Roomalaisia elämäntarinoita sisältää kuvaukset sadan henkilön elämänvaiheista ja kattaa 1228 vuoden ajanjakson Rooman myyttisestä perustamisesta (753 eaa.) aina läntisen valtakunnan viimeisen ”keisarin” Romulus Augustuluksen viraltapanoon (476 jaa.). Kirjoittajat mainitsevat, että teokseen on valittu joko poikkeuksellisen elämän eläneitä tai toisaalta hyvin tavanomaisia kansalaisia, minkä ansiosta tämä kirja maalaa laajan kuvan roomalaisesta elämänmenosta vaihtelevissa yhteiskunnallisissa ja maantieteellisissä yhteyksissä. Kirjasta ilmenee selvästi, että antiikin roomalaiset olivat yhtä lailla pienen italialaisen kylän asukkaita kuin suunnattoman valtakunnan hallitsijoitakin ja saattoivat valtakunnan laajennuttua asua yhtä lailla Afrikassa kuin Britanniassakin. Kirjassa esiteltävät henkilöt ovat orjia, paaveja, keisarin rakastaattaria, kirjailijoita – keitä tahansa, joiden elämästä on jäänyt jälkipolville jonkinlaisia tietoja. Nämä tiedot saattavat olla vaikkapa tarinoita Rooman perustamiseen liittyvistä henkilöistä. Toisinaan taas lähteenä ovat ainoastaan henkilön omat kirjoitukset; esimerkiksi kirjassa esiintyvästä Aulus Gelliuksesta tiedetään vain se, mitä hän teoksessaan Noctes Atticae itsestään kertoo. Toisaalta etenkin keisarien elämistä on säilynyt useita, keskenään ristiriitaisiakin kirjallisia lähteitä. Joidenkin tavallisten kansalaisten elämästä puolestaan kertovat ainoastaan heidän hautamuistomerkkiensä piirtokirjoitukset, joita on tässä kirjassa hyödynnettykin.

Roomalaisia elämäntarinoita antaa mielestäni realistisen kuvan antiikin henkilöhistorian tutkimuksesta. Kirjoittajat eivät esitä perusteettomia arveluita tai tarpeettoman lennokkaita tarinoita, vaan tuovat hyvin esille käytössä olevien lähteiden ongelmia. Kauhukeisarin leimaa kantavasta Caligulasta kirjoittajat mainitsevat, että hänen hallituskaudestaan kirjoittaneet roomalaiset historioitsijat pyrkivät tarkoituksellisesti mustamaalaamaan hänen muistoaan. Caligulan murhanhimoisuuden todellista laajuutta ei tunneta, eikä myöskään tarina siitä, kuinka hän teki hevosestaan konsulin, kuulu historiallisten faktojen joukkoon. Runoilija Martialiksen kohdalla kirjoittajat taas tuovat esille häntä väheksyneen 1800-lukulaisen elämäkertakirjoittajan, joka nimittää Martialiksen oivallisia epigrammeja ”kylmäveriseksi saastaksi”. Hänen runo nsa ovat toki varsin suorasukaisia, mutta alatyylisten aiheitten käsittelyä ei onneksi nykyään pidetä perusteena runoilijoitten kirjallisten ansioitten mitätöimiselle.

Naisten elämäntarinoita on tässä kirjassa kaikkiaan 17, mikä on kiitettävä määrä ottaen huomioon sen, että naiset ovat perinteisesti saaneet melko vähäisesti huomiota antiikin historian tutkimuksessa. Tämän kirjan naiset ovat paitsi vaimoja ja äitejä, myös esimerkiksi gladiaattoreita tai myrkyttäjiä, ja heit ml; on valittu mukaan useista eri yhteiskuntaluokista kuten kirjan miehiäkin. Clodia Metelli oli varakas ja sivistynyt nainen, joka joutui Ciceron hampaisiin tämän tavoitellessa oikeusjutun voittoa. Clodiaa pidettiin samana henkilönä kuin Lesbiaa, runoilija Catulluksen onnettoman rakkauden kohdetta. Berry ja Matyszak tuovat hyvin esille tämän yhteyden kiistanalaisuuden sekä huomauttavat, että runojen Lesbia tuhosi Clodian mainetta jälkipolvien parissa samaan tapaan kuin Cicero aikalaisten keskuudessa.

Eri henkilöitä koskevien elämäkerrallisten tutkimusten läpikäyminen ja tiivistäminen viihdyttäväksi tekstiksi on ollut suuri työ, josta tekijät ovat selviytyneet hyvin. Käsillä oleva teos perustuu tieteellisesti vakuutta vaan lähdekirjallisuuteen, ja kutakin henkilöä koskevat lähteet on erikseen mainittu kirjan lopussa. Latinan- ja kreikankielisestä antiikin kirjallisuudesta otetut sitaatit on suomennettu suoraan alkutekstistä tai lainattu aikaisemmin ilmestyneistä suomennoksista; tällaista teosta ei voisikaan yhtä luotettavasti kääntää kukaan muu kuin antiikin kielten ja kulttuurin asiantuntija. Eduksi tälle kirjalle on myös silmille ystävällinen tekstinasettelu sekä runsas kuvitus informatiivisine kuvateksteineen, vaikka lopputuloksena onkin varsin kookas ja painava opus. Pienenä huomautuksena ulkoasua koskien täytyy mainita, että kirjan sivut ovat melko paksua paperia, joka alkoi mennä kupruille jo ensimmäisen lukukerran aikana ilman mitään havaittavaa syytä.

Kirjan kirjoittajista Philip Matyszak tunnetaan mm. aiemmin suomennetun ”antiikin matkaoppaan” Keisarien Rooma viidellä denaarilla päivässä (2008) kirjoittajana. Joanne Berry on erityisesti Pompejin tutkimukseen keskittynyt antiikintutkija. Berry ja Matyszak ovat osanneet muokata tieteellisen tutkimuksen tulokset viihdyttäväksi tekstiksi, ja suomentaja Pekka Tuomiston asiantuntevaa ja sujuvaa käännöstä on ilo lukea.