SUNNUNTAI-ILTAPÄIVÄ EDELFELTIN SEURASSA

Anna Kortelainen: Puolivilli puutarha. Albert Edelfeltin Haikko. 160 sivua, 60 nelivärikuvaa. Otava 2004.

21.7.1854 syntyi Kiialan kartanossa Porvoon lähettyvillä Albert Edelfelt, josta aikanaan kehittyi yksi Suomen kuvataiteen kultakauden tunnetuimmista ja rakastetuimmista taiteilijoista. Tänä vuonna Edelfeltin syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Juhlaa vietetään monin tavoin, mm. tällä viikolla Ateneumissa avattavalla erittäin laajalla Edelfelt-näyttelyllä.

Albert Edelfeltin säätiö kunnioitti taitelijan juhlavuotta julkaisemalla jo keväällä FT Anna Kortelaisen kirjoittaman teoksen Puolivilli puutarha. Albert Edelfeltin Haikko. Teoksen päähenkilö on taidehistorioitsija Kortelaiselle entuudestaan hyvin tuttu; hän väitteli pari vuotta sitten Edelfeltistä ja työsti samaan aikaan eräänlaista salapoliisikertomusta Virginiestä, Edelfeltin oletetusta rakastajattaresta. Tämä jo lähes myyttiseksi kohonnut nainen on sittemmin aiheuttanut kiistaa erimielisten Edelfelt-tutkijoiden kesken. Toiset uskovat Kortelaista, toisten mukaan Virgienietä ei ole koskaan ollutkaan. Kortelainen on myös toimittanut Albert Edelfeltin ja hänen äitinsä Alexandran välisen kirjeenvaihdon sekä tutkinut hysterian kulttuurihistoriaa innoittajanaan Ellan Edelfelt, Albert Edelfeltin onneton vaimo. Perspektiiviä Edelfeltin elämään ja taiteilijanuraan kirjoittajalla siis on.

Albert Edelfelt maalasi Haikossa Porvoon liepeillä yhteensä 24 kesänä. Siellä syntyivät tunnetuista teoksista esimerkiksi Lapsen ruumissaatto, Taitelijan äidin muotokuva sekä Porvoonjoessa uivia poikia, mutta myös suuri joukko suurelle yleisölle vieraammaksi jääneitä kansanelämän kuvauksia, maisemia ja intiimejä perhe-elämän kuvia. Nyt näitä teoksia tarkastellaan ensi kertaa yhtenäisenä joukkona taustallaan taidehistoriallisen asiantuntemuksen lisäksi tietämys Edelfeltin ja hänen perheensä elämästä ja tavoista sekä ajan tapakulttuurista, yhteiskunnasta ja luokkajaosta. Tulos on mielenkiintoinen matka niin Edelfeltin taiteeseen, persoonaan, perheeseen kuin suomalaiseen yhteiskuntaankin 1800-luvun loppupuolella ja aivan 1900-luvun alussa.

Kortelainen on jakanut aineistonsa viiteen lukuun, joissa kussakin käsitellään omaa teemaansa. Ensimmäisessä luvussa "Haikkolainen Albert Edelfelt" lukija tutustuu Edelfeltin lapsuuteen, perheeseen, arvomaailmaan ja taitelijanuran alkuun. Samalla kerrataan tiivistetysti myös suomalaisen taitelija- ja taide-elämän synty. Toisessa luvussa "Kesä on saapunut Haikkoon" paneudutaan perusteellisesti Haikon kartanon historiaan sekä kaupunkilaisten kesänvieton ja kartanoelämän kulttuurihistoriaan. Samalla käydään läpi Haikossa syntyneet Edelfeltin perheeseen ja lähipiiriin liittyvät ja niitä kuvaavat teokset. Seuraava luku "Haikon kansaa" keskittyy nimensä mukaisesti Haikon talonpoikaiskansaa kuvaaviin teoksiin. Rahvas työskenteli Haikossa sekä merellä että maalla, joten näiden teosten kirjo on runsas. Luvussa "Porvoo ja Pietari kesänaapureina" tarkastellaan Edelfeltin suhdetta näihin kaupunkeihin, jotka kumpikin omalla tavallaan vaikuttivat hänen kesäidylliinsä Haikossa. Kirjan päättää lyhyt luku Edelfeltin viimeiseksi jääneestä kesästä. Luku on otsikoitu osuvasti ja kirjan henkeä mukaillen "Loppukesän illat tummuvat". Albert Edelfelt kuoli Haikossa elokuussa 1905.

Anna Kortelainen on jälleen kerran tehnyt perusteellista työtä ja paneutunut aiheeseensa antaumuksellisesti. Puolivilli puutarha on kaikkine sivupolkuineen huomattavasti monipuolisempi teos kuin mitä lukija kirjaan tarttuessaan saattaa olettaa. Kortelaisella on kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja liittää pieniltä vaikuttaviin yksityiskohtiin kiinnostavia kulttuurihistoriallisia ilmiöitä. Niinpä tässäkin teoksessa sivutaan taidehistoriallisten faktojen ja analyysin lisäksi mm. säätyläisten huvilaelämää, kartanoelämän kulttuurihistoriaa, vallinnutta tapakulttuuria ja 1800-luvun lopun suomalaista ja ranskalaista politiikkaa. Toisinaan tiedon runsaus saattaa aavistuksen rasittaakin (esim. sosiaalisten verkostojen selvittelyissä lukija on vaarassa tipahtaa kärryiltä jos keskittyminen herpaantuu), mutta pääasiassa sivupolut vain mukavasti laajentavat katsantokantaa. Ehkä osittain näistä mutkista ja monipuolisista lähestymistavoista johtuen muutamat seikat tuntuvat toistuvan läpi kirjan. Esimerkiksi Edelfeltin isättömyys ja siitä seurannut Alexandra-äidin vahva rooli ja asema sekä Haikko pariisilaisen taitelijaelämän vastakohtana, kesäidyllinä ja Edelfeltin rakkaimpana Suomena toistuvat useaan otteeseen eri yhteyksissä, toisinaan ehkä tarpeettomastikin.

Edelfelt aloitti ulkosuomalaisen elämänsä Antwerpenissa vuonna 1873, josta hän vuoden opintojen jälkeen muutti Pariisiin opiskellakseen Ranskan taideakatemiassa. Siitä lähtien koti-ikävä oli Edelfeltin vakituinen elämänkumppani, kuten Kortelainen toteaa. Syksyt ja talvet hän vietti Pariisissa mondeenina taiteilijana, "Monsieur Edelfeltinä", kun taas sydän- ja loppukesän hän sai olla "meidän Atte" perheensä parissa Porvoon seudulla. Haikon ja Porvoon seutu olivat Edelfeltin ominta Suomea. Kesällä Haikossa maalattujen maisemien ja ihmiskuvausten avulla hän loi omaa Suomi-kuvastoaan niin suomalaiselle kuin kansainvälisellekin yleisölle. Haikko edusti Edelfeltille suomalaisen identiteetin ja kotiseudun lisäksi myös äidin perinnettä, perhettä hallitsevan matriarkan läsnäoloa, ilmapiiriä ja arvomaailmaa. Analysoidessaan Haikossa syntyneitä teoksia Kortelainen huomauttaa, että Haikon pidättyväiset naiset ovat kaukana niistä keimailevista kaupunkilaisnaisista, joita Edelfelt Pariisissa maalasi. Näin kesät Haikossa olivat Edelfeltille eräänlaista vetäytymistä luostariin; äidin ja sisarten läsnä ollessa minkäänlainen huikentelevaisuus ei ollut sallittua eikä varmasti mahdollistakaan. Perheen naiset täyttivät Edelfeltin kesät ja se välittyy myös monista Haikossa syntyneistä teoksista – kuuluihan siskojen kesätöihin poseeraaminen veljen maalausten mallina.

Edelfeltin omin sanoin Haikko edusti hänelle hänen "puolivilliä puutarhaansa" sekä "kotielämää ja maaseudun iloja", kuten Kortelainen kirjoittaa erästä Edelfeltin kirjettä lainaten. Selvää on, että Haikossa oli kyse kaupunkilaisen kesäidyllistä. Edelfeltille Haikko oli myös yksityisyyden tyyssija vastapainona talven julkiselle taitelijaelämälle. Lisäksi Edelfelt tuntuu olleen hyvin tietoinen niin näistä vuodenkiertoon liittyvistä erilaisista rooleistaan kuin myös säätyläisen villa- ja huvilakulttuurin traditiosta. Tähän liittyen Kortelainen kuvaa herkullisesti sitä miten taitavasti Edelfelt eli rooliensa mukaista elämää aina näytelmän lavastuksia myöten. Ensin hän sisusti Pariisin-asuntonsa taitelijapersoonalle ja maailmanmiehelle sopivaksi eksoottiseksi ateljeeksi, sitten hän auttoi äitiään sisustamaan Haikon-huvilan hienostuneeksi, eurooppalaiseksi kesäparatiisiksi. Kustavilaista tyyliä ja kulttuuria edustanut Haikko oli boheemin Pariisin vastakohta niin tavoiltaan, arvomaailmaltaan kuin ulkoisilta yksityiskohdiltaankin.

Puolivilli puutarha. Albert Edelfeltin Haikko. on kokonaisuutena nautinnollinen teos. Anna Kortelaisen asiantuntemus ja innostuneisuus välittyvät lukijalle erinomaisesti. Tätä edistää Kortelaisen kyky käyttää mukaansatempaavaa, ilmaisuvoimaista ja sujuvaa kieltä. Hetkittäin hän intoutuu analyyseissään reipasotteiseen dramatisointiin, mutta sitäkään ei tapahdu häiriöksi asti.

Viehättävä yksityiskohta kirjassa on kunkin luvun aloittava J. L. Runebergin runo. Kansallisrunoilija Runeberg oli Edelfeltien perheystävä, jota Albert Edelfeltkin suuresti arvosti. Runebergiä sivutaan moneen otteeseen, joten eri lukujen teemoja koskettavien runojen liittäminen teokseen tuo kokonaisuuteen yhden sivupolun lisää.

Kiitosta ansaitsevat myös kirjan ulkoasu ja taitto. Kuvat Edelfeltin maalauksista on sijoiteltu selkeästi suhteessa tekstiin ja painojälki on hyvää, mikä on taidekirjassa aina tärkeää. Teoksen taitossa on tehty viisas päätös pitäytyä yksinkertaisessa ja klassisessa ilmeessä. Niinpä Puolivilli puutarha on taitoltaan ilmava ja ulkoasultaan yksinkertaisesti kaunis. Kokonaisuudesta välittyy hienolla tavalla hieman uneliaan ja surumielisenkin loppukesän sunnuntain tunnelma keskellä puolivillin puutarhan runsautta – sen saman atmosfäärin lukija voi löytää monista Haikossa syntyneistä Edelfeltin maalauksista.