Heikki Ojan teos jakaantuu kolmeen osaan, otsikoiltaan Riimukirjoitukset, Riimusauvat ja Riimukivet. Lopussa on lähdekirjallisuuden lisäksi hakemisto.

Riimukirjoitukset ovat olleet käytössä laajalla alueella Euroopassa. Vanhin tunnettu riimuesine on Vimose-suosta Tanskasta löytynyt kampa, jossa lukee ´harja´. Se on ajoitettu vuoteen 160.

Eniten riimukirjoitusta käytettiin Skandinavian alueella noin vuosina 900–1100, viikinkiretkien aikaan, mutta riimukirjoituksia laadittiin vielä paljon myöhemminkin.

Eniten riimulöytöjä on tehty Ruotsista, ja nykyään riimututkimusta tehdään ehkä eniten Tukholman valtionarkistossa, jossa on jopa erillinen riimuesineiden tutkimuksen osasto. Riimukirjoituksia on löydetty paljon myös Norjasta ja Tanskasta, jonkun verran Brittein saarilta, Islannista ja Grönlannista sekä hiukan myös Keski-Euroopasta.

Suomesta riimuesineitä on löytynyt vain muutamia. Riimusauvoja Suomesta on löydetty parisataa, niistä suurin osa on Kansallismuseossa.

Riimukirjoitus ei ole yksi ainoa kirjoitustapa, vaan merkkijärjestelmiä on useita. Tunnetuimmat näistä ovat vanhempi ja nuorempi Futhark-kirjoitus. Riimukirjoitusten alkuperästä on monenlaisia keskenään ristiriitaisiakin teorioita, eikä kaikkien riimukirjoitusten merkityksiä ole pystytty ehdottoman varmasti selvittämään. Riimuja on paikoin käytetty myös rinnan latinalaisten kirjainten kanssa.

Riimujen käyttö

Riimuja on käytetty sekä viestimiseen että taikuuteen, riimusauvat ovat kalentereita. Riimukivet on tavallisesti laadittu jonkun henkilön, rakennustyön tai merkittävän tapahtuman muistoksi. Esineissä riimuteksti kertoo usein valmistajan tai omistajan. Riimuja on käytetty myös kirjeissä, laskuissa, kuiteissa, riimuin on kirjoitettu runoja ja salaisia viestejä. Riimut ovat vahvistaneet amuletteja ja muita taikaesineitä, riimuja on käytetty myös kirkonkelloissa, kastemaljoissa ja suitsutusastioissa, myös kirkkojen seinissä ja hautapaasissa.

Englannin pohjoisosista on löydetty eri paikoista seitsemän sormusta, joissa on riimuteksti. Kolmessa sormuksessa teksti on lähes sama ja neljässä hiukan lyhyempi. Tekstin on päätelty olevan taikaloitsu, jossa ei ole tavallisia sanoja. Näistä on J. R. R. Tolkien saanut ajatuksen taikasormuksesta Hobitti- ja Taru sormusten herrasta -teoksiin.

Riimusauvoja on käytetty kalentereina, joissa riimuin oli merkitty viikonpäivät sekä merkkipäivät. Riimusauvan näkökulmasta kyseiset päivät ovat todellakin olleet sananmukaisesti merkkipäiviä, kun ne on merkitty sauvaan omilla merkeillään. Merkit eivät ole olleet vakiintuneita, vaan ne ovat vaihdelleet eri sauvoissa.  Oja käsittelee riimusauvoja ja vanhoja merkkipäiviä perusteellisesti ja antaa jopa ohjeet oman riimusauvan valmistamiseen.

Tunnettuja riimulöytöjä ovat riimukivet, joita on löydetty Ruotsista, Norjasta, Tanskasta sekä Brittensaarilta. Suomesta on löytynyt yksi aito riimukiven pala, joka on todennäköisesti peräisin Ruotsista. Vöyristä 1970- ja 1980-luvulla löydetyt riimukivet eivät ole viikinkiaikaisia, vaan paljon nuorempia.

Eräs tunnettu riimukiven pystyttäjä oli Tanskan kuningas Harald Sinihammas, joka pystytti kiven Jellingeen vanhempiensa muistoksi. Matkapuhelinyhtiö Ericsson pystytti pääkonttorinsa eteen riimukiven Harald Sinihampaan muistoksi, koska yhtiö oli ryhtynyt käyttämään tämän nimeä Bluetooth-mobiiliyhteystekniikassa.

Heikki Ojan Riimut tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoja riimuista. Uutta riimututkimusta ei kuitenkaan ole suomeksi tässä välillä juuri julkaistu, joten uusi painos puolustaa kyllä paikkaansa.