Hannu Tikkasen Musta ryssä ja sininen enkeli (2021) on romaani 1970-luvun alun opiskelijaelämästä nuoressa maakuntakorkeakoulussa, musiikista, politiikasta ja aikuiseksi kasvamisesta. Nykyinen tai entinen joensuulainen voi eläytyä kirjaan nostalgiatrippinä tuttuun asuin-, työ- tai opiskeluympäristöön, mutta kirja tarjoaa myös näkökulmia taistolaisen opiskelijaliikkeen nousukauteen ja suomalaisen rockkulttuurin alkutaipaleelle.

Pohjois-Karjala antaa romaanille oman eksoottisen kontekstinsa – periferiassakin tapahtuu. Eletään maaseudulta kaupunkeihin virtaavan muuttoliikkeen ja Joensuun rakentamisen kiivaimpia vuosia. Pikkukaupunki muuttuu rytinällä, kun Jouko Turkan ympärillä leimahtanut teatterisota ravistelee sen henkistä ilmapiiriä ja poliittiset jakolinjat kiristyvät.

Vaikka Joensuu oli syrjässä, joensuulainen nuoriso seurasi tarkasti ajan muotivirtauksia. Kaupunki oli rockyhtyeitä täynnä, sinne oli perustettu järjestyksessään toinen Suomen vuosittain järjestettävä rockfestivaali ja Suomen ensimmäinen yksittäisen kaupungin popyhdistys. Oli korkeakoulu, jossa pystyi opiskelemaan monipuolisesti sekä riehakas ja ajan hengen mukaisten, punaisten aatteiden värittämä opiskelijamaailma.

Joensuussa luokanopettajaopinnot aloittanut 19-vuotias Vesa hyppää takki auki opiskelijaelämään. Meno nopeasti paisuvassa ystäväpiirissä on spontaania ja alkoholipitoista, eivätkä opintojen eteneminen tai työllistyminen juuri paina mieltä. Alkuaikojen keskipiste on korkeakoulun opiskelija-asuntola Inter, jonne …

on, kato kertynyt kaikki se hulivilisakki, joka opiskellee myös elämää ja erotiikkaa eikä pelekästään joitakin kirjoihin präntättyjä oppiaineita.

Opiskelijaelämää ja nuorten miesten ystävyyssuhteita kuvataan uskottavasti. Lukijan on helppo kuvitella itsensä mukaan Wienittären, Siltavoudin tai Skottipubin tupakansavuisiin illanviettoihin.

Tosi ja tarina sekoittuvat kirjassa iloisesti. Sivuilta voi bongata uimahallin lauteilla istuvan SMP:n kansanedustajan Eino Poutiaisen, aloittelevan Hurriganes-laulajan Remu Aaltosen ja korkeakoulun legendaariseen rehtorin Heikki Kirkisen. Puhumattakaan monista aikalaisten tunnistamista joensuulaishahmoista. Tässä on varmasti myös kirjan juju: paljon on tuttua, mutta onko kuitenkaan? 1970-luvun Joensuusta vain pintapuolisesti tietävä lukija arvelee tunnistavansa kirjan sivuilta nimiä, paikkoja ja asioita. Oliko korkeakoulun asuntola tosiaan Inter, poikien bändi Argentum vai sittenkin Amadeus, kuka olikaan se aatteensa takana seisova kokoomuslainen historianopiskelija tai pitkätukkainen ja liuhupartainen psykologian opettaja?

Kyse on osittain autofiktiosta, sillä Hannu Tikkanen on koonnut teoksensa tapahtumapaikat, henkilöt ja ilmiöt nuoruutensa kokemuksista. Aikakauden tunnelmaan on helppo astua sisään, mutta aina ei tiedä, pitäisikö kirjaa lukea puhtaasti romaanina vai kuitenkin muistelmateoksena. Vesan ja muiden päähenkilöiden tyyli tarkastella asioita hyvinkin analyyttisesti ja ikään kuin ulkopuolelta käsin lipsuu välillä jälkiviisaudeksi, joka sopii paremmin muistelmien kuin romaanin henkeen.

Vanhan valtaus laukaisi meillä koko maan laajuisen nuorison aktivoitumisen. Se on tään ajan henki. Mä luulen, että tää on Suomessa jotain jälkijunassa tullutta hippismiä, joka on jo tuolla muualla maailmassa hiipumassa. Nuoret haluu osallistua ja kehittää maailmaa parempaan suuntaan, mutta tietenkin sen pitää tapahtua henkisellä tasolla ilman minkäänlaista väkivaltaa, – valisti Vesan huonekaveri Tepa ystäväänsä.

Musta ryssä ja sininen enkeli on sujuvasti kirjoitettu ja paikoin hyvinkin hauska romaani 1970-luvun alun yliopistolaisuudesta, jossa helsinkiläisyys ja pohjoiskarjalaisuus eroine ja yhtäläisyyksineen kohtaavat luontevasti. Henkilöt ja heidän puheenpartensa on kirjoitettu vakuuttavasti, vaikka naishahmojen passiivisuus onkin hieman vaivaannuttavaa. Tikkasen musiikkitietämys ja kuvaukset bändien maakuntaan suuntautuneilta keikkamatkoilta ovat kirjan isoja ansioita. Musta ryssä ja sininen enkeli on viihdyttävä romaani ja aikalaiskuvaus, mutta myös tulkintaa siitä, mikä 1970-luvun alun nuoria liikutti niin politiikassa kuin kulttuurissa.