Tietotekniikka etenee nykyisin niin nopeasti, että alan kirjallisuuskin vanhenee lähes käsiin. Onneksi näin ei tapahdu alan historiaa käsitteleville kirjoille. Ei ainakaan Jaakko Suomisen teokselle Sähköaivo sinuiksi, tietokone tutuksi.

Suomisen tutkimuksen aiheena on populaarijulkisuuden tietotekniikasta ja tietokoneista välittämä mielikuvamaailma. Ajallisesti tutkimus kohdistuu 1950-luvulta 1970-luvun alkupuolelle eli keskustietokoneiden aikaan, jolloin tietokoneet olivat vielä suuria ja pääasiassa ammattilaisten käytössä. PC-koneiden käyttöön ottaminen tämän jälkeisenä aikanahan muutti tietotekniikkaa ja sen käyttöä huomattavasti. Suomisen tutkimus ei ole tekniikan historiaa, vaan kulttuurihistoriaa, jonka kohteena on tietotekniikka.

Jaakko Suominen katsoo lähtökohtanaan, että keskustietokoneiden aikana syntyneet kollektiiviset mielikuvat ovat edelleen pohjana tietokonekäsityksille. Nykyisin nuorison näkemykset tietokoneista ovat kuitenkin ilmeisesti jossain määrin erilaisia kuin vanhempien ihmisten.

Tietokone vietti 50-vuotisjuhliaan kolme vuotta sitten eli kyseessä on selvästi nykyajan historian tutkiminen. Kuitenkin tietokoneellakin on esihistoriansa. Reikäkorttikoneet edelsivät varsinaisia tietokoneita ja niitä käytettiin jo melko kauan sitten. Ero ensimmäisten tietokoneiden ja reikäkorttikoneiden välillä ei ollut kovinkaan selvä.

Jaakko Suominen toteaa, että tietotekniikan historiaa ei ole Suomessa tutkittu kovinkaan paljoa. Se on totta, mutta Suominenkin joutuu toteamaan, että alan vaiheista on kirjoitettu monenlaisia muistelmia ja muitakin tekstejä. Se käy hyvin ilmi myös kirjan laajasta lähdeluettelosta. Internetistä löytyy myös runsaasti erilaisia historiallisia katsauksia ja luetteloita alan vaiheista Suomessa ja eri puolella maailmaa. Niitäkin Suominen on jonkin verran käyttänyt.

Tutkimuksen lähdeaineisto on hyvin laaja. Alan kansainvälisiä julkaisuja on käytetty runsaasti vertailumateriaalina. Varsinaista populaarijulkisuutta on tutkittu lehtien, kirjallisuuden, elokuvien ja jossain määrin myös kuvallisen materiaalin avulla. Populaarijulkisuuden tuottamat mielikuvat levisivät helposti erilaisten viihdekulttuurin tuotteiden välityksellä. Vaikka Aku Ankka -lehtikin on lähdeluettelossa, on sarjakuvia muuten käytetty melko niukasti. Se on kuitenkin tutkimuksen kannalta ollut tarkoituksenmukaista, koska sarjakuva-aineisto olisi ollut tavattoman laaja. Sarjakuvien välittämä kuva olisi ilmeisesti ollut liian fiktiivinen ja siksi muusta populaarijulkisuudesta liiaksi poikkeava ja eräässä mielessä oma aiheensa. Elokuvia Suominen on kuitenkin käyttänyt tutkimuskohteena varsin runsaasti.

Tärkeä tiedonvälittäjä tietokoneista on ollut Tekniikan Maailma -lehti, jota Suominen on analysoinut hyvin laajasti. Myös muuta lehdistöaineistoa on käytetty runsaasti. Vaikka Tekniikan Maailma on yleistajuinen tekniikan lehti ja siten oleellinen osa tekniikan popularisointia Suomessa, on lehti toisaalta jossain määrin ammattimaisempi kuin varsinaiset yleisaikakauslehdet tai sanomalehdet. Tekniikan Maailma on selvästi suunnattu teknisesti suuntautuneelle lukijakunnalle. Tällaisen tutkimuksen lähteenä se on kuitenkin hyvä, koska tietokoneet ja tietotekniikka olivat tässä vaiheessa vielä selvästi ammattimaisessa käytössä, vaikka 1970-luvun alussa alkoi tulla myös tavallisille kuluttajille suunnattuja tietotekniikan tuotteita kuten digitaalikelloja ja taskulaskimia.

Tietokoneiden edeltäjinä Suominen tuo esiin reikäkorttikoneet ja robotit. Samaan aikaan kun puhuttiin ensimmäisistä tietokoneista puhuttiin runsaasti myös roboteista. Mielikuvissa robotit olivat mekaanisia koneita, jotka korvasivat inhimilliset olennot työntekijöinä. Ne myös esitettiin ihmisen näköisinä metallisina häkkyröinä, joilla oli kädet, jalat, silmät ja suut. Nykyisinhän robottitekniikka tarkoittaa aivan muuta, mutta vieläkin mielikuvissa robotti on usein juuri tällainen. Viime joulun yksi suosikkilahjakin oli robottikoira.

Myös varhaisimmat tietokoneet pyrittiin julkisuudessa inhimillistämään. Tällöin puhuttiin sähköaivoista eli katsottiin, että kone oli ominaisuuksiltaan ihmisen aivojen kaltainen. Tämä tuli esiin myös varhaisten tietokoneiden nimissä. Ensimmäinen maahamme hankittu tietokone oli nimeltään Ensi. Vaikka nimi ei tällöin ollut almanakassa, oli sitä käytetty sekä naisten että miesten nimenä. Ensimmäinen Suomessa suunniteltu tietokone oli puolestaan nimeltään Esko.

Vähitellen tietokoneita alettiin yleisesti nimittää tietokoneiksi. Sähköaivojen ohella koneita oli kutsuttu myös elektroniaivoiksi, koneaivoiksi tai matematiikkakoneiksi. Mielenkiintoista on, että populaarijulkisuudessakaan tietokoneita ei varsinaisesti koskaan pidetty koneina, jotka tietäisivät kaiken. Sarjakuvissa ja elokuvissa kyllä esiintyy tällaisiakin tulkintoja, mutta yleensä populaarijulkisuuskin ymmärsi koneiden rajallisuuden, vaikka niiden tulevaisuuteen ja mahdollisuuksien laajenemiseen uskottiin.

Suomisen tutkimus on osa odotusten ja toiveiden historiaa, vaikka hän ei tätä puolta tutkimuksessaan tuokaan esiin. Tutkimus kuitenkin kertoo hyvin siitä millaiseksi tulevaisuuden uskottiin tai haluttiin muodostuvan. Se kuvastaa sitä ajattelua joka oli monien nykypäivän ilmiöiden ja jopa ihmisten elämisen keskeisten välineiden ja tulkintojen taustalla. Monet kuvitelmat tosin osoittautuivat virheellisiksi. Kun ensimmäiset tietokoneet tulivat, arveltiin, että maahamme riittää yksi tai korkeintaan kaksi konetta hoitamaan kaikki laskenta mitä maassamme tarvitaan. Tällöin ei vielä osattu ennakoida henkilökohtaisten tietokoneiden nopeaa yleistymistä. Toisaalta kännyköitäkään ei osattu ennakoida, mutta henkilökohtaisia lentohärveleitä luultiin tarvittavan.

Koulut ja koulutus on rajattu Suomisen tutkimuksen ulkopuolelle. Siksi esimerkiksi koulukirjoja ei ole lähteenä, vaikka nekin osaltaan loivat populaarijulkista kuvaa tietotekniikasta ja tietokoneista. Tämäkin rajaus lienee tarpeellinen tutkimuksen siitä kärsimättä. Tietokoneita on kuitenkin käytetty koululaitoksessa jo varsin kauan. Yioppilaskokeitakin on käsitelty tietokoneilla jo vuodesta 1963.

Kirja pohjautuu vuosi sitten tarkastettuun Jaakko Suomisen lisensiaatintutkimukseen. Kirja noudattaakin tieteellisen esityksen muotoa. Hieman populaarijulkisempi julkaisumuoto olisi voinut houkutella sille kuitenkin lisää lukijoita. Nyt kirjassa on varsin runsaasti mielenkiintoista tietoa nooteissa, joita populaarimpia esityksiä lukevat tuskin vaivautuvat lukemaan. Kaikkea tarpeellista ei nooteista kuitenkaan löydy. Vuoden 1970 vaalien tarkka tulos olisi ollut hyvä ilmoittaa edes nootissa.

Hyvä asia on, että kirjassa on henkilö- ja asiahakemisto, joita ei kovin usein ole tieteellisissä kirjoissa, vaikka sellaiset ovat tavattoman käyttökelpoisia. Tämänkin hakemiston taustalla lienee tietotekniikan kehittyminen, sillä nykyaikaiset tekstinkäsittelyohjelmathan tekevät hakemiston varsin näppärästi.