Siirtolaisuusinstituutti on ryhtynyt julkaisemaan kaunokirjallista sarjaa. Hyvä idea on poikinut ensimmäisen julkaisunsa, jossa amerikkalaistunut Helena D’Avino kertoo elämästään. Carmen – kohtaloni vie siirtolaisuudesta ja miksei myös matkailusta innostuneen matkalle Pariisiin, Nepaliin, Intiaan ja muuttaa lopulta Yhdysvaltoihin palelemaan New Yorkin talveen.

Helena D’Avino (os. Elfving) lähti stipendiaattina Pariisiin, mistä alkoi elämän pituinen seikkailu. Ranskassa ja Italiassa vietetyn ajan jälkeen hän matkusti Intiaan ranskalaisen suurlähettilään pojan kotiopettajaksi ja saman perheen mukana vielä Nepaliin jättämään suurlähettilään valtakirjaa. Kohtalonsa – Carmen D’Avino – tulee Helenan elämään mukaan jo Pariisin opiskeluvuosina ja pariskunta päätyy lopulta avioliitton satamaan uudella mantereella.

Kerronta tuntuu aluksi jokseenkin poukkoilevalta, mutta lukija pääsi sittemmin Pariisin opiskelijaelämästä kiinni ja tempautui mukaan matkalle D’Avinon varsin ainutkertaiselta tuntuvalle elämäntaipaleelle. Helena D’Avino ei näytä rientäneen maasta toiseen tukka putkella nykyinterrailaajien tyyliin vaan hän perehtyi maiden historiaan ja vierailunsa aikaisiin tapahtumiin. Tämä kaikki onkin sitten mahdutettu vain noin 200 sivuun! Siksi katsaukset maan historiaan tai jonkin eettisen ryhmän uskomuksiin ja tapoihin vie osan tarinan nautittavuudesta. Ne häiritsevät ja katkovat kerrontaa. Lukija viihtyi paremmin mukana matkalla ja näkee silmissään, miten vanha Lambretta kulki pitkin Ranskan maaseutua kohti Pariisia tai miten kulkue eteni hitaasti Himalajan vuoristossa Intiasta Nepaliin!

Helenan elämä kulkee Carmenin – taiteilijan ja filmimiehen – rinnalla aina Oscarien jakotilaisuuden jännityksestä radioamatööriopiskeluun. Sorbonnen opintojen vastapainoksi Helena antautuu Yhdysvalloissa sosiaalialalle ja tekee pitkän päivätyön mm. vanhustyössä ja näkövammaisten lasten parissa. "Elimme onnellista aikaa siitä huolimatta, että palelimme talvisin. Raaka pohjoistuuli sai makuuhuoneemme niin kylmäksi, että kasvit jäätyivät ikkunalla. Saimme keittiön lämpenemään täyttämällä kylpyammeen kuumalla vedellä…Muistelen haikeudella tätä aikaa. Olimme nuoria ja ilmassa oli lupausta. Onni oli matkassamme, ja niin paljon hyvää oli tapahtumassa", D’Avino muistelee aikaa Manhattanilla.

Lukija sulkee kirjan hieman haikeana. Kustantaja mainitsee omassa esittelyssään, että "Helena muistelee rikasta elämäänsä Carmenin kanssa lämpimästi hymynkare silmissään." Tähän voi yhtyä. D’Avinon kerronnassa on taatusti toden tuntua ja elämänmakua. "Emme ehtineet nauttia tarpeeksi Ranskan Rivierasta, mutta nautimme kaksin verroin Rhonen laakson viineistä. Maistelimnne niitä niin innokkaasti, että välillä Lambretta kulki tienlaidasta toiseen". D’Avinolla on ollut taito saada Rhonen viinit maistumaan lukijan suussa ja ottamaan jopa kartan käteensä.