintoja Jäämeren talvesta, perehtyä paikallisen väestön eli tsuktsien elintapoihin sekä analysoida matkan aikana kerättyjä näytteitä. Ruokavaroja Nordenskiöld oli alun pitäen varannut kahdeksi vuodeksi, jolloin suurimman haasteen tarjosi miehistön mielialoista huolehtiminen sekä laivan kunnossapito. Laivan kestävyyttä tarkkailtiin jatkuvasti samalla kun retkikunnan tiedemiesjäsenet tekivät matkoja sisämaahan. Aina sopivan tilaisuuden tullen luisteltiin jäähän syntyneissä railoissa, ja pitkästymistä estettiin myös sillä, että retkikunnan tiedemiesjäsenet pitivät sunnuntai-iltaisin yleistajuisia luentoja laivan muulle miehistölle.

Löytönen tarjoilee mieleenpainuvia anekdootteja erityisesti retkikunnan juhlista, joita järjestettiin jokaisen sopivan tilaisuuden tullen; mm. Ruotsin, Tanskan, Italian ja Norjan kuninkaiden syntymäpäiviä juhlittiin asiaankuuluvin menoin, juhlapuhein ja punssimaljoin, samaten uutta vuotta, juhannusta ja joulua. Nordenskiöldin huolellisiin valmisteluihin tutustuttuaan lukijaa ei ihmetytä, että retkikunnan joululahjatkin oli varattu etukäteen, ja myöskään ei ihmetytä, että laivan odotetuimpiin päivittäisiin tapahtumiin kuului sanomalehden ilmestyminen; Nordenskiöld oli kaukonäköisesti ostanut laivalle koko edellisvuoden lehdet, joita nyt luettiin suurella mielenkiinnolla ilman että uutisten epäajankohtaisuus liiemmin olisi ketään häirinnyt.

Heinäkuun 18. päivänä 1879 Vega irtosi jäistä retkikunnan 10 kuukautta kestäneen talvehtimisen jälkeen, ja matka Beringinsalmelle ja Tyynelle merelle saattoi jatkua. Lyhyen Alaskassa tehdyn pysähdyksen jälkeen poikettiin Jokohamaan sekä myöhemmin Hongkongiin, Kiinaan, Borneoon, Ceyloniin ja sittemmin myös esimerkiksi Napoliin. Kaikkialla Nordenskiöld ja hänen retkikuntansa saivat juhlavan vastaanoton, minkä ei kuitenkaan annettu häiritä matkan tieteellistä ohjelmaa: retkikunnan jäsenet suorittivat tunnontarkasti mittauksia ja keräsivät kansantieteellistä aineistoa; karttoja ja kirjallisuutta ostettiin kotimaahan ja Nordenskiöld itse kirjasi kaiken merkille panemansa muistiin pienintä yksityiskohtaa myöten. Huhtikuun 24. päivänä 1880 Vega vihdoin saapui juhlavalaistuun Tukholmaan, jossa Nordenskiöldiä miehistöineen tervehdittiin sankareina.

Kirjan päättää kappale, jossa pohditaan Ruotsin kansalaisuuden vuonna 1860 saaneen Nordenskiöldin suomalaisuutta. Löytönen toteaa, että Nordenskiöld kaikesta huolimatta oli sydämeltään suomalainen – olkoonkin että hänet monen muun suomalaissyntyisen tieteenharjoittajan tavoin ”menetettiin” Ruotsille.

Arvostelijan kannalta mielenkiintoisempi on kuitenkin kysymys: mikä merkitys Nordenskiöldillä ja muilla suomalaisilla tutkimusmatkaajilla on suomalaiselle identiteetille? Löytösen mainio teossarja toimii osoituksena siitä, että asian tämä puoli ei ollut ajankohtainen pelkästään Nordenskiöldin aikalaisille – se on sitä suuressa määrin myös tänään, kun koetamme määritellä paikkaamme alati uusia muotoja hakevassa Euroopassa.