Suomi-tietoutta puna-armeijalle vuonna 1939

Finljandija. Puna-armeijan Suomi-opas 1939 on armeijan joukko-osastoille tarkoitettu venäjänkielinen opas. Se on pienimuotoinen, vajaa 100-sivuinen kirjoitelma Suomesta, jonka tarkoitus oli osoittaa, että talvisodan aikana Suomessa suorastaan odotettiin puna-armeijaa vapauttamaan kurjuudessa kituvan kansan porvariston riistosta.  

Tuomikoski, Pekka (toim.) Alkuperäinen kirjoittaja M.Markov: Finljandija. Puna-armeijan Suomi-opas 1939 [Finljandija]. Käännös: Lauri Hannila. Minerva, 2013. 170 sivua. ISBN 978-952-492-776-5.

Toimittaja Pekka Tuomikoski on laatinut Puna-armeijan Suomi-oppaaseen 70-sivuisen johdannon, joka on paikallaan ainakin asiaan ja sotahistoriaan vihkiytymättömälle lukijalle. Varsinaisessa ”oppaassa” käsitellään aluksi historiaa ja maantiedettä, mutta pääosin se on propagandistinen esitys 1920- ja 30-luvun Suomesta, josta on kirjoittajan mukaan tullut todellinen uhka maailmanrauhalle.

Kirjoittajaksi mainittu M. Markov lienee nimimerkki. Suomen sisäpolitiikasta esitetään oppaassa sen verran tiukkoja tulkintoja ja myös yksityiskohtia, että ne antavat aiheen epäillä ”M. Markovin” takana olleen jokunen suomalainenkin haamukirjoittaja – Otto-Ville Kuusisen ja niin sanotun Terijoen hallituksen lähipiiristä.

Finljandija” -opas on syntynyt talvisodan aikana, Leningradin sotilaspiirin poliittisessa hallinnossa. Sen tarkoitus on antaa perusinformaatiota ja ilmeisesti nimenomaan ”ideologisesti oikeaoppista tietoa” Suomesta venäläissotilaille. Siksi siitä otettiin reilu 100 000:n kappaleen painos ja myöhemmin lisäpainoksiakin. Opas alkaa luvulla ”Suomen menneisyydestä”, jossa korostetaan suomalaisten ja venäläisten yhteistä taistelua tsarismin sortoa vastaan: Suomen historia on kapinan ja luokkataistelun sävyttämää kautta linjan. ”Mikä Suomi on?”-luku antaa suhteellisen karun kuvan maantieteestä, luonnosta ja vähäväkisestä kansasta. ”Valkoinen Suomi – neuvostovastaisten provokaatioiden pesäpaikka” esittelee 30 sivulla 1920-30-luvun yhteiskunnallisen tilanteen, luokkataistelun ja eri kansanryhmien vastakkainasettelun. Mielenkiintoinen detalji on esimerkiksi vuoden 1919 lopulla julkaistu Mannerheimin avoin kirje presidentti Ståhlbergille.  Siinähän Mannerheim vaatii hyökkäystä Pietariin venäläisten valkokenraalien tueksi. Presidentti torjui kuitenkin idean ja pahimmat konfliktit päättyivät Tarton rauhaan 1920.

1930-luku on oppaan mukaan ollut kauttaaltaan ankeaa aikaa Suomessa. Toki monissa väittämissä on siteeksi paljon tottakin: elettiinhän 1930-luvun alussa koko maailman mitassakin hurjaa pula-aikaa ja myös Lapuan liike nosti päätään. Ei Suomesta aivan syyttä loikattu itänaapuriin. Osa aktiivityöläisistä muilutettiin sinne väkisinkin!

Historiallinen ja maantieteellinen osuus on tekstissä vielä suhteellisen maltillista, mutta kun siirrytään vuoden 1917 jälkeisiin tulkintoihin, Suomi ja sen työväenluokan ja talonpoikien ”riistäjät, tilanherrat ja imperialismin lakeijat” saavat kyytiä. Näitä nimeltä mainittuja sotaherroja ovat ”mannerheimit”, ”tannerit”, ”cajanderit”, ”erkot”, ”kalliot” ja muutamat muutkin . Pääsääntöisesti nimet kirjoitetaan oppaassa pienellä ja heitä kuvaavat adjektiivit ovat suunnilleen samaa luokkaa kuin niin sanottujen ”kansanvihollisten” henkilökuvaukset Pravdassa, vuosien 1937-38 oikeudenkäynneissä.

Alistetut odottamassa vapautusarmeijaa

”Finljandija” voidaan nähdä puna-armeijan päällikkötasolla eräänlaisena toivekuvana ”valkosuomalaisten” alistamasta maasta ja väestöstä, joka kärsii nälkää ja vainoja – ja vain odottaa vapautusarmeijaa idästä. Suuri merkitys siinä annetaan myös suomalaisten omalle tulevalle kapinalle sortovaltaa vastaan. Suomalaisten ”lahtarikenraalien” aloittaman sodan lopputulos on oppaan laatijoiden mielestä punainen Suomi, johon liitettäisiin Karjala. Tietenkin asiaan kuului myös liittosopimus ystävyydestä ja yhteistyöstä ”Suomen Demokraattisen Tasavallan” ja Neuvostoliiton kesken. Sellainenhan solmittiinkin Terijoen hallituksen ”aloitteesta” joulukuun 1939 alussa.

Oppaan suomalainen toimittaja Pekka Tuomikoski (s.1975) on tietokirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa Urho Kekkosesta ja muistakin presidenteistä. Hän on nähnyt tarpeelliseksi (ehkä suomentajan myötävaikutuksella?) selittää lukuisin alaviittein Finljandija-oppaan tekstiä. Liika toisto ja selittäminen miltei häiritsee: kyllä Puna-armeijan Suomi-opas 1939 on sen verran hurjaa tekstiä, että se avautuu sivistyneelle normaalilukijalle ilman selityksiäkin. Aivan toinen asia on se, miten tavallinen puna-armeijan rivisotilas mahtoi aikoinaan oppaaseen suhtautua?

Arvion ensimmäinen versio ilmestyi Keskisuomalainen -lehdessä 28.8.2013

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *