Prinsessa Dagmar ja Venäjän keisarinna Maria Fjodorovna (1847–1928)  eli vaiherikkaan ja mielenkiintoisen elämän aikana, johon liittyi suuria mullistuksia. Kirjassa todetaankin, että ”hänen elämässään oli onnellisiakin vuosia, mutta traagisempaa kohtaloa kuninkaallisten dynastioiden historiasta on mahdotonta löytää”. Hänen elämänsä alkuvuosikymmenten vahvojen monarkioiden aika vaihtui vuosisadan lopun ja uuden vuosisadan mukanaan tuomiin vallankumouksiin ja sotiin, jotka järkyttivät koko Eurooppaa. Levottominakin aikoina Venäjän keisaripari löysi rauhallisen paikan Suomen suuriruhtinaskunnasta, jossa Aleksanteri III oli arvostettu hallitsija ja puolisonsa Maria Fjodorovna koettiin läheiseksi tanskalaisten sukujuuriensa takia.

Käsillä oleva teos jakautuu kahteen laajempaan osaan. Kolmessa ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan prinsessa Dagmarin alkuvaiheita Tanskassa ja keisarinna Maria Fjodorovnan elämää Venäjällä ja myöhemmin leskikeisarinnana Tanskassa. Vaikka artikkeleissa onkin jonkin verran päällekkäisyyttä, jota tarkemmalla toimittamisella voinut karsia poiskin, näistä artikkeleista välittyy kuitenkin lämmin ja persoonallinen kuva naisesta, jonka vastoinkäymisiä ja surua kohdatessaan on kerrottu sanoneen ”On oltava selkärankaa!” ja joka raskaasta elämästään huolimatta säilytti arvokkuutensa. Maria Fjodorovna teki viimeisen matkansa vuonna 2006, kun hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Tanskasta Venäjälle ja haudattiin miehensä viereen. Nämä artikkelit ovat ulkomaisten asiantuntijoiden kirjoittamia ja tekstien kääntämisessä on selvästikin ollut haasteita.

Kirjan toinen, paikallisesti mielenkiintoisempi osa kertoo keisariparin kahdesta vierailusta Lappeenrannassa vuosina 1885 ja 1891. Niitä voi syystäkin kutsua pikku kaupungin tähtihetkiksi, sillä kaupunkiin rakennettiin vierailujen kunniaksi mm. rautatieasema ja kaupunkia koristeltiin kovalla tohinalla. Keisariparin vierailua seurattiin tarkkaan ja siitä raportoitiin niin kotimaisissa kuin ulkomaisissakin sanomalehdissä. Niinpä vierailusta on voitu kirjoittaa tarkka ja yksityiskohtainen kuvaus seremonioita myöten. Vierailusta on myös runsaasti kuva-aineistoa ja oikeastaan on aika huvittavaa huomata, kuinka samanlainen keväinen Vladimir Putinin vierailu Lappeenrannassa oli.  Ns. Keisarinaseman vaiheista on Etelä-Karjalan museon rakennustutkimuksesta vastaava amanuenssi Miikka Kurri kirjoittanut erillisen artikkelin. Aseman alkuvaiheiden loisteliaat tapahtumat unohtuivat ja välillä jo purku-uhan alla ollutta asemaa on vasta viime vuosina alettu restauroida ja se tarjoaakin oivan kiinnekohdan keisariparin vierailuihin. Keisariparin asunnoksi vierailun ajaksi kunnostettu ja sisustettu Fontellin talo on niin ikään saanut oman artikkelinsa ja kirjan viimeinen artikkeli valottaa keisarintalon sisustuksen suunnitelleen arkkitehti Johan Jacob (Jac.) Ahrenbergin vaiheita ja pohtii miksi juuri hän sai tämän tehtävän? Vaikka teoksessa onkin artikkeleita useista eri teemoista, niistä muodostuu mielenkiintoinen kokonaisuus. Kirjan nimi on ehkä hieman harhaanjohtava, sillä teoksen päähenkilönä on yhtälailla Lappeenrannan kaupunki kuin keisarinna Maria Fjodorovnakin. Kirjan loppuun olisin kaivannut lukua, jossa olisi koottu yhteen yksittäisten artikkelien huomioita siitä millainen laajempi merkitys keisarin vierailuilla on Lappeenrannalle ollut.

Kirja on kauniisti taitettu ja suomen- ja englanninkieliset tekstit on saatu kulkemaan rinnakkain mallikkaasti. Tekstien käännökset ovat  paikoin hieman kömpelöitä – varsinkin venäläisten kirjoittajien tekstien kääntämisessä on ollut hankaluuksia. Näin on käynyt Aleksei Guzanovin tekstin kohdalla. Kääntäjällä ei ole ollut hallussaan museoalan ammattisanastoa, ja niinpä teksti on jäänyt paikoin vaikeaselkoiseksi ja turhan koukeroiseksi. Kirjassa on runsas kuvitus ja ilokseni huomasin, että kirjan kaikki sivut on painettu värisivuina – tällöin myös seepiansävyt toistuvat vanhoissa valokuvissa kauniisti ja tuovat eloa kuviin.

Kesän 2010 aikana Etelä-Karjalan museossa on esillä myös prinsessa Dagmarista kertova näyttely, johon osassa kirjan tekstejä myös viitataan. On kuitenkin kummallista, että kirjan ja näyttelyn värimaailmat ovat täysin erilaiset, eikä näyttelyssä nähtyjä tauluja tai kuvia näyttelyn esineistöstä ole suuremmassa mittakaavassa laitettu kirjaan. Itse olisin kaivannut etenkin kuvia kauniista puvuista ja tanskalaisista maalauksista. Olisin myös toivonut, että näyttelyn upea värimaailma olisi uskallettu ottaa mukaan kirjaan ja näin saatu näyttelyn tunnelma elämään vielä pidempään. Näyttely on avoinna Etelä-Karjalan museossa 29.8. 2010 saakka.