Äänentallennuksen historia alkoi vuonna 1857 ranskalaisen Èdouard-Léon Scott de Martinvillen patentoimasta fonoautografista. Se pystyi muuttamaan ja tallentamaan ääniaallot graafiseen muotoon, jonka avulla tutkijat saattoivat havainnoida ääniaaltojen värähtelyä ja tarjosi mahdollisuuden verrata eri äänitaajuuksia toisiinsa, mutta ei pystynyt toistamaan taltioimaansa ”ääntä”. Vasta Edisonin vuonna 1877 esittelemästä fonografista alkoi äänen tallennus niin, että se pystyttiin myös toistamaan. Näin äänite- ja viihdeteollisuuden synty sijoittuu vuosien 1870-1913, ns. toisen teollisen vallankumouksen aikaan.

Fonografit

Näistä lähtökohdasta Gronow johdattelee lukijan äänilevyn kiehtovaan historiaan. Hän kertoo kuinka ja minkälaisia tarpeita fonografit palvelivat, musiikin tallentamisen lisäksi sitä käytettiin moniin muihinkin tarkoituksiin. Amerikkalaiset kansanperinteen tutkijat havaitsivat pian sen mahdollisuudet perinnetietouden keräämisessä, tallentamisessa ja arkistoinnissa. Myös kielten tutkimuksessa virisi halu tutkia ja tallentaa intiaanikieliä. Puutteistaan huolimatta se oli ihanteellinen ja oivallinen väline myös vaikeiden eksoottisten kielten ääntämisen opiskelussa. Idea levisi pian Eurooppaankin. Itävallan tiedeakatemia perusti maailman ensimmäisen ääniarkiston jo vuonna 1899. Fonografista tuli sanelukone yrityksille, missä tehtävässä sen syrjäytti ääninauhaa tallennusformaattina käyttävä magnetofoni vasta 1950-luvulla. Kun tyhjät lieriöt tulivat markkinoille alkoi myös kotitallennus.

Tallennusformaattina fonografi käytti vahalla pinnoitettua lieriötä, johon ääniaallot kaiverrettiin. Sen rinnalle kehitetty gramofoni vähitellen syrjäytti sen ja lähes kymmenen vuoden rinnakkaiselon jälkeen äänilevy voitti kilpailun tallennusformaatista. Se edut tulivat selkeästi esille. Se oli laadullisesti parempi, siihen mahtui kaksi kertaa kolme minuuttia ääntä ja sille taltioitiin pääasiassa kuuluisien esittäjien korkeatasoisia esityksiä.

Gronow jakaa äänilevyn historian kolmeen aikajaksoon ja seurailee eri juonteina sekä äänitealan toimijoiden syntymistä ja kehittymistä että näitten julkaisupolitiikan tavoitteita eri maissa. Ensimmäinen jakso kertoo kehityksestä ennen ensimmäistä maailmansotaa, jolloin  syntyivät suuret levyfirmat, amerikkalaiset Columbia ja Victor, saksalainen Gramophone ja ranskalainen Pathé. Kansallisen tuotannon lisäksi ne tekivät periaatteella ”jokaiselle jotakin” äänitysmatkoja eri alueille Eurooppaan ja Aasiaan ja tuottivat äänitteitä erilaisille kuluttaja- ja kieliryhmille ja etnisille vähemmistöille. Esimerkiksi Gramophone toi äänityslaitteensa Suomeen ja samalla vierailulla äänitettiin useita esityksiä, jotka sitten prässättiin Saksassa ja tuotiin takaisin Suomeen myytäväksi. Sisällöllisesti oopperamusiikki oli tuotannon kärjessä ja tarkoitettu kansainväliselle yleisölle, mutta sen lisäksi julkaistiin myös paikallista populaarimusiikkia. Näin äänilevy saavutti etäisimmänkin maailmankolkan.

Gramofonikuume

Toinen jakso tarkastelee sotienvälistä aikaa. Mikrofoni keksitään vuonna 1925 ja sähköinen äänentallennus alkaa. 30-luvun laman jälkeen alkaa äänilevyn uusi nousu ja aiheuttaa gramofonikuumeen. Äänilevyn historia on myös musiikin historiaa. Kiinnostava juonne Gronowin esityksessä onkin äänitallenteiden sisällön muuttuminen ja tallennusformaatin vaikutus musiikin muotojen syntyyn ja kehittymiseen. Syntyvät suuret tanssiorkesterit ja uudet musiikin muodot, moderni tanssimusiikki, esimerkiksi valssi ja foxtrot päätyvät levylautaselle. Swing, ensimmäinen nuorisomusiikin muoto syntyy ja valloittaa nopeasti koko maailman. Swingin jälkeen syntyi lukuisia pienyhtyeitä, jotka esittivät eri musiikkityylejä. Klassinen musiikki eriytyi omaksi alueekseen. Samalla myös radion merkitys musiikin levityksessä alkoi kasvaa.

Levymarkkinoiden kasvaessa kehittyi myös musiikkilehdistö, joka säännöllisesti julkaisi arvosteluja ja kommentteja levytarjonnasta. Myös äänielokuva, erityisesti musiikkielokuva vauhditti äänilevyjen myyntiä. Bing Crosby oli ensimmäinen laulava elokuvatähti, joka saavutti maailmanlaajuisen maineen. Englannissa aloitettiin ensimmäiset julkiset televisiolähetykset jo vuonna 1936 ja levy-yhtiö EMI tutki stereofonisen äänen tallentamisen mahdollisuuttakin. Ääniteteollisuuden kansainvälistyessä alkoi syntyä paikallisia levy-yhtiöitä. Suomeen perustettiin vuonna 1938 turkulainen Sointu levy-yhtiö. Musiikin ohella Suomessa julkaistiin äänilevyllä myös opettavaista ohjelmistoa, roomalaista kirjallisuutta ja modernia runoutta.

Kolmas vaihe keskittyy toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan aina  vuoteen 1960-saakka, jolloin 45 kierrosta minuutissa pyörivä vinyylisingle ja 33 kierroksen LP jättivät ”savikiekon” lopullisesti historiaan. Nyt äänityksien tallentamiseen alettiin käyttää magnetofonia, joka tarjosi runsaammin mahdollisuuksia äänitteiden editoimiseen ja äänityksestä tuli tapa luoda musiikkia. Stereoääni kehittyi ja yleistyi vähitellen. Radio luopui omista orkestereistaan ja ryhtyi soittamaan äänilevyjä, levylistat, kuten ”mitä Suomi soittaa” ja levyautomaatit tulevat. Yhdysvalloissa syntyi useita uusia musiikin lajeja, esimerkiksi country and western ja rock and roll, jonka ohella myös rhythm & blues nousi laajemman yleisön tietoisuuteen. Cover-versiot eli paikallisten artistien tekemät versioita amerikkalaisista hitti-iskelmistä yleistyvät. Pelkästään musiikkia lähettävien radioasemien kesken syntyi kuitenkin epäterveeseen kilpailuun johtanut payola -skandaali, kun nämä lahjuksia vastaan suostuivat ohjelmissaan suosimaan tiettyjä artisteja ja heidän levyjään.

Kunkin historiallisen kehitysvaiheen Gronow kuvaa alueittain eriteltynä. Yhdysvallat, Englanti, Saksa, Ranska, Venäjä, Pohjoismaat ja Suomi, jossa näiden alueiden ominaispiirteet tulevat esille. Lukijasta tämän rakenteellisen käsittelytavan toistuminen alkaa tuntua tutulta, mutta silti se tuntuu järkevältä ratkaisulta ja auttaa lukijaa, jos tämä haluaa seurata äänitetuotannon kehitystä erityisesti tietyllä alueella. Tietolähteinään Gronow käyttää levy-yhtiöiden julkaisuluetteloita, jotka tarjoavat runsaasti kvantitatiivista tietoa äänitetuotannon volyymeista. Myös yksittäisiä yhtiöitä käsittelevä lähdekirjallisuus ja artikkelit sekä alan aikakauslehdet ja muut ammattijulkaisut sisältyvän tutkimuksen lähdeaineistoon. Koska teos on yleisesitys, ei siinä yksityiskohtaisia lähde- ja kirjallisuusviitteitä kuitenkaan ole käytetty.

Teoksesta huomaa, että kirjoittaja on hyvin perehtynyt laajaan aiheeseensa ja aineistoonsa. Koulutukseltaan Gronow on musiikkisosiologi ja yksi maailman tunnetuimmista äänilevyhistorian tutkijoista. Hänen kiinnostuksensa äänilevyn historiaan on jatkunut jo kauan. Yhdessä Ilpo Saunion kanssa hän julkaisi teoksen Äänilevytieto jo vuonna 1970. Tässä teoksessa pääosassa on äänilevyille taltioitu musiikki ja sen tallennustekniikan kehitys kulkee siinä ohessa. Teos sisältää listauksia eri musiikin lajien, klassinen, jazz ja populaarimusiikin legendaarisista historiallisista levytyksistä ja on siten musiikinharrastajan kannalta ajankohtainen yhä edelleenkin. Vuonna 1990 sama kirjoittajapari julkaisi tutkimuksen Äänilevyn historia, jonka täydennetty englanninkielinen painos An International History of the Recording Industry ilmestyi 1998. Nyt käsiteltävänä oleva teos 78 kierrosta minuutissa on kuitenkin näistä riippumaton itsenäinen tutkimus.

Kirjan kustantaja Suomen Jazz & Pop Arkisto kerää, tallentaa ja säilyttää suomalaiseen populaarimusiikkiin liittyvää aineistoa ja täten vaalii suomalaista musiikki- ja kulttuuriperintöä. Tuo aineisto on vapaasti kaikkien tutkijoitten ja aihepiiristä muuten kiinnostuneitten käytettävissä. Arvokasta työtä arkisto tekee myös digitoimalla analogisia tallenteita ja julkaisemalla niitä mm. CD-formaatissa. Sen julkaisuluettelo sisältää jo suomalaisen jazzin 8-osaisen CD-sarjan, joka kattaa vuodet 1929-69 ja lisää on tulossa. Kun Gronowin äänilevyn historiaa käsittelevä tutkimus herättää kiinnostuksen ja pakottavan halun kuulla varhaista suomalaista rytmimusiikkia, niin ensimmäiseksi kannattaa tutustua tähän CD-kokoelmaan.